”Se eka päivä oli paha, jatkuvaa nousua. Maastokartan mukaan toinen päivä on helppo, mutta kartta valehtelee”, muistelee Scott ja kulauttaa tuopistaan Estrellaa, jonka tapasravintolan tyylikäs tarjoilija on hädin tuskin ehtinyt laskea pöydälle.
”Joo älä usko karttaa!”, Dasha innostuu selostamaan minulle. ”Siis ihan vaan siltä varalta, jot teet sen alkupään joskus. Alkupäällä hän viittaa Camino Francesin starttiin Ranskan Saint Jean Pied de Portista, kylästä Pyreneiden vuoriston tuolla puolen.
”Mutta ei murehdita sitä nyt. Onnea meille!” Dasha kohottaa cavalasiaan.
Kilistämme Dashan kanssa ja Scott nostaa tuoppiaan. Olemme märkiä ja vähän hikisiä. Olen ottanut vaelluskengät jalastani ja työntänyt ne pöydän alle. Hienon ravintolan rusettikaulainen tarjoilijamies ei sano mitään, vaikka arvaan rikkovani etikettiä. Täällä Santiago de Compostelassa on totuttu pyhiinvaeltajiin, sillä heitä saapuu kaupunkiin joka päivä satamäärin.
Oli hieno tunne, kun Santiagon katedraalin tornit piirtyivät eteemme. Satojen kilometrien matkan päätepisteeseen saapuminen oli liikuttavaa ja veti hiljaiseksi. Olimme todellakin taistelleet edelliset päivät Galician sateita vastaan. Mutta juuri paria kilometriä ennen päätepistettä taivas oli revennyt ja aurinko tullut esiin. Nyt reissun vastukset olivat muisto enää, ja olimme juhlistamassa saavutusta. Dasha ja Scott, jotka olivat taittaneet koko matkan eli 780 km Ranskasta saakka, kehuivat alkumatkan kauneutta. Minä, joka kuljin 353 km ensin hevosella ja sitten kävellen, jäin miettimään, pitäisikö Camino Francesin alkuosuus käydä joskus kävelemässä. Nyt taivallettuani vajaan puolet siitä, aloin pikku hiljaa päästä Caminoon sisälle. Perille pääseminen on vain osa kokemusta.
Kerron tässä blogitekstissä El Caminosta yleensä ja miten siihen kannattaa valmistautua. Kahdessa edellisessä kävin läpi erikseen ratsastusviikkoa ja kävelyviikkoa. Molempiin meni aikaa kuusi päivää ja kilometreja tuli taitettua saman verran.
Mikä on El Camino?
El Camino tai Camino de Santiago on pyhiinvaellusreitti, joka päättyy Galician pääkaupunkiin Santiago de Compostelaan. Alkuperäinen reitti on Camino Frances, joka alkaa Ranskasta St. Jean Pied de Portista. Tätä historiallista liki 800 kilometrin mittaista reittiä on kuljettu jo yli tuhat vuotta. Mutta vaellusreittejä Santiagoon on useita. Matkaan voi lähteä vaikka Lissabonista tai Portosta pohjoiseen Portugalin rannikkoa pitkin. Matkalla vaeltajat keräävät leimoja, joiden avulla Santiagossa voi todistaa, että on kävellyt vähintään sata kilometriä. Se on vähimmäismäärä, jolla voi sanoa tehneensä El Caminon.
Miksi Santiago de Compostelaan vaelletaan?
Apostoli Jaakobin eli Pyhän Jaakon vuoksi. Joskus vuoden 800 tienoilla nykyisen katedraalin kohdalta löytyivät luut, joiden uskottiin kuuluneen eräälle Jeesuksen ensimmäisistä apostoleista, Pyhälle Jaakolle. Vuonna 813 tähti johdatti munkki Pelagiuksen pellolle, josta löytyi hautakammio ja luita, joiden tulkittiin kuuluvan Jaakolle. Vuonna 1075 alettiin rakentaa kirkkoa, josta satojen vuosien rakennustöiden aikana syntyi vaikuttava katedraali. Tälle Santiago de Compostelan komealle katedraalille päättyvät sekä Camino Frances että muut Compostelan pyhiinvaellusreitit.
