“On tämä tainnut vähän muuttua 30 vuodessa”, sanon Patrikille, kun kävelemme Bilbaon Nervion-joen ylittävällä lasisillalla ja tähyilemme iltavalaistuksessa kiiltelevän Guggenheimin suuntaan.
“Just mietin sitä, että mahtoikohan se laiva tulla jokea näin ylös asti”, Patrik pohtii. Muutama vuosikymmen sitten – kun Patrik kävi rahtilaivalla kaupungissa – Bilbao oli rappeutuva teollisuuskaupunki, joka on sittemmin kokenut täydellisen kasvojenkohotuksen. Guggenheimin lisäksi on tullut esimerkiksi lentokenttä, metroverkosto, puistoja, kävelykatuja ja laumoittain turisteja. Näin koronan riivaamassa lokakuussa 2021 amerikkalaiset ja aasialaiset ovat vielä poissa, mutta eurooppalaisia ja espanjalaisia riittää.
Jatkamme matkaa leveää joenrannan kävelykatua pitkin kohti Guggenheimia ja ydinkeskustaa. Myöhemmin hotellilla löydän artikkelin, jossa on kuvia joenrannasta vuodelta 1991. Se on todellakin täynnä nostokurkia, rautatiekiskoja ja rautaa. Rannassa on kiinni rahtilaivoja. Ehkä se laiva tosiaan tuli sinne asti. Guggenheimin etupihalle. Siinä missä ennen oli työmiehiä ja nyt meitä turisteja.
Bilbao oli oikeastaan vähän liian iso kohde vain kolmen yön lomalle, etenkin kun yksi päivä meni Riojassa. Kuten jo edellispostauksessa San Sebastianista kirjoitin, parasta antia ruokapuolella olivat pintxos-baarit, joiden maailmaan meidät johdatti heti saapumispäivänä paikallisopas Irene. Voin jakaa tässä muutaman pintxos-vinkin, mutta kuten ennenkin, suosittelen lämpimästi kierrosta paikallisen kanssa, koska samalla saimme paitsi vatsat täyteen myös rautaisannoksen Baskimaan kulttuuria ja historiaa.
Minulle jäi käsitys baskilaisista kulttuuristaan ylpeänä kansana ja jonkinlaisina Espanjan kalifornialaisina, jotka toteavat, että oma alue tarjoaa kaiken mitä tarvitaan, joten miksi emme olisi itsenäisiä. Monella ei ole syytä matkustaa muualle Espanjaan. Ruuan kannalta erityistä on, että Baskimaa tarjoaa upeat vehreät laitumet, joilta saadaan herkkuja. Esimerkiksi baskilaisen latxa-rodun lammas tuottaa erityisen hyvää juustoa. Samoin merenelävistä monet ovat sellaisia, että sitä lajiketta tavataan vain näillä seuduin. Aika paljon olen elämässäni ehtinyt maistella, mutta esimerkiksi txangurro-taskurapu tai chipirones-mustekalat olivat ihan uusi tuttavuus. Ja sitten tietysti viinit, joita tuotetaan ihan lähellä Riojassa. ”Sehän on melkein Baskimaata”, Irene virnisti.
Haro, Riojan viinipääkaupunki ja sen lukuisat bodegat
Patrikin veli lähetti meille Rioja-vinkkejä, joten aloimme pohtia, ehtisimmekö käydä myös viinitiloilla. Kartasta katsoimme, että yksi alueen pääkaupungeista, Haro, oli vain reilun tunnin matkan päässä. Raivoisan googlettelun jälkeen löysimme bussiyhtiön, jonka kyydissä pääsimme hintaan 6,75 euroa Haroon. Mitään sen kummempaa ei tarvittukaan, sillä Haron keskustasta kilometrin säteellä on kymmenkunta bodegaa eli viinitilaa ja niiden maisteluhuonetta. Jossakin olisi päässyt myös kierrokselle, mutta halusimme illaksi kotiin, joten kävimme vain maisteluissa neljällä tilalla: Rioja Alto, Gomez Crusado, Lopez de Heredia ja CVNE.
Näistä suosikkimme olivat tyylikäs Rioja Alto, joka punaviinien lisäksi tarjosi myös erinomaista albarinoa toiselta tilaltaan sekä Lopez de Heredia, joilla oli erittäin tyylikäs maistatushuone ja hyvä palvelu.
