Rankkasade huuhtelee  trooppista paratiisisaartamme, joten nyt  on hyvä löhöillä pation sohvalla ja päivittää blogia. Tänään olisimme muutenkin pitäneet tauon sukeltamisesta, sillä olemme nyt pulputelleet pinnan alla kolmena päivänä. Ja niin siinä kävi, että opiskelu tuotti tulosta ja kuittasimme eilisen teoriakokeen päätteeksi  Open Water Diver -lisenssit. Jes!
No diving without theory lessons. 
The dark nights at Living Colours were good for studying. 
Just grab a coke or a beer from the bar and watch the cheesy PADI course video.
Käsitykseni sukeltamisesta on muuttunut täysin. Ajattelin etukäteen, että se on kovin teknistä ja suorituskeskeistä. Kisataan siitä, kuka pääsee syvimmälle tai jaksaa kauimmin, ja pääosassa on sukeltaminen itse, ei vedenalainen maailma. Vähän niin kuin liikenteessä autoja ajaisivat vain V8-lehden kestotilaajat ja moottoriurheilun aktiiviharrastajat. Nyt olen alkanut ajatella, että sukelluslisenssi on kuin ajokortti: lupa, jonka avulla pääset itsenäisesti mielenkiintoisiin paikkoihin, tässä tapauksessa pinnan alle katsomaan upeita korallikasvustoja, suloisia pikku kalasia ja muita merimaailman ihmeitä. Esimerkiksi eilen näimme monta erilaista kilpikonnaa, joista isoin viherkilppari oli ison ponin kokoinen ja miestä pidempi! (Tämä ei ole kalavale, sillä mukana sukelluksella oli brasilialainen ammattivalokuvaaja, jota varten eräs sukellusoppaista poseerasi konnanjötkäleen selkäpanssarin vieressä.)  
Kurssin kaksi seuraavaa päivää jatkuivat ekan päivän viitoittamalla tiellä. Keskiviikkona teimme lisää harjoituksia, jotka sujuivat hienosti  –  tosin kerran olin joutua paniikkiin. Olimme laskeutuneet köyttä pitkin veneestä noin kuuteen metriin, jossa simuloimme ilman loppumista. Mun piti ottaa miehen varailma käyttöön (sukellusvarusteissa on oman suukappaleen eli regulaattorin ohella aina myös toinen suukappale siltä varalta, että parilta loppuisi ilma). Koitin – typerästi sinänsä – poistaa edellisharjoituksesta maskiini jäänyttä vettä nenän kautta puhaltamalla ja samalla vaihtaa regulaattoria, ja onnistuin irvistämään niin, että suuni täyttyi vedellä. Tunsin pakokauhun: nenä vedessä, suu täynnä vettä, regulaattori vain puolittain suussa, kuusi metriä vettä yläpuolella – ja mua alkoi yskittää. Muistin onneksi ohjeen siitä, että regulaattorin kautta voi vaikka oksentaa, tärkeintä on pitää se paikallaan. Yskänpuuskan jälkeen henki kulki taas normaalisti ja sain maskin tyhjennettyä vedestä. Jälleen kerran olin sortunut helmasyntiini: tekemään monta asiaa yhtä aikaa. Viittilöin opettajalle, että kaikki on ok, ja jatkoimme sukellusta. Liikuimme kahdessatoista metrissä koralliseinämän reunaa pitkin. Näimme laumoittain perhos- ja enkelikaloja ja kävimme kuikuilemassa hummeria kolossaan. Sitten annoimme merivirran viedä meitä eteenpäin, kalaparvia vasten. Mieletöntä. Sininen meri ja  auringonvalo, joka sai korallien kasvit loistamaan ja kalojen värit hehkumaan.
Tempting? Oh yes. This is a diving site called Lekuan 3.
Eilen teimme kaksi sukellusta 18 metriin, mitä syvemmälle OWD-lisenssillä ei saa mennä (tosin huomasin rannetietokoneestani hairahtuneeni 19,4 metriin jossain välissä). Harjoittelimme ilman maskia olemista ja kompassin käyttöä. Olin saanut uuden, paremmin istuvan maskin, jonka ainoa vika oli huurtuminen (maski hinkataan sisäpuolelta syljellä huurtumisen estämiseksi, mutta meikäläisen sylki lienee ihan liian vetistä!). Leijuimme taas 18 metrissä koralleja ihaillen, kun huomasin näkökenttäni pikku hiljaa sumentuvan.  Viittilöin Annikalle auton tuulilasinpyyhkijöitä imitoivin elein, ja hän näytti miten mun tulisi laskea maskin sisään tilkka vettä, heilutella päätä, jotta se veisi huurun laseista, ja puhaltaa vesi sitten pois. Mietin, että tässä ollaan nyt tosi syvällä, joten keskityn ensisijaisesti hengittämiseen mutta koitan toimia ohjeen mukaan. Hyvin sujui. Väitän, että Alanmieskään ei olisi hoitanut hommaa viilipyttymäisemmin! 🙂 Itseluottamukseni on vahvistunut, mutta samalla tiedän, että tässä on vielä pitkä tie kuljettavana, ennen kuin voi kutsua itseään hyväksi sukeltajaksi.
Jos sade väistyy, huomenna lauantaina lähdemme koko päiväksi Bangka-saarelle sukeltamaan. Sen pitäisi olla poikkeuksellisen hieno paikka, joskin mielestäni kaikki tähän mennessä on ollut erittäin hienoa. Eräs sukelluskurssinsa Thaimaassa käynyt suomalainen oli totesi, että sen mitä siellä näkee viikossa, näkee täällä yhdessä päivässä. Minä en osaa tätä arvioida, mutta alla on muutamia eilisen kurssisukelluksen kohokohtia, jotka taltioi kameralle samalla reissulla ollut, vedenalaista kuvausta harjoitellut Minna – kiitos! Kuvat on otettu tässä vartin venematkan sisään Bunakenin Tihowolla ja Muka Kapungissa.
The living colours – this is what it’s all about!
And who do we have here?! 
It’s our teacher Annika, myself and Alanmies on the bottom of Tiwoho practising buyoancy. 
We had company, too:
 Stargazer, a rarity that buries itself into sand and catches innocent fish passing by.
 Diving at Muka Kapung, Bunaken. The visitors…
 
…and a local resident, one of the turtles we saw.  There are two kind of turtles on Bunaken: the green turtle and the hawksbill turtle, which is endangered. We saw both, but I couldn’t tell the difference! Our teacher said that you should stay out of the way when a large turtle comes your way – they won’t necessarily show respect!
 
Back to the surface again!  Muka Kapung was our last dive for the OWD licence, so mission accomplished. My only (first world) problem is that now thatwe’ve done the beginners’ course in one of the best biodiversities in the world, where can we go next?!

Illan täydensi vielä suomalainen sauna, jonka Living Coloursin isäntä lämmitti. Tuli räiskyi kotoisasti Harvian kiukaassa kookospuun voimin, ja me, isäntämme Jaska sekä ranskalais-romanialainen pariskunta nökötimme lauteilla säkkipimeässä tropiikin yössä ja puhimme maailmanpolitiikasta ja bisneksen tekemisestä Indonesiassa. ”Tämä taisikin olla meidän joulusauna”, totesin. Saunan jälkeen vesi oli taas noussut, joten kahlasimme rantaa pitkin resortin puolelle. Mietin, voisinko itse elää vakituisesti tällaisessa paratiisissa, enkä oikein löytänyt vastausta. Ehkä lomaa on mennyt vielä liian lyhyt aika – tai ehkä on vaan parempi, että loma on loma.