Onko tämä pyhiinvaellus joku uskovaisten juttu?
Uskonto on toki koko vaelluksen alkusysäys ja edelleen läsnä reitillä. Jokainen vaeltaja voi itse päättää, kuinka uskonnollisen kokemuksen itselleen hankkii. Toisaalta ainoaankaan kirkkoon ei ole pakko mennä, eikä oman kokemukseni mukaan reitin varrella juuri uskonnosta keskusteltu. No okei, kerran ratsastuskaveri sanoi, että hänen mielestään Jeesus oli todennäköisesti alien.
Ecuadorilainen kävelykaveri oli puolestaan sitä mieltä, että katedraali on rakennettu hänen esi-isiensä selkänahasta, joten hän ei ainakaan usko siihen samaan jumalaan, mihin valkoihoiset katolilaiset. Todella kiinnostava näkökulma! Silti hän piti matkaa hyvin hengellisenä ja uskonnollisena kokemuksena. Ymmärrän hyvin sen, sillä myös itse koin matkan meditatiivisena ja henkisesti tervehdyttävänä. Katolinen uskonto näkyy eniten siinä, että päätepiste on upea katedraali ja todistus reitin suorittamisesta tulee katolisen kirkon puolesta. Pyhiinvaeltajille järjestetään joka päivä myös messuja katedraalissa.
Koska Caminolle kannattaa mennä?
Hyvä aika on keväästä syksyyn. Pohjois-Espanjan säät ovat vaihtelevat. Veljeni teki vuosia sitten koko Camino Francesin kesäkuussa, jolloin aurinkoa ja hellettä riitti. Nyt lokakuussa sää vaihteli 35 asteen paahteesta kymmenen asteen rankkasadepäiviin. Hyvä päivämatka peruskuntoiselle ihmiselle on 20 – 25 kilometriä. Aikaisin keväällä ja myöhään syksyllä kävijöitä on vähemmän kuin loma-aikoina.
Lähdenkö kaverin kanssa vai ilman?
Minä lähdin ja lähtisin yksin. Tämä on reissu, joka kuuluu tehdä itse – ja itselleen. Osa viehätystä on ihmiset, joihin matkalla tutustuu, mutta joihin ei tarvitse jäädä kiinni. Matkan varrelta löytyy juttuseuraa, mutta toisaalta on mukava, että voi kulkea yksin silloin kun siltä tuntuu. Kukaan ei loukkaannu, sillä kaikki tietävät, että jokainen tekee oman Caminonsa. Matkustan harvoin yksin, mutta täällä huomasi konkreettisesti, kuinka yksin on enemmän auki ottaamaan vastaan matkan tapahtumat. Dashalla oli vankka mielipide: ”Ajattele, jos täällä ois pariskuntana, ja se toinen kävelisi ihan eri tahtia ja koko ajan tulisi riitaa!” Hän oli jättänyt miehen kotiin.
Entä jos eksyn tai en jaksa kävellä?
Reitti on opastettu erinomaisesti kilometripylväin, joita on tuhkatiheään. (Ironista kyllä, ensimmäisen kerran eksyin aivan viimeisellä 10 kilometrillä. Lavacollan kirkolta oli todella hankala löytää reitille.) Myös Buen Camino -niminen appi on hyvä tuki reissussa. Erona esimerkiksi Lapin vaelluksiin on toki myös se, että kyseessä ei ole eräretki vaan tie kulkee kylien ja kaupunkien halki. Majapaikkoja ja levähdyspisteitä on tarjolla muutamien kilometrien välein, ja jos tarvitsee uusia kengännauhoja, niidenkään luo ei välttämättä ole kymmentä kilometriä enempää.
