Kukkivien tuomien huumaava tuoksu, jylhät vuoret ja Adrianmeressä kimmeltävä aurinko. Siinä syitä viettää pääsiäinen Montenegrossa. Kotorin alueella matkailijoiden määrä on kasvanut jo tukahduttavan suureksi, mutta pienellä etukäteissuunnittelulla löytää helmiä myös Kotorinlahdelta, vaikka ei edes vuokraisi autoa.
Kirjoitan tätä tekstiä paluumatkalla paikallisbussissa välillä Kotor – Dubrovnik, ja kuuntelen kuinka kuski hölöttää suureen ääneen etupenkillä istuville paikallisille matkustajille ja välillä kiroilee edessä hidastelevia autoja. Siinä missä Kroatia on jo lipunut täysin EU-maaksi, Montenegro taiteilee vielä EU:n ja idän rajalla. Televisiossa näkyvät venäläiset kanavat, ja kansanmiehiltä venäjäntaitoinen matkakumppanini kuuli myös myötämielisiä lausuntoja itäisen naapurimme suuntaan, jotka ovat merkittävä matkailijaryhmä Montenegrossa. Toisaalta juomapullojen korkit ovat jo EU-valmiudessa tökkimässä neniin. Paikalliset ihmiset ovat vieraanvaraisia ja tunnelma toisinaan kuin italialaisessa rantakaupungissa.
Sympaattinen ja tasokas Hotel Palazzo del Mare Essenza
Tukikohtamme Kotorinlahdella oli viitisen kilometriä Kotorista pohjoiseen sijaitseva pieni mutta melko tasokas hotelli Palazzo del Mare Essenza, jonka parvekkeelta saimme imeä itseemme Kotorinlahden kauneutta niin paljon kuin jaksoimme. Henkilökunta puisteli päätään, kun aamuisin hipsin aamutakki päälläni Adrianmeren viileään syleilyyn.
Hotellin hinta-laatusuhde oli kohdillaan, sillä näköalahuone maksoi 135 euroa per yö näin sesongin ulkopuolella, ja vaikka aamupalat olivat toisinaan sekoilua kaikkien tarjottavien loppuessa vuoronperään, palvelu oli ystävällistä ja mutkatonta. Pariin otteeseen kävelimme hotellilta koko matkan Kotorin vanhaankaupunkiin. Matka kulkee kaunista rantapromenadia pitkin, ja matkan varrella on myös virvoittavia keitaita. Taksi keskustasta maksoi n. 12 euroa. Tämä puoli lahtea oli aamuisin vuorten varjossa, mutta vastineeksi saimme nauttia viehättävistä auringonlaskuista kukkuloiden taa.
Kotorin linnoitus – vaihtoehtoinen reitti huipulle
Kotorin linnoitus kohoaa majesteettisena vanhankaupungin yllä, aivan kuin Alppien laskettelukohteissa, tosin sillä erolla että valaistut reitit eivät ole laskettelurinteitä vaan kirkkoja ja näköalatasanteita. Linnoitukselta on päiväsaikaan postikorttinäkymät yli lahden, mikä houkuttaa patikoimaan ylämäkeen.
Sen sijaan että ramppaisi piiitkät rappuset ylös ja alas muihin matkailijoihin törmällen, voi reitin kiertää lenkkinä siten, että aloittaa nousun vanhankaupungin ulkopuolelta vesivoimalan luota ja kiipeää vuorenrinteen polkuja ylös hylätylle St. Jurajin kirkolle. Kiipeämiseen menee kunnosta riippuen puolesta tunnista tuntiin. Kirkon liepeillä hiki kihosi jo otsalle, joten oli oivallista istahtaa piknikille ja nauttia auringosta omassa rauhassa. (Kannattaa ostaa evästä leipomoista tai Kamelija-ostoskeskuksen marketista matkalla lähtöpaikalle.) Takaisin voi palata samaa reittiä, mutta kirkolta kulkee myös polku kaupunginmuurille, jossa on ampuma-aukko. Sen läpi voi kiivetä linnoituksen puolelle ja jatkaa matkaa vielä ylöspäin tai alas vanhaankaupunkiin.
