Less successful hotel business in Albania.


”Katsopa tuota kaksikerroksista taloa tuolla rinteessä”, suomalainen Maukka osoittaa. 
Nostan katseeni kristallinkirkkaasta merestä. Puolivalmis talo, liekö hotelli, kekottaa rinteessä sen näköisenä kuin olisi kaatumassa hetkenä minä hyvänsä rinnettä alas Ksamilin kaupunkiin. Rakennuksen perustukset on tuhottu. 
”Se on rakennettu ilman lupaa ja hallinnon edustajat ovat käyneet varmistamassa, että rakentaminen ei jatku”, mies jatkaa ja kehuu Sarandan alueen nykyhallinnon jämptiyttä. Esimerkkejä holtittomasta rakentamisesta Albaniassa näkee jatkuvasti. Maukka puolisoineen asuu puolet vuodesta Albaniassa ja on nähnyt yhtä sun toista. Aurinkoa ja ystävällisiä ihmisiä riittää, mutta yhteiskunnan kehitys on hidasta. 
”Joidenkin on vaikea ymmärtää, että nyt joutuu maksamaan sähköstä tai vedestä. Kommunismin aikana oli toinen meininki.”
Mä ajattelin niitä mustamekkoisia mummoja tai risuja kerääviä vanhoja ukkoja, joita olin nähnyt samana aamuna puolentoista tunnin taksimatkalla Himaresta Ksamiliin. Koko ikänsä he ovat tottuneet siihen, että valtio pitää huolen. Sitten 1991 kommunismi romahtaa, ja pitäisi opetella modernin markkinatalouden tavoille. Hallitus suosittelee kansalle rahastoihin investoimista. Ihmiset myyvät taloja ja karjaa ja sijoittavat rahansa suurin toivein. Vuonna 1996 korttitalo luhistuu, kun koko homma paljastuu pyramidihuijaukseksi. Nuoret ja vanhat menettävät rahansa. Mielenosoitukset paisuvat väkivaltaisuuksiksi. Jotenkin poliitikot selviävät tästäkin kuivin jaloin. Joten jos olisin albanialainen mummo, ehkä minäkin vain jäisin vuoristokylään paimentamaan lampaita ja polttelisin öljylamppua.
Nyt olemme Ksamilissa, joka sijaitsee rantakaupunki Saranden kupeessa, ja viettää kesäkuun lopussa vielä hiljaiseloa. Majatalomme isännällä Tanilla on aikaa jutella kanssamme. 
Saavuttuamme Tani’s Bar and Guest Houseen isäntä lähti näyttämään meille parasta rantaa ja kertoili samalla taustastaan. Hän muutti kommunismin romahdettua Kreikkaan töihin, mutta palasi kotiinsa Albaniaan mellakoiden alettua vuonna 1997 suojellakseen perheettään. Monen mielestä hän oli hullu, sillä albaanit pakenivat joukolla levottomuuksia ulkomaille.  ”Mutta veljeni oli vasta 16-vuotias, ja pelkäsin, että hän lähtee mukaan jengisotiin”, Tani sanoo täydellisellä amerikanenglannillaan. 
”This was a fucking wild west, man!”
Rahansa ja menettäneet ihmiset ampuivat toisiaan ja keksivät epätoivoissaan erilaisia rahanansaintatapoja. 
”Aika monen bisnes oli etsiä keinoja kuljettaa huumeita Korfulle. Mikä bisnes se nyt on! Siitähän jää kiinni ja joutuu ongelmiin. Mutta porukalla ei ollut hävittävää.”
Tanin veli pysyi erossa kahakoista, mutta Tanin ikäluokasta, nelikymppisistä,  enää harva on elossa. Vuonna 2005 Tani muutti Ksamiliin ja päätti elättää itsensä turismilla. Tuolloin Albaniassa kävi vain noin 500 000 ulkomaista vierailijaa vuodessa. Kymmenessä vuodessa määrä on ainakin kymmenkertaistunut.
”Olen sanonut monelle, että mitä järkeä mennä Kreikkaan hotelliin töihin, kun meillä on täällä yhtä hienot mahdollisuudet. Ja rahat tulevat Albaniaan.”
Sanoihin on helppo uskoa, kun istahdamme Ksamilin niemenkärjessä sijaitsevaan rantaravintolaan. Vertaus Bora Boraan ei ole tuulesta temmattu: vesi on kirkasta, hiekka hienoa ja niemeä kiertää rantatuolien rimpsu. Niemen edessä on Ksamilin kolme pientä saarta, joihin voi uida tai mennä polkuveneellä. Viereisessä pöydässä puhutaan ruotsia. Apollomatkat järjestään Sarandeen jo pakettimatkoja Ruotsista Korfun kautta. 
Bora Bora of Ksamil