Mitä pakata mukaan?
Mahdollisimman kevyttä tavaraa ja helposti kuivuvia vaatteita. Itselläni oli kävelyä varten lokakuussa seuraavanlainen setti:
– kolme t-paitaa – kevyttä puuvillaa / ohutta teknistä materiaalia
– kaksi pitkähihaista (tekninen urheilupaita ja fleece)
– neljät alushousut ja kolmet sukat. Satsaa sukkiin! Niken ohuet, ihonmyötäiset juoksusukat olivat läpimärkinäkin loistavat.
– kaksi urheilutoppia
– Uniqlon kevyt untuvaliivi
– merinokerrasto ja merinosukat (näitä käytin lähinnä nukkuessa)
– Lululemonin joogatrikoot ja sortsit. En lopulta tarvinnut sortseja kuin trikoiden kuivuessa.
– Goretex-housut ja -takki. Pahimmassa rankkasateessa olisin toivonut myös sadeviittaa näiden päälle.
– Buff-kauluri, joka toimitti myös pipon virkaa viileinä aamuina.
Kengät
Jalkoihin olin varannut vanhat liki puhkikävellyt vaelluskengät, lenkkarit sekä majataloja varten flipflopit. Kahdet kengät kävelyä varten oli loistava valinta, sillä sadesäällä ei ole kiva laittaa vielä edellispäivästä märkiä kenkiä aamulla jalkaan. Myös rakot paranevat paremmin, kun voi vaihtaa toiset jalkineet.
Kosmetiikka
Albergueissä eli majatailoissa ei yleensä ole tarjolla kuin maksimissaan saippuaa, joten kaikki tarvittava kosmetiikka kannattaa ottaa mukaan esim. pienissä pulloissa. Muista myös aurinkovoide sekä nestemäinen pyykinpesuaine. Mitä kaikkea mukaan pakkaa, on henkilökohtainen valinta. Minulla oli mukana ripsiväriä ja kynsilakkaa, koska niiden avulla saan oloni edes hiukan huolitellummaksi. Joku toinen olisi ehkä pitänyt niitä turhuuksina.
Muut tavarat
Silkkimakuupussi vei vähän tilaa ja toimi viileälläkin säällä hyvin, kun pukeutui merinokerrastoon ja fleecepaitaan (no, itse asiassa eräänä yönä päälläni oli kaikki lämmin vaatetus, mitä löysin toppaliiviä myöten!). Galiciassa sataa paljon etenkin keväällä ja syksyllä, joten vaikka mainoskuvissa vaelletaan yleensä Espanjan auringossa, totuus on paljon kosteampi. Muista myös otsalamppu, aurinkolasit, vara-akku puhelimelle, muistiinpanovälineet, hiertymälaastarit ja muu ensiapu sekä rinkan sadesuoja ja pari vettäpitävää pussia.
Nappikuulokkeiden avulla sai musiikkia tai äänikirjan soimaan pitkällä taipaleella, mutta ne myös toimivat korvatulppia paremmin kuorsauksen täyttämissä makuusaleissa. Tylsä äänikirja vain päälle ja unta kaaliin. Toinen vaihtoehto on toki korvatulpat. Silmälaput unohdin, ne kannattaa muistaa!
Rinkka
Ostin reissua varten 55 litran rinkan, joka oli nappivalinta tilavuutensa puolesta. Rinkka painoi kymmenisen kiloa, eli vähän liikaa. Mutta äkkiä painoon tottui. Lähtökohtaisesti vaeltajat kantavat tavarat rinkassaan, mutta jos rinkasta tulee liian painava – tai haluat ottaa tavallisen matkalaukun – sen voi lähettää joka aamu kuljetuksella seuraavaan hostelliin. Kuljetus maksaa neljä euroa per kyyti. Tämä toki vähentää liikkumisen vapautta, kun seuraava majapaikka on oltava jo varattuna. Mutta päivärepun kanssa on tietenkin kevyempi vaeltaa.