Tekoäly kertoi, että tämä vaihtoehtoinen reitti on loistava tapa myös välttää 15 euron pääsymaksu linnoitukseen. Harmi kyllä matkailuviranomaiset lienevät lukeneet saman jutun, ja he vaativat meiltä liput kun ohitimme lipunmyynnin alempana, lähellä vanhaakaupunkia. Kuulemma “turistit” ovat syypää siihen, että vaihtoehtoinen reitti on ylipäänsä olemassa, ja jos emme maksa, he soittavat poliisit paikalle! Jaahas, sepä eskaloitui nopeasti! Vaihtoehtoisella reitillä riitti myös muita kävelijöitä, joten ehdotin miehille, että jonkinlainen ilmoitus reitin maksullisuudesta olisi ollut paikallaan myös reitin alkupäässä vesivoimalan luona. Lipunmyyjät eivät olleet kovin vastaanottavaisia kehitysideoilleni, vaan alkoivat taas uhitella poliisilla ja tuhannen euron sakolla, joten maksoimme kiltisti. Maksoin kortilla, jotta raha meni ainakin muinaismuistojen ylläpitoon eikä rehvakkaiden lipunmyyjien virkistysrahastoon.
Yhtä kaikki: tämä reitti oli kiva tapa nähdä maisemat ja päätyä vanhaankaupunkiin ns. takaoven kautta. Sen ainoa fyysinen haaste on ponnistaa ampuma-aukkoon, joka on reilun metrin korkeudella. Virallisesti tätä en suosittele, mutta pienellä seikkailuhengellä varustetuille matkalaisille se saattaa olla vaihtoehto.
Blue Cave, Our Lady of the Rock ja veneretki Kotorinlahdella
Pikkiriikkisellä saarella Perastin kylän edessä nököttävä Our Lady of the Rock -kirkko ja Blue Cave -luolat ovat Montenegron suosituimpia nähtävyyksiä, ja lukuisat venefirmat tarjoavat retkiä kohteisiin. Lyhyesti: kirkko oli kaunis ja luolissa liplatti sininen vesi kuten luvattiin. Uiminen ei houkutellut, sillä veneessä ei ollut uikkarinvaihtopaikkaa ja paluumatkalla olisi voinut tulla vilu. Samalla reissulla näimme myös sukellusvenetunnelit, jotka olivat kuin James Bondista – oppaan väitteistä huolimatta Casino Royalea ei kuitenkaan kuvattu Montenegrossa vaikka kasinokohtaukset ovat sijoittuvinaan sinne. Montenegroa tässä Daniel Craigin rainassa esittää Tsekin Karlovy Vary (ks. aiempi blogini aiheesta).
Hauskinta oli kuitenkin retki itsessään. 45 eurolla per nenä pääsimme kolmeksi tunniksi huristelemaan Kotorinlahden aurinkoisille vesille, ihan Herceg Noviin ja avomerelle asti. Aurinkoisella lahdella porhaltaminen pikaveneen kyydissä oli ohjelmanumero jo itsessään. Kannattaa ottaa kuitenkin lämmintä päälle, sillä tuuli tuivertaa viileästi lämpimälläkin kelillä.
Herceg Novi – portti Kotorinlahdelle
Niin, Herceg Novi! Vaikka Kotorin alue oli pääkohteemme, yövyimme ensimmäisen yön Herceg Novin rantakaupungissa. Saavuimme pilkkopimeällä ja ensimmäisenä vastassa oli meren ja kukkien tuoksu. Ihanaa. Kaupungin vanha keskusta ja linnoitus ovat näkemisen arvoisia, mutta pidempään oleiluun vaadittaisiin kunnon rantakelit. Hotelli Vila Hedonija oli kelpo yösija (80 e / yö). Dubrovnikin lentokentältä matkaa tuli tunti etukäteen varatulla taksilla, joka maksoi 80 euroa. Hyvä ensimmäinen etappi, siis.
