”Ettekö te matkusta sun miehen kanssa ollenkaan?” kysyi kollegani, kun olimme Kiasmassa lounaalla viime viikolla.
”Joo-o, mutta… kieltämättä viime aikoina reissut on tehty ja suunniteltu muussa porukassa”, sanoin. Las Palmasin matkan aikaan mies oli kavereineen Itävallassa laskemassa, ja Nizza viikon päästä taas on perinteinen bff-tyttöjen kevätmatka. Toukokuussa lennähdän Lontooseen äitin ja hänen englanninkurssinsa kanssa, ja sitten onkin kesä.
”Kesällä mennään taas ehkä yhdessä jonnekin”, totesin ja haukkasin kevään ensimmäistä parsaa. ”Jos ei muualle niin vaikka porukoiden asuntoautolla Itä-Suomeen!”
Sitten tuli mieleeni, että heinäkuussa meille Alanmiehen kanssa tulee täyteen kymmenen vuotta yhdessä. Silloin olimme myös ensi kertaa yhdessä matkalla. Emme vielä edes seurustelleet, vaan satuimme olemaan samaan aikaan lomalla ja päätimme lähteä yhdessä. Arvoimme karttapallosta, mihin lähtisimme. Sormi tökkäsi Budapestin kohdalle, ja niinpä vietimme siellä muutaman helteisen päivän. Muistan vilvoittavat kylpylät, kauniit metroasemat ja Sissin linnan sekä hikisen junamatkan sinne ja takaisin. Ja sen, että Alanmies syöksyi hakemaan viileää olutta heti kaupunkiin päästyämme!
This child is me in 2004, ten years ago… 🙂 In Budapest.
Now I can see, why they always asked for an ID.
Kun matkailu sujuu yhdessä, voi parisuhdekin onnistua. Seuraavana kesänä suunnittelimme yhteenmuuttamista ja jatkoimme Itä-Euroopan turneeta. Lensimme Zagrebiin, Kroatiaan. Vaikka siellä olikin kaunis vanhakaupunki ja tekojärvi, enimmäkseen oleskelu tuntui paluulta neuvostoaikaan. Siltä aikakaudelta peräisin olleen Hotel Internationalin mahtipontinen mutta kulahtanut ruokasali punaisine samettikoristeineen oli kuin Pohjois-Koreasta, ja jossain kerroksissa porattiin päivät läpeensä. (Katsoin juuri hotellin nettisivua, ja remontti näyttää nostaneen tasoa melkoisesti!). Iltaisin istuskelimme jollakin aukiolla, ja Alanmies antoi hyväksyvän arvion paikalliselle suosikille, Ozujskoja-oluelle.
Photo (print!) memories from Zagreb 2005.
Like visiting a Soviet city back then. Probably different today.
Zagreb ei jättänyt kovin pysyviä muistijälkiä, ja tuntuikin, että matka vasta alkoi, kun saimme auton allemme ja hurautimme motaria pitkin rannikolle. Putkahdimme meren äärelle Senjin kaupungin kohdalta – ja aivan kuin olisimme tulleet täysin toiseen lomakohteeseen. Jylhää rantaa, photoshopatunsinistä Adrianmerta ja kiemurtelevaa tietä riitti päiväkausiksi, kun matkasimme kohti Dubrovnikia teltta takapaksissa. Leiriydyimme mm. Splitin lähellä Baska Vodassa (nimi naurattaa, etenkin kun paikassa oli mitä mahtavin uimaranta ja kirkkain vesi), Dubrovnikissa sekä Krkan valokuvauksellisten putousten liepeillä. Telttailu oli ihan hauskaa lämpimässä säässä. Mitä nyt toisinaan sai tehdä iltaruokaa pimeässä tai herätä aamunsarastuksessa vatsa kurnien ilman hajuakaan lähimmästä kaupasta.
Eräänä tällaisena aamuna kömmin liikkeelle ja lähdin summamutikassa kulkemaan tienpiennarta pitkin ja etsimään kauppaa tai kioskia. Ajattelin yllättää tulevan avomieheni. Jonkin matkan päässä tärppäsi: pappara möi kärryistä kokonaisia vesimeloneita. Pelastus! Tingin mielestäni hyvän hinnan (ukko varmaan nauroi partaansa turistin maksamaa kiskurisummaa) ja ronttasin usean kilon painoisen melonin takaisin leirintäpaikalle. Saavuin teltalle voitonriemuisena kuin luolamies saalistani heilutellen. Saatiinpa aamupalaa! Alanmies oli poikkeuksellisen hiljainen, kun silvoin Leathermanilla siirtolohkareita hedelmästä, ja vasta kun tuputin hänelle viipaletta, hän totesi: ”Sori mut mä inhoon vesimelonia.” No niinpä tietenkin. Sen päivän aamupala, lounas ja kaikki välipalat olivatkin sitten omalta osaltani vesimelonia. Puolikas kulki näppärästi Opelin ilmastoidussa jalkatilassa muovipussissa, ja nälän tai janon yllättäessa koversin siitä vielä seuraavanakin päivänä lusikalla syötävää. Ei itse asiassa hullumpi automatkaeväs.
More photos from Croatia 2005: the coastline was like a different world compared to Zagreb. We toured with Opel and a tent.
Mostar (see Alanmies by the famous bridge) and some of the non-renovated sites in Bosnia-Herzegovina were really vibrant reminders of the war not so long ago.
Kroatian rannikko oli kokonaisuutena nasta mesta, mutta sen jälkeen emme ole Euroopassa Itävaltaa idempänä käyneetkään. Ennen kuin ehkä ensi kesänä.
Olen nimittäin jo pitkään halunnut käydä tutustumassa keskitysleiriin, ja pari kesää sitten Hannan kanssa tekemäni Normandian-matkan jälkeen kiinnostus on vain vahvistunut. Perjantaina olimme ystävämme Liinun luona, joka kehui Krakovan kauneutta. Auschwitz on vain lyhyen ajomatkan päässä sieltä. Ja Finnair lentää suoraan Krakovaan. Lisäksi Puolasta saa hyvää sekä halpaa olutta. Loput varmaan arvaatkin!
Mutta mikä olisi hyvä matkan pituus? Ja mitä Krakovassa tai sen lähistöllä on nähtävää? Entä yöpyminen? Myös Gdanskin seudun hiekkadyynit ja -rannat houkuttelevat, mutta niitä tuskin saa yhdistettyä samaan matkaan. Vai olisiko kiva vuokrata auto ja käydä vaikka Tsekeissä tai Slovakiassa? Otan kiitollisena vastaan vinkkejä!
Laura
P.S. Nizzaan on enää kuusi päivää. Ensi maanantaina olemme jo Ezen linnassa nauttimassa kahden Michelin-tähden makuelämyksistä…