Mitä järkeä koko touhussa on?
Niinpä, sitä minäkin mietin, kun sade valui sisään “sateenpitävistä” vaatteista ja lammikkoon astumisen tunnisti siitä, että vesi kengän sisällä muuttui hetkeksi viileäksi.
Caminoon voi suhtautua henkisenä tai fyysisenä haasteena, jopa hengellisenä kokemuksena. Vaeltaessa ehtii miettiä asioita ja ehtii myös antaa asioiden ajelehtia omassa päässä. Jos haluaa, voi kulkea yksin. Jos haluaa juttuseuraa, sitäkin saa. Ja kun ihmiset kohtaavat ilman työrooleja, sitä päätyy aika nopeasti isojen kysymysten äärelle. Lisäksi reipas kävely luonnossa ja raitis ilma ovat mitä parhainta hoitoa sekä sielulle että ruumiille. Kyllä tähän voisi tottua!
Mikä oli parasta? Entä pahinta?
Jälkikäteen yksittäisten pitkien päivien rasitukset unohtuvat ja mieleen tulevat lähinnä kohokohdat. Upeat eukalyptusmetsät, tammien välissä kiemurtelevat polut, kukkulan laelle saapumiset, Astorgan katedraali ja O’Cebreiron auringonnousu. Hotelliin saapuminen pitkän päivän jälkeen, vastapestyt vaatteet kuumina kuivausrummusta, illallisen ja viinipullon jakaminen juuri tavattujen ystävien kanssa. Ratsastaessa muutamat juovuttavan pitkät laukkapätkät, monet naurut ryhmän kanssa, suloinen Donci-hevoseni, joka vei minut turvallisesti perille.
Kai sitä välillä pitää myös kärsiä kylmää, märkää ja nälkää, jotta mikään tuosta tuntuu miltään. Kontrasti saa muistoille kultareunuksen.
Paljonko Caminon kulkeminen maksaa?
Jos elää vaatimattomasti, muutamalla kympillä päivässä pääsee jo pitkälle. Makuusalipaikat ovat 10 – 20 euroa per yö ja ”pilgrim menu” ravintolassa yleensä alle 15 euroa. Siihen päälle kahvittelut ja satunnaiset hankinnat. Itse lensin Madridiin, ja paluumatka Santiagosta lentokentälle sujui junalla muutamassa tunnissa. Jos olisin vain kävellyt pari viikkoa, olisin varmasti selvinnyt koko reissusta kuljetuksineen alle tuhannella eurolla. Ratsastusosuuden hinta oli kuitenkin yli kaksi tuhatta euroa. Toki se oli myös sen arvoinen.
Millä El Caminolle pääsee?
Normaalikuntoiselle ja terveelle ihmiselle sanon, että pakkaa rinkka, varaa lennot ja lähde! Ensimmäisen yöpymispaikan voit katsoa vaikka matkalla lentokentältä lähtöpisteeseen. Suunnittelun apuna ja inspiraationa toimivat mm. Caminon viralliset sivut (esimerkiksi täällä ja täällä, Buen Camino app sekä Facebookin ryhmät (hae esimerkiksi sanoilla Camino All Routes tai Camino Frances). Suomalainen FB-ryhmä on ainakin Pyhiinvaellus. Jos haluat ratsastaa, matka kannattaa varata matkanjärjestäjän kautta. Itse käytin Unicorn Trailsia.
El Caminon jälkeen – mitä sitten?