Montenegron-reissun parhaat ravintolat
Jos sitruunat kasvavat puissa, ruoka on yleensä herkullista. Muutaman päivän kokemuksella montenegrolainen keittiö on välimerellistä ruokaa slaavilaisella twistillä. Burekit, blinit ja muut paikalliset herkut yhdistyvät mutkattomasti herkullisiin mereneläviin ja tuoreisiin vihanneksiin ja hedelmiin. Viineissä tarjolla on enimmäkseen paikallisia, serbialaisia, kroatialaisia ja italialaisia vaihtoehtoja. Montenegrolainen chardonnay oli ihan lasiinmenevää, mutta parhaat maut löytyivät Serbiasta. Kuohujuoma oli kaikkialla proseccoa – mitä nyt rikkaille turisteille oli tarjolla lähes joka paikassa satojen eurojen samppanjaa. Muutama ravintolahelmi alla.
Catovica Mlini, Morinj
Vanha mylly lähellä Morinjin kylää osui passelisti Herceg Novin ja Kotorin väliselle siirtymälle. Ensimmäisen lomapäivän lämmin tihkusade sopi viidakkomaiseen miljööseen, jossa bambukujan päässä tuntui hetken kuin olisi tullutkin Japaniin. Söimme Catovica Mlinin katetulla terassilla lammessa asustavien sorsien soidinmenoja ihmetellen. Palvelu oli loistavaa ja erityisesti pääruokani mustekala (octopus) ehkä paras koskaan maistamani. Mustekalan lonkerot oli pyöritelty karkeissa pankojauhoissa ennen paistamista, joten koostumus oli rapea ja pehmeä samaan aikaan. Tämä mylly on pysähdyksen arvoinen.
Pic Nic, Herceg Novi
Koko matkan edullisin ja silti vallan erinomainen illallinen syötiin Pic Nicissä Vila Hedonijan vieressä. Paikallisten suosimassa ravintolassa oli järjettömän herkulliset paistetut mustekalat ja blininyytit alle neljänkympin hintaan.
Restaurant Galion, Kotor
Kävimme Galionissa lähtöpäivän lounaalla pääsiäissunnuntaina. Puolet ajasta istuimme tyylikkäällä terassilla veden päällä aivan keskenämme ja seurasimme ihmisiä, jotka vaelsivat vanhankaupungin muureilla. Tagliatelle ja kalmari olivat erinomaisia, ja hinta-laatusuhde oli kohdillaan. Parin hengen lounas viineineen kustansi reilut 80 euroa. Lämmin suositus, jos etsit valkoisten pöytäliinojen ravintolaa sopuhintaan Kotorista.
Mietteitä matkailusta Kotorinlahdella
Matkaoppaat tapaavat ylistää muurien sisäpuolelle rakennettua Kotorin vanhaakaupunkia, mutta jos on käynyt vaikkapa Barcelonan Barri Gothicissa tai melkein minkä tahansa vanhan eurooppalaiskaupungin historiallisilla kujilla, niin eipä Kotor nyt niin erikoislaatuinen paikka ole. Lisäksi joka päivä 1 – 2 ristelyalusta kippaa ihmislastinsa rantaan, ja niinpä vanhastakaupungista on tullut raatihuoneenaukíon kaljakuppiloiloiden ja Kiinassa valmistettujen krääsäntuputtajien sikiämiskohde, jossa ylihintaisen tauhkan skaalautumista pidättelevät vain tuhat vuotta vanhat muurit.