Ensi viikolla hiekkarannalla saa tapella aurinkotuoleista. Heinä-elokuussa nimittäin Ksamilin majoitusliikkeet pullistelevat. Lisää hotelleja rakennettaisiin, mutta toistaiseksi lupia ei myönnetä. Päinvastoin: valtio on määrännyt kaikki vuoden 2007 jälkeen rakennetut 250 luvatonta rakennusta tuhottaviksi. Taninkin majatalon vieressä on monikerroksisen hotellin runko, jonka perustukset on hajotettu. Tanin mukaan moni kuvittelee, että turismilla voi tienata helppoa rahaa lupia kysymättä. Vähän kuten ennen vanhaan. 
Tani’s neighbour: a hotel that was built illegally.

”Naapuri jatkoi vaan rakentamista, vaikka sai monta varoitusta. Eräänä päivänä hallinnon palkkaavat miehet tulivat, ahersivat kolme tuntia, ja sen jälkeen hotelli oli entinen. Romahtanut runko on seissyt tuossa viisi vuotta. Paikallishallinto on luvannut purkaa sen, kokonaan mutta lupauksiksi on jäänyt. Kuten moni muukin juttu.”
Ehkä tarvitaan uusi poliitikkojen sukupolvi. Pyramidihuijaukseen sotkeutunut presidenttikin oli pääministeri vuoteen 2013 asti, ennen kuin kansa sai tarpeekseen. 
Suhdetoiminnan merkityksen huomaa kyllä arjessa turistikin. Tanin majataloon päädyimme, koska hän on Jorgon eli Himaren majatalon omistajan tyttöystävän kaveri. Tanin kaverinkaveri järjesti taksikuskin edullisesti viemään meidät Blue eye -lähteelle. Kun saa kosketuksen yhteen albaaniin, pääsee aina eteenpäin. Ihmiset ovat aidosti ystävällisiä ja auttavaisia. Tanin luo eilen majoittunut australialaispariskunta ihmetteli, kuinka ventovieraat pojat Tiranassa olivat käyttäneet tunnin heidän neuvomiseensa oikeaan bussiin. Mieleen muistuu vanha totuus: mikään ei toimi mutta kaikki järjestyy. Hitaasti mutta varmasti. 
Tanikin rakentaa majatalonsa viereen lisärakennusta. Työ etenee hissukseen, valmista on ehkä 2017. Välissä ehtii ottaa muutaman Korca-oluen ja auttaa matkailijoita sekä seurustella amerikkalaisten kanssa, jotka ovat auttamassa Albanian jälleenrakennuksessa. Sitä perua on Tanin kielitaitokin. 
”Ja tämä rakennustyö on alkanut jo ennen vuotta 2007. Tätä ei voi kukaan määrätä purettavaksi”, hän virnistää. 
Albania menee eteenpäin: kävellessämme eilen rannalle, tiellä vastaan tuli ensin upenkiiltävä Range Rover ja sen jälkeen lehmä, joka söi jätteitä roskapöntöstä. Toisaalta on hienoa, että roskapönttöjä löytyy – vielä jokin aika sitten roskat heitettiin surutta mereen. 
Beach promenade in Ksamil.

Nyt viimeistellessäni tätä tekstiä makaan taas rannalla auringonpalvojien ympäröimänä. Sympatiani ovat albanialaisten puolella. Kuten Tanillekin sanoin, on hassua, että Kreikan ja Kroatian välissä on näinkin pitkään säilynyt tällainen alue massaturismilta suojassa. Baarimikko kantaa olutta, poika myy burek-leivonnaisia ja homma toimii, kuten missä tahansa lomakeskuksessa. Kahden rantatuolin ja varjon vuokra on kolme euroa, olut Kapon baarista maksaa puolitoista. 
Vain vuorenrinteellä nököttävä hotellinraato ja muutama muu paljas talonrunko pistävät silmään. 
Mutta sitten käännän katseeni turkoosiin veteen ja lähden uimaan. 
Hyvää juhannusta!

Ksamil