Saavuin Santiagoon perjantaina ja jäin neljäksi päiväksi. Nukuin, söin, kirjoitin, olin vähän sosiaalinenkin. Löysin kantaravintolan, jonka englantia puhumaton omistajapappa kyseli jo kolmantena päivänä ”que tal?”. Olin alun perin miettinyt, kävelisinkö vielä 80 kilometriä Finisterreen eli ”maailman ääreen”, mutta Santiagossa tuli vahva tunne, että jätän sen myöhemmäksi. Se on eri matka. Ja syy palata. Tiistaina hyppäsin junaan ja 3,5 tunnin päästä olin Madridissa. Se olikin oivallinen paikka palata ihmisten ilmoille. Kun pääsin Suomeen, olin palautunut työstressistä ja jollakin ihmeellisellä tavalla tavoittanut taas itseni.
Toukokuussa lähden taas Pohjois-Espanjaan, Santanderiin ratsastamaan. Mukaan tulee ainakin osa samasta naisporukasta kuin Caminolla. Odotamme sitä jo kovasti, viestit sinkoilevat Whatsapissa. Myös Dashan kanssa olemme viestitelleet, ja hän on kutsunut käymään Englannissa. Uskon, että sain Caminolta muutaman ystävän.
Laita viestiä tai kommenttia, jos jokin askarruttaa! Ja mene, et kadu!
Tutustuimme tuohon reittiin välillä Bilbao – Santiago de Compostela jo useampi vuosi sitten matkalla, joka seuraili bussilla reittiä, jossa yöt vietettiin hotelleissa, aamupäivät katsottiin kaupunkien nähtävyyksiä ja iltapäivisin oli varattu mahdollisuus kävellä tuota reittiä sellainen 5-10 km:n pätkä, ilman tavaroita tietysti, sillä ne kulkivat bussissa. Noiden kävelyosuuksien kanssa juttelimme joskus ”oikeiden” kävelijöiden kanssa ja useampi tuntui olevan myös vähän kateellinen sille, että ehdimme näkemään muutakin kuin polun matkamme varrella. Mutta kaipa tuossa ”urheilussakin” on puolensa 🙂
Niin, no se on erityyppinen matka sitten. Varmaan jos olisin kävellyt pidempään, olisin ripotellut mielenkiintoisiin kaupunkeihin vapaapäiviä.
Hyviä vinkkejä! En ole Compostelaa kävellyt, mutta tunnen muutaman jotka ovat sen tehneet. Osa lähti kävellen liikkeelle Suomesta, joten matkasta tulikin pidempi. 🙂 Jossain vaiheessa minuakin tuo kiinnosteli, mutta viime vuosina ei enää niin paljon, mutta eihän sitä koskaan tiedä.
Kiitos Merja!
Vitsit tuli ikävä Caminolle. Tässä mun juttu: https://www.maailmakotina.fi/296-kilometria-aiti-tytar-vaellusta-portugalista-espanjaan/
Francesin haluaisin mennä – en alusta alkaen, mutta puolivälistä. Miten se ihan loppuosa, Portugalin reitistä kokemus, että ehkä vikat 30-50 km oli tylsää, kun liikaa jengiä ja fiilis katosi
Kiitos Mari! Kiinnostava juttu. Mä kanssa sanoisin, että vikat 100 km Sarriasta eteenpäin ovat tylsempiä ja ruuhkaisempia, kun porukkaa on yhtäkkiä enemmän.
Olipa taas mielenkiintoinen ja kattava kirjoitus monesta asiasta vaellukselle. Vieläkin tekisi mieli! Ja uskoisin, että se olisi hyvin antoisaa sekä henkisesti että fyysisesti. Meditointi on kullekin niin yksilöllinen lähestyminen, että uskon sen joillekin merkitsevän voimakastakin hengellistä antia kun taas toiselle jotain ihan muuta. Sinänsä ajatus ”pyhiinvaelluksesta” ei tunnu tällaiselle luterilaiselle ollenkaan tutulta, mutta voihan sille ajatella sisällön omista lähtökohdistaan. Tuo vaeltamisen muotojen monipuolisuus houkuttelisi myös. En takuulla ratsasta, mutta pyöräily voisi olla kivaa, vaikkakin tiedän, että kaikilla etapeilla se ei ole sitä. Ja minä varmaan lähettäisin rinkkani joka päivä autolla perille. Olet antanut hyviä neuvoja ja jakanut rohkaisevia kokemuksia. Kiitos! Aila
Kiitos Aila ihanista kommenteista! Ja juuri noin mäkin ajattelin – omista lähtökohdistani, en niinkään uskonnon kautta. Tsemppiä pohdintoihin, edelleen suosittelen kokeilemista.