Monta kiinnostavaa paikkaa kuten Muga tai Ricardo Bilbao jäi ensi kertaan. Meillä oli tosi mukavat neljä – viisi tuntia Harossa. Ihmetytti ainoastaan se, että kaupungissa ei mitenkään ollut tuotteistettu bodegoita. Missään ei ollut opasteita, saati karttaa tai kierroksia tarjolla. No, hyvin silti pärjättiin.
Guggeneheim, Bilbaon pakollinen paha?
Perjantaina oli viimein vapaapäivä Bilbaossa – siis sellainen lomapäivä loman sisällä, jolloin kello ei herätä kohti seuraavaa seikkailua, vaan saa nukkua pitkään ja mennä fiiliksen mukaan. Hotellimme Caravan Cinema, vanha talo, joka oli persoonallisesti sisustettu leffateeman mukaan, sijaitsi vanhassakaupungissa. Siellä Clint Eastwoodin (meidän huoneen teema) leffajulisteiden alla kelpasi keitellä kahvit ja katsella vanhankaupungin vilinää. Tämä hotelli oli vähän tyyriimpi (360 euroa kolmelta yöltä), mutta huone oli suuri ja persoonallisesti sisustettu ja sijainti erinomainen, kuten San Sebastianissakin.
Nappasimme croissantit, tuorepuristetut appelsiinimehut (ei niin kälyistä kuppilaa ettei siellä olisi mehupuristinta!) ja cappuccinot kulmakuppilasta ja suunnistimme kävellen joenrantaan ja kohti Guggenheimia. Pakkohan siellä on käydä sisälläkin. Puolentoista tunnin vierailun kohokohta oli alakerran Richard Serran teräksinen teoskokonaisuus.
Sisätiloista ei tullut samanlaista wow-fiilistä kuin New Yorkissa. Olisimme käyneet kehutussa bistrossa lounaalla, mutta se oli täyteen varattu. Meille suositeltiin Bilbao Museum of Fine Artsia, jossa on laadukas kokoelma, mutta se jäi ensi kertaan.
Taiteen jälkeen hyppäsimme metroon ja ajoimme joenvartta ylöspäin lähelle nykyistä satamaa. Kävimme katsomassa 1893 käyttöön otettua siltaa, joka on Unsecon maailmanperintökohde.
Patrik halusi käydä katsastamassa outletin tarjonnan, joten jatkoimme metrolla Fashion Outletiin. Löysimme urheiluvarusteita, Patrik päivitti paitavarastoaan ja minä löysin El Corte Inglesin outletin perimmäisestä nurkasta täydelliset nahkaiset maiharit puoleen hintaan. Uber vei meidät hotellille. Viimeinen ilta! Tuhosimme muutaman lasin Riojan tuliaisia ja sitten lähdimme pintxoseille keskiviikon ravintolakävelyn suosikkikohteeseemme Santamariaan. Alla kolme parasta – ja keskenään täysin erilaista – paikkaa Bilbaosta, jotka sisältyivät myös Irinan ruokakierrokselle.
- Santamaria. Tämä vanhankaupungin paikka näyttää tallinnalaiselta shottibaarilta, mutta jälleen kerran ulkonäkö hämää. Santamarian juttu on hiiligrilli, jossa valmistuu taivaallisia pintxoja. Suosikkejamme olivat sepia (mustekala) ja aioli, tuore tonnikala ja Patrikin mukaan myös foie gras, joka suli suuhun.
- El Globo. Tämän keskustassa sijaitsevan kahvilan suosikki on gratinoitu rapuherkku eli ”Txangurro gratinado”. El Globolla on kiva ulkoterassi ja kansainvälinen meininki.
- Cafe Irunja. Vuonna 1903 perustettu Irunja kannattaa katsastaa, vaikka vain ”Aqua de Bilboan” eli kuoharilasin verran – sisustus on huikea. . Täältä löytyi eräs Patrikin suosikeista, eli patonginpala, jonka päällä on jamon ibericosta ja parmesanista tehtyä herkkua.
Olipa ihana syysloma! Yli sata tuhatta askelta tuskin silti kulutti kaikkea sitä ruokamäärää, jonka söimme viikon aikana. Mutta joutaahan sitä kotona syömään salaattia ja kaurapuuroa.