Vertailun vuoksi: paluumatkalla vietimme illan Dubrovnikin vanhassakaupungissa, joka on kokonsa ja merellisen sijaintinsa vuoksi paljon vaikuttavampi, kanssaturisteista huolimatta. En ihmettele, miksi Game of Thrones kuvattiin siellä.
Varo roaming-maksuja ja ruuhkia
Montenegro hakee EU:n jäsenyyttä, mutta moni asia on vielä Kroatiaan verrattuna kuin ennen vanhaan. Toisin kuin EU-naapurissa, Montenergrossa pitää varoa kalliita roaming-maksuja eivätkä siellä toimi kansainväliset kyytiapit (Kroatiassa Bolt pelasi loistavasti). Kun pyytää tilaamaan taksin, kannattaa pyytää luotettavaa taksiyhtiötä, kuten Red Taxia. Muuten saattaa käydä kuten meille, että kuskiksi tulee tarjoilijan kaveri, joka “ajaa mittarilla” mutta kyseinen mittari rouskuttaa kaksi euroa per kilometri.
Ruuhkiin kannattaa varautua, sillä kapeaa rantatietä käyttävät kaikki bussilinjoista maajusseihin. Me palasimme Kotorista Dubrovnikiin Flixbussilla, joka oli lopulta aikataulusta 1,5 tuntia myöhässä, sillä myös rajanylitys venyi. Jos lentää Dubrovnikista kotiin aamulla, kannattaa tulla Kroatian puolelle jo edellisenä iltana, muuten kihoaa vähän turhan monta hikikarpaloa otsalle rajajonossa seistessä. Sinänsä Dubrovnik on käytännöllinen kohde Montenegroa ajatellen, sillä rajalle on vain puolisen tuntia matkaa.
Montenegron rapistuva autenttisuus?
Matkakumppanini Antti on viettänyt paljon aikaa Venäjällä ja Suomen itäisissä naapureissa, ja hän tunsi lämpimän nostalgian läikähdyksen monta kertaa, kun asiat eivät menneet aivan kuten piti tai korttimaksun sijaan tuli ilmoitus “cash only”.
Tämä on sitä itäistä Eurooppaa, jonka EU imee kohta sisäänsä; jossa tupakanhajuinen taksiauto ja albanialaisille ärisevä nahkatakkinen kuski vaihtuu sisäsiistiin Uberiin ja jossa Herceg Novin markkinoilla itsekeitettyä rakia myyvä mummo painuu historiaan. Jonka autenttisuus huuhtoutuu risteilyaluksesta vyöryvien turistien alle, jotka kaikki haluavat palan aitoa kaupunginmuuria mutta päätyvät syömään ylihintaista spagettia italialaisravintolaan, jossa kauhan varressa heiluva serbikokki kutsuu itseään Luigiksi.
Me katselemme touhua muka kauempaa tiedostaen olevamme osa matkalijalaumaa, jonka pennoset auttavat pitämään linnoituksen kunnossa ja korjaamaan rantaraitin asfaltin. Kymmenen euroa rakipullosta mummolle, joka on käyttänyt satsiin kotitilansa aprikoosit ja luumut, tuntuu samaan aikaan liian paljolta ja liian vähältä.
Mutta sitten palaan taas tänne Finnairin tuttuun ja turvalliseen kyytiin, jossa viimeistelen eilen aloittamaani tekstiä. Mietin jo ensi viikon töitä ja ajattelen, että olipa ihana loma ja kyllä se Kotor on kaunis paikka. Sitä paitsi Montenegrossa ja Balkanilla on paljon muutakin nähtävää. Montenegro elää matkailusta, ja tulijat vastaanotetaan avosylin. Ehkä rantatiellekin rakennetaan ennen pitkää levennys tai vaihtoehto.
Kannattaa siis mennä — mutta mieluiten sesongin ulkopuolella.
Kotor kieltämättä on kaunis paikka. Montenegrossa on myös muita upeita paikkoja, joista suosikkejani ovat ilman muuta Prokletijen ja Durmitorin kansallispuistot. Niissä olisi voinut viettää vaikka miten pitkän aikaa.