Olen tutkinut reittiä ja lukenut kirjallisuutta aiheesta iät ja ajat. Haaveena oli joku päivä suorittaa vaellus. Nyt kuitenkin taitaa olla liian myöhäistä, polvet eivät enää moista rääkkiä kestä. Elämä on sarja pettymyksiä, huoh. Mutta hienoa, että sinulla on uusia suunnitelmia ja sait virtaa hienosta kokemuksesta!
Voi ei! Löytyisikö mitään tapaa taivaltaa edes lyhyempi matka?
Kivan kattavat vinkit Compostelan vaellukselle.
Kiitos Sari!
Mainioita vinkkejä Caminolle! Muutamaan kertaan on itsellekin tullut mieleen, että joskus voisi jonkin reiteistä kävellä, mutta saapa nähdä. Santiagossa kävimme viime kesän road tripin varrella, ja katedraalin pihalla oli mahtava tunnelma, kun valluksensa päätökseen saaneet onnittelivat toisiaan, loikoilivat kivetyksellä ja vaihtoivat kuulumisia matkan varrelta. Tiedä sitten kumpi on parempaa, itsensä tutkiskelu ja matkan varrella henkistyminen, vai kanssavaeltajiin tutustuminen ja kenties ystävienkin saaminen. Mieluiten varmasti molemmat, ja lienee ihan totta, että molemmat on helpompi saavuttaa jos matkaan lähtee yksin.
Joo, molempia on kyllä tarjolla!
Kuulostaa hyvin meditatiiviselta kokemukselta, ja siltä että juurikin yksin kannattaisi tuolle matkalle lähteä. Ihana, että reissusta jäi myös ystäviä! Tuollainen kokemus tosiaan yhdistää aivan eri tavalla 🙂
Kiitos Sarianne!
Oli kyllä todella mielenkiintoinen postaus! Olen joskus miettinyt, että tuota olisi kiva vaeltaa joku parisataa kilometria. Aika hyvin todettu, että tuollainen matka kannattaa tehdä yksin – saa sopivasti aikaa myös itsetutkiskeluun ja omille ajatuksille.
Kiitos Rami! Joo, minulta varsinkin kun en ole mikään yksinmatkaaja normaalisti. Mutta tämä on eri asia.
Kommenttini ei tainnut tulla perille? Ajattelen itsekin, että tämä matka olisi paras yksin tehtynä. Mahtavaa, miten helpoksi vaellukselle lähteminen on tehty. Kun turvana kuitenkin on lukuisat majatalot ja jopa taksinumerot esillä. Minulle oli uusi tieto, että Santiago de Compostelan vaelluksen voi tehdä myös hevosella. Kiehtova ajatus. Miten itse koit tämän vaihtoehdon verrattuna kävelemiseen?
Moi Marika! Nyt tuli kommentti perille, kiits. Ratsatuksessa oli aivan omanlaisensa viehätys. Siinä syntyi ihana ryhmähenki, tosin tutustuminen muihin oli sillä viikolla vaikeaa. Hevosten kanssa myös edetään ennalta mietittyjä päivämatkoja, joihin eivät säät tai muut asiat juuri vaikuta. Eli se on vähemmän spontaania kuin kävely. Unohtumattomia kokemuksia molemmat!