Matkablogin teeman mukaisesti mun piti kirjoittaa pitkästä viikonlopusta Amsterdamissa: remontin jälkeen avatusta Rijksmuseumista, kotoisasta drag-baarista ja surinamilaisesta keittiöstä. Mutta kyllä viikonlopun tähtiä olivat Queen ja Adam Lambert. 

Olimme nimittäin perjantaina heidän konsertissaan. Queenhän on jo legenda, mutta Adam vielä monille arvoitus. Konsertin päätteeksi matkaseuralaiseni Teea totesi: ”kyllä mun käsitys Adam Lambertista muuttui täysin”. Lauantaiaamuna, jälkimainingeissa, joimme pitkän kaavan mukaan aamukahvia ja fiilistelimme Youtubesta Adamin Idols-aikaisia videoita. Olin niin onnellinen, koska monivuotinen toiveeni oli vihdoin toteutunut!

Keikka alkoi One Vision -biisillä.
Tämä kuva on Het Parool -lehdestä, ja linkistä näet muitakin konserttikuvia.

Ajatukseni palautuivat kevääseen 2009, jolloin olimme tyttöjen kanssa New Yorkissa. Muistan erityisesti, kuinka Miss Heinämaa yritti vältellä kaikkia tiedotusvälineitä, jotta ei vahingossa paljastuisi, ketkä ovat pudonneet American Idolsista. Ohjelma kun oli Suomea pari viikkoa edellä, ja meidän kaikkien suosikkimme oli ihana Adam Lambert. Hän vetäisi jo ekassa tuomaritapaamisessa Bohemian Rhapsodyn niin hienosti, että Freddie Mercury varmasti höristi pilven päällä korviaan, ja kauden mittaan esitykset vain paranivat. (Jos ohjelma jäi välistä, kannattaa katsoa esimerkiksi kappale Mad World, jolle Simon Cowell antaa aplodit seisten; sen ääressä mekin hiljennyimme lauantaiaamuna.) Laulutaitojensa ohella Adam vaikutti kamalan mukavalta. Hän jaksoi aina kiittää yleisöä ja tuomareita suorastaan suomalaisen nöyrästi.

Adam ei voittanut Idolsia, vaan potin korjasi naapurinpoikamainen Kris Allen, joka miellytti myös konservatiivista yleisöä eikä aiheuttanut kohua suutelemalla miehiä, kuten Adam teki. Meistä tämä oli tietenkin huutava vääryys. Kun kauden finaalijaksossa sekä Kris että Adam lauloivat kauden erikoisvieraan Queenin kanssa We are the Champions, mutisin tytöille, kuinka ”Adam joutui selvästi pidättelemään”, ettei jättäisi äänialaltaan huomattavasti vaatimattomampaa Krisiä täysin varjoonsa. Kun Adam virnuili lavalla Brian Mayn kanssa, toivoin ”menkää please yhdessä kiertueelle, tulen katsomaan”! 

Ja niin, nyt viiden vuoden kuluttua toiveeni on toteutunut. 

Queen on aina ollut bändi, jonka olen halunnut nähdä livenä. Mutta koska olin vasta lapsi Freddie Mercuryn kuollessa, tämän toteutuminen tuntui epärealistiselta – sillä eihän Queen ole mitään ilman Freddien ääntä. Niin kuvittelin, mutta perjantainen olikin paras konserttikokemus koskaan. Adam Lambert täytti saappaat mahtavasti. Tai oikeastaan hän toi mukanaan omat kultaniittiset bootsinsa ja samalla roudasi Queenin konsertin 2010-luvulle. 

Voin edelleen yhtyä Idolsin luojan Simon Fullerin sanoihin: ”He’s like Marc Bolan meets Bowie, with a touch of Freddie Mercury and the sexiness of Prince!” Lisäisin ehkä vielä George Michaelin, jonka versio Somebody to Love -biisistä Freddien muistokonsertissa on mun mielestä parasta Queeniä ilman Freddietä. Adamin perjantainen versio oli ainakin ihan yhtä hyvä. Ja kuteet stailimmat! 😉

Look at this look! Mistähän tuollaiset pöksyt saisi…?!
Kuvan lähde


Kaiken rokkikukkoilun keskellä hänestä huokui vielä se sama nöyryys, jolla hän otti vastaan tuomaripalautetta Idolsissa. Kesken bileiden hän käveli lavan eteen ja pyysi yleisöä hiljenemään. ”Now you need to listen for a minute. Let’s make one thing straight. We all know that I wouldn’t be standing on this stage without the great Freddie Mercury.” Yleisö osoitti suosiotaan. Ja juuri ennen kuin ehdimme liikuttua aivan liikaa, I want to break free pärähti soimaan. Freddien henki oli läsnä koko konsertin ajan, ja hän vieraili videon avulla myös Bohemian Rhapsodyssa.

Paikkamme olivat korkealla, mutta toisaalta näimme koko ajan mitä lavalla tapahtui
– ja lisäksi myös lavan taakse! Nämä liput maksoivat 55 euroa.

Adam on loistava, mutta ainakin toisen seuralaiseni Orvokin mielestä vielä hienompaa oli nähdä Brian May ja Roger Taylor livenä. Ihan totta. Queenin menestys ei tosiaankaan levännyt vain Freddien hartioilla, vaan koko porukka oli (tai on) poikkeuksellisen lahjakkaita muusikoita. Brian lauloi perjantaina Love of My Lifen, joka oli omistettu Freddielle ja muille, ”jotka viedään liian aikaisin”. Me lauloimme mukana. Roger lauloi Kind of Magicin. Kokemus tuo varmuutta, ajattelin, kun molemmat sooloilivat menemään: Brian May kitarallaan ja sitten Roger Taylor rummuillaan. Musiikki liukui jonnekin kantrin ja progen suuntaan, mutta oikeastaan hienointa oli, että vanhat konkarit olivat silmännähden rentoja ja ilottelevia. Ajattelivatkohan he, että nyt vihdoin voi hengähtää kun sukupolvenvaihdos toteutuu ja Queenin perintö siirtyy eteenpäin? Toivottavasti niin käy! Konsertin loppua kohden tuntui kuin lavalla olisi musisoinut perhe: kaksi vireää pappaa ja kauan kadoksissa ollut pojanpoika.

Tänä keväänä Adam tekee uutta albumia ruotsalaisten tuottajien kanssa. Oh well, ruotsalaiset tottakai! Keikan jälkeen toivoimme, että Adam palaisi yhteen Sauli Koskisen kanssa. Saataisiin meillekin Suomeen oma Adam-in-law. Ja häivähdys Queenia.

Jep, olen vieläkin vähän sekaisin.

Laura 🙂

P.S. Konserttipaikka Ziggo Dome on paikallinen Hartwall Areena, jossa tosin ei pelata lätkää vaan pidetään konsertteja. Sinne pääsee näppärästi metrolla. Syötävää ja juotavaa varten tarvitsee ostaa poletteja, mutta kun niitä hankkii, homma toimii mutkattomasti ja juomia saa viedä katsomoonkin.

P.P.S. Kerron niistä Amsterdam Oostin paikallisista ravintolasuokeista ja muusta matka-aiheisesta erillisessä postauksessa. Kunhan olen toipunut…