Joo, se olisi varmaan ollut seuraava suunta, jos olisimme olleet vähän pidempään ja vuokra-autolla liikenteessä.
Mikon tavoin myös minusta Durmitorin kansallispuisto menee Montenegron tarjonnan kärkikastiin. Teimme ensimmäisen Balkanin roadtripin koronan aikaan, eikä Kotorissakaan ollut silloin oikeastaan muita turisteja. Myöskään linnoitukselle ei ollut pääsymaksua. Oli siitä aikakaudesta jotain hyötyäkin.. 🙂
Hah, niinpä! 🙂
Joo tosiaan, jos automatkalle lähtisi niin helpommin pääsee irti turistipaikoista. Mutta kiva oli näinkin.
Pakureissulla muutaman päivän olimme Montenegrosta. Kotor ei ollut suosikkini, mutta Perast ja Herceg Novi sen sijaan miellytti
Perastia tuli katseltua vain saarelta, mutta söpöltä sekin näytti. Ja Herceg Novissa varmasti viihtyisi kesäkeleillä vallan loistavasti.
Mahtavasti kirjoitettu! 🙂 Tuosta varmasti saikin paljon enemmän irti viettäen siellä useamman päivän. Suurin osa, itseni mukaan lukien on tehnyt tuonne vaan päiväretken. Teidän reissu kuulosti virkistävältä irtiotolta 🙂 Montenegroa olis kiva koluta joskus laajemminkin.
Kiitos, se oli oikein hyvä pieni lomanen!
Muistan aina sen hetken, kun ajelin Dubrovnikista kohti Kotoria, ja yhtä äkkiä tuntui siltä, että ajaa risteilijän keulaan. Harvassa paikassa risteilysatama on niin keskellä kylää kuin Kotorissa. Yllättävän vähän siinä kohtaa oli turisteja, mutta aika nopeasti karistettiin Kotorin pölyt jaloista ja jatkettiin matkaa eteenpäin. Linnoituksella ja huipulla olisi ollut mukava kiipeillä, mutta lämpötilan heiluessa lähellä 40 astetta, oli parempi vaan suunnata kohti rantoja. Montenegro olisi varmaan parhaimmillaan ”meidän talvella” ainakin näiden rantakohteiden osalta, toki en osaa sanoa, onko silloin kuinka paljon paikat auki. Nyt kun syksylle katsoin majoituksia Montenegrosta, niin jotenkin tuntuu sielläkin hinnat olevan reilussa nousussa – no kauniilla maisemilla on aina haittapuolensa.
Jep, noi paikat on loppupelissä aika pieniä, kun yhden lahden rannalle pitäisi saada kaikki matkailijat, hotellit ja liikenne sujumaan. Olin ihan tyytyväinen, että menimme keväällä – varmasti kesähelteellä tuskanhieltä ei voi välttyä monestakaan syystä. 🙂
Olipas mukaansa tempaava postaus! Toki pettymys oli havaittavissa koko tekstin läpi, mutta sellaista se reissaaminen on. Ei kaikki voi olla unelmapaikkoja 🙂 Nuo risteilijät tuhansine matkaajineen kuulostaa ihan kamalalta. Huhhuh. Ja samaa mieltä olen siitä, että Dubrovnik oli upea, ja siellä on ihan oma tunnelmansa!
Kiitos! Ja joo, olihan reissussa muutamia pettymyksen tapaisiakin juttuja, mutta iso osa oli oikein mukavaa. Ja mä olen vähän tällainen inhorealistinen kirjoittaja kun sille päälle sattuu. 🙂
Nyttemmin kannattanee yrittää välttää kaikkia kohteita, jonne isot risteilylaivat rantautuvat – ainakin niinä päivinä kun niitä on, mutta Kororissa niitä taitaa olla joka päivä. Toisaalta maailma saattaa olla vähitellen muuttumassa tältäkin osin, kun yhä useampi kaupunki on jo alkanut säädellä laivoja satamissaan, esimerkiksi Kreikan saarilla. Ehkä jo kohta Kororkin.
