”Jos ei koskaan lähde, ei voi palata.”


Lohduttauduin tällä viisaudella vuosi sitten toukokuussa, kun istuin tyttöjen kanssa lentokenttäbussissa ja loin haikeita silmäyksiä Chagallin-siniseen taivaaseen, turkoosiin mereen ja Rivieran palmuihin. Meillä oli ollut täydellinen neljän naisen ja neljän päivän irtiotto arjesta Nizzassa, ja vannoimme palaavamme keväällä 2014. Salaa mietin, noinkohan jokin uusi kohde vie voiton, mutta ei: syyssateiden aikaan kokoonnuimme Orvokin luo Jyväskylään ja panimme toimeksi. Tällä kertaa Annikki joutui valitsemaan Nizzan sijaan Kroatian purjehdusmatkan (ei taida harmittaa… ;), mutta eiköhän me Orvokin ja Miss Heinämaan kanssa kolminkin selvitä. Lennot Norwegianilta huhtikuun loppuun 166 euroa per nenä (su – to) oli liian hyvä tarjous ohitettavaksi.

Nizza valloitti meidät kai siksi, että se yhdisti elegantin cityn, vanhankaupungin kapoiset kadut, shoppailun ja rantaloman. Kaikki löytyi kävelymatkan päässä toisistaan. Kaduille saattoi kuvitella kuningatar Victorian aateliston käyskentelemään päivänvarjoissaan, Isadora Duncanin kuristumaan silkkihuivistaan (niin todella kävi), Grace Kellyn ihailijoineen – tai ainakin Mika Häkkisen ja Helena Petäistön! Viime kevään vuokra-asuntomme sijaitsi vanhastakaupungista kivenheiton Galeries Lafayettelle päin, mikä oli aivan täydellistä. Asunto oli pieni ja yksinkertainen, mutta sen kohokohta oli yksiön kokoinen terassi. Aamut etenivät kuten elokuvissa: joku meistä haki boulangeriesta tuoreita croissantteja ja leivonnaisia rapisevassa paperipussissa, ja sillä aikaa muut keittivät kahvin ja kattoivat lautaset terassille. Kun aamupala oli syöty mutta juttu tai meikkaus tai ihan pelkkä auringossa makoilu vielä kesken, alkoi viileä samppanja houkutella… Poks vaan, ja aamiainen saattoi kestää kolmatta tuntia!


I miss this.


Mutta mikä takaisku! Syksyllä Jyväskylän koleudessa huomasimme, että Nice Pebblesin sivuilta ei enää löytynytkään asuntoamme (nimeltään Eden, jos se joskus putkahtaa takaisin). Lopulta löysimme hiukan tyyriimmän mutta lupaavalta vaikuttavan La Belle Excuse -nimisen asunnon, joka maksoi vajaat 800 euroa viideltä päivältä. Ja nyt kun olen tutkinut asunnon kuvia, olen vakuuttunut, että se on vähintään yhtä hyvä kuin Edenimme. Vai mitä sanot?

 These are promo photos of our holiday apartment for five days in Nice in the end of April. 
Too vibrant to be true?! Hope not! 


If this terrace is not built for champagne breakfast – then what is? 🙂

Paluu on kenties vielä parempaa kuin ensi kertaa käyminen. Nyt meillä on jo muistissa muutama kiva paikka, johon mennä: esimerkiksi Bistrot d’Antoine, jonne emme viimeksi saaneet paikkaa, Opera Plagen rantatuolit, kukkatorin antiikkimarkkinat ja se pieni merkkikenkien outlet, josta ostin lähtökiireessä Kate Spaden turkoosit tolppakorot. Sekä Ezen kylä, jossa Orvokki ja Miss Heinämaa nauttivat elämästään Annikin ja mun metsästäessä formulatähtiä ja jetset-menoa Monte Carlossa. 

Ezessä on Michelin-palkittu ravintola, jonka terassilla tytöt nauttivat roseviinit, ja siitä lähtien olemme puhuneet, kuinka ”ensi kerralla menemme sinne lounaalle”.
”Se Eze on muutenkin tosi kätevä matkakohde, koska siellä on niin vähän nähtävyyksiä, että ei tule stressi”, Miss Heinämaa kommentoi käytännöllisesti, kun viimeksi tapasimme.
”No se on kyllä kauhean mukavaa. Puolet nähtävyyksistä näkee, kun katsoo tien yli matkalla ravintolaan ja loput puolet näkee, kun katsoo toiseen suuntaan tien yli matkalla pois ravintolasta”, kiittelin suunnitelmaa.
”Juuri näin, sopii meille!” Miss H nauroi.

Helena Petäistöstä puheen ollen: Orvokki oli lainannut hänen kirjoittamansa kirjan Riverasta, ja siellä oli tosi hyvänkuuloisia vinkkejä ravintoloista ja museoista. Suunnittelin muutama vuosi sitten Pariisin parisuhdeloman pitkälti hänen kirjansa perusteella, ja se oli napakymppi. Sitä paitsi kyllähän Chagallin museo  kuuluu yleissivistykseen… Ei vain sinisen taivaan tuijottelu.

Joten ehkäpä tällä kertaa, riippuen toki siitä, kuinka pitkiksi meidän samppanja-aamiaisemme venähtävät!