Totta. Voin kuvitella, että nuo laivat turisteineen ovat tärkeä ainakin vanhankaupungin kaupoille ja ravintoloille. Se toinen puoli on sitten, että matkailijat käyvät tasan niissä parissa kohteessa eikä kukaan jää yöksi. Ihan hyvä, että tähänkin suhtaudutaan kriittisesti.
Olipas erilainen tarina kaiken kaikkiaan kuin itselläni. Olen kirjoittanut Kotorista ja Montenegrosta monta juttua vuoden 2022 syksyn matkalta. Ajoimme myös rantareittiä Dubrovnikin kentältä Kotoriin, ja matka kesti todella kauan osittaisen ruuhkaisuuden takia. Majoittaiduimmme samalle puolen lahtea kuin te, mutta lähemmäs kaupunkia. Pidimme kyllä kovastikin kaupungista, vaikka se ei niin ”loistelias” ollutkaan kuin esimerkiksi Dubrovnik. Olin katsonut milloin tulee suurimmat risteilyalukset ja valitsimme ajankohdan vanhaan kaupunkiin ja linnoitukselle kiipeämiseen sen mukaan, välttäen suurimmat ruuhkat varmaan siten.
Itsestä tuntui, että Montenegrossa olisi ollut paljon enemmän nähtävää, ja ehkä sinne palaankin joskus vielä. Aika näyttää, kuinka paljon se tosiaan muuttuu lähivuosina.
Kiitos Raija! Varmasti Montenegrossa (kuten koko Baltiassa) on paljon ihania luontokohteita, kuten tuossa muissa kommenteissa on jo mainittukin. Toivottavasti tulee tilaisuus vielä perehtyä niihinkin joskus.
Me olimme Kotorissa, hm taitaa olla liki 10 vuotta sitten, patikka ylös ei ollut noin hintava. Punkkasimme silloin vanhassa kaupungissa ja parasta oli illat. Kun risteilijöiden väki oli palannut laivaan. Ihanan leppoisaa ja rauhallista. Ja aivan taivaallinen ruoka. Muistakseeni simpukat soosissa ja leipää sekä lasillinen viiniä maksoi 10 euroa!
Oi niitä aikoja! 🙂 Nyt on kyllä hinnat vähän kohonneet, mutta toki viehätystä on muilta osin vielä tallella. Just tolleen, kun pahimmat ruuhkat ovat hellittäneet.
Olipa kiva lukea sinun vinkkisi Kotoriin tutustumiseen. Niissä oli useita sellaisia, mitä emme olleet kokeneet, kun muutama vuosi sitten viivyimme siellä neljä päivää. Meillä oli oma auto, ja majapaikkamme oli viitisen kilometriä Kotorin ulkopuolella. Olen kovin samaa mieltä kanssasi Kotorin vanhasta kaupungista. Ei siellä ole mitään kivaa, kissoja, turistikrääsää ja kahviloita enimmäkseen. Linnalle kiipeäminen oli tosi hieno elämys, mutta kiva tietää, että sinne on vaihtehtoinenkin reitti. Kotorin lahden kiertelimme pysähdellen ja kävelimme rantoja, kävimme jopa uimassa yhdessä rauhallisessa rannassa. Yksi kohokohtapäivä oli se, kun ajelimme pois Kotorista serpentiiniteitä Lovcenin kansallispuistoon. Jos siellä on autolla, sitä ei saa jättää väliin. Meidän automatkamme Montenegroon sisälsi paljon muutakin hienoa, esim tuo muidenkin mainitsema Durmitorin kansallispuisto ansaitsi usean päivän oleskelun. Aila