Ukko-Koli: alkutalven maaginen hiihtoloma

Istun tuolihississa, joka nousee hitaasti kohti Ukko-Kolin huippua Pohjois-Karjalassa, Kolin kansallispuistossa. Ympärilläni on vitivalkoinen metsämaisema ja siniseksi värjäytyvä helmikuun ekan päivän ilta. Olen ainoa ihminen hississä. Pakkanen on kiristynyt 15 asteeseen, ja tunnen kuinka selkääni hiipii vilu, kun nojaan tuolin selkänojan metallireunukseen. Tykkylumiset puut jäävät yksi kerrallaan taakse, kun hissi jatkaa kulkuaan vaimeasti huristen, kuten se on tehnyt vuodesta 1969. Modernimpi tuolihissi on kuulemma suunnitteilla, mutta koska kansallispuistossa muutokset ovat hankalia ajaa läpi, vielä ei tiedetä, koska niin tapahtuu.

Kolilla kansallispuiston tunnelma on läsnä koko ajan. Ämyreistä ei kuulu poppia. Rinteitä on vain kourallinen, mutta ne ovat aika kivoja. Joka suuntaan avautuvat henkeäsalpaavat näkymät. Hissi saapuu yläasemalle, joka on aivan hotellin kupeessa. Rakennus on peittynyt valkoiseen kuuravaippaan. On autiota ja valkoista. Huoneessamme on näköjään valot. Päätän laskea vielä kerran ja liittyä sitten Villen seuraan after ski -siiderille, joka toivottavasti viilenee jo ranskalaisella parvekkeellamme. Lykkään Salomonit vauhtiin kohti punaista rinnettä. Illan viimeinen lasku ja rinteet ovat kokonaan minun!

Kolille ilman omaa autoa

Minne lähteä hiihtolomalle Helsingistä, kun omaa autoa ei ole ja aikaakin vain muutama päivä? Bongasimme ystäväni Villen kanssa S-etukorttitarjouksen 605 euroa neljästä vuorokaudesta superior-huoneessa Kolilla tammi-helmikuun vaihteessa. Kun vielä luin Annikan blogipostauksen aiheesta, valinta oli selvä! 

Ensi stoppi: Joensuu, Lietsu ja Filipof

Junamatka Joensuuhun kestäisi normaalisti reilut nelisen tuntia, mutta tietenkin menoperjantaina VR:llä oli sähkövika, joka lisäsi matkaan kaksi tuntia – ja bussikuljetuksen Kiteeltä Joensuuhun. Onneksi olimme päättäneet majoittua ensimmäisen yön Joensuussa, joten kiirettä ei ollut. Voin suositella lämpimästi karjalaista Boutique Aparthotel Lietsua (100 e/yö) sekä tunnelmallista Filipof-ravintolaa. Molemmat vinkkasi Villen paikallinen kaveri Tanja. Hänen kanssaan vietimme hauskan perjantai-illan, joka päättyi lumienkeleiden tekemiseen torin varressa samalla kun muistelimme Ilosaarirockia ja mietimme, että oispa festarit.

Olimme vuokranneet Finnrentiltä Joensuusta auton (200 e / 5 vrk), ja sillä hurautimme lauantaina noin tunnissa Kolille. Kuulimme myöhemmin Kolilla, että suunnitelmissa on bussikyytien lisäämiseksi Joensuun ja Kolin välille. Ehkäpä joskus jopa ilman omaa autoa?

Kolilla on matkailijan näkökulmasta kaksi aluetta: Kolin huippu, jolla sijaitsevat Break Sokos Hotel Koli sekä uusi Luontokeskus Ukko, ja vieressä kohoavat ne kansallismaisemaan katsovat vaarakalliot sekä rinnekeskus.

Rinnekeskuksen ala-asemalla ovat vuokraamo ja rinnekahvila, joka tosin sesongin ulkopuolella on auki vain viikonloppuisin. Kolin kylässä kolmen kilometrin päässä sijaitsevat puolestaan Loma-Kolin mökit ja muut majoitusvaihtoehdot, ruokakauppa, kehuttu Gastropub Ryynänen, Kolin Keidas sekä satamaravintola ja liuta hiihtolenkkejä.

Kolin huippu ja Break Sokos Hotel Koli – huippuvalinta?

Me siis olimme valinneet tukikohdaksemme huipun, ja se oli onnistunut päätös. Neljän vuorokauden aikana ehdimme sekä lumikenkäillä, lasketella, patikoida että hiihtää murtsikkaa – kaikki hotellin lähiympäristössä. Auto siis nökötti kiltisti parkkipaikalla neljä yötä putkeen. Hotellin Koli Relax Spa -kylpylässä vierailimme kahtena iltana, ja kolmantena testasimme hotellin saunavuoroja.

Kylpylän sisäänpääsyyn (hulppeat 37 e/hlö) kuului kiulu, jossa oli Lumenen tuotepaketti, ja kun menijöitä oli kaksi, kuohuviinipullo tai muu juoma. Parasta oli lillua ulkona kuumassa paljussa skumppa kourassa, kun pakkanen nipisteli korvia. Erityisiä uima-altaita ei ollut, vaan kylpylä olis suunnattu hemmotteluun. Lapsilta on pääsy kielletty klo 16 alkaen.

Kolin huipun miinuspuoli oli, että kun rinneravintola ja luontokeskuksen ravintola olivat arkisin kiinni, kaikki ruokailut tapahtuivat hotellin Grill it! -ravintolassa. Ravintola oli ihan kelpo, mutta ruokalistan kiinnostavimmat annokset oli nopeasti maisteltu. Ihmetytti, että tarjolla ei ollut päivisin lounaskeittoja tai salaatteja, ainoastaan ”kunnon” ruoka-annoksia ja pizzaa. Parhaita ruokaelämyksiä olivat blinit katkaraputäytteellä ja siianmädillä, maukaspohjainen pizza ja Villellä erityisesti hiiligrillissä paistettu kananpoika. Hiiligrilli oli paikan erikoisuus, mutta tarjolla ei ollut hiiligrillattua kalaa tai kasvisruokaa, joten en sen antimia maistanut.

Kolin Ryynänen ja seikkailu pimeässä

Pyrimme kuitenkin maksimoimaan Kolin ruokaelämykset, ja niinpä varasimme jo lauantaiksi pöydän kylältä Ryynäsen gastropubista. Sekä pubissa että hotellilla sanottiin, että kylälle pääsee helposti hotellilta kulkemalla kolmisen kilometriä polkua pitkin alamäkeen metsän halki. Kuulosti kätevältä. Kun sitten iltakuudelta paikallistimme polun hotellin takaa nietosten keskeltä, alkoi epäilyttää. Metsässä näytti vähän hämärältä, eikä meillä ollut otsalamppuja. Päätimme kuitenkin mennä – polku oli selkeä ja opaskylttikin osoitti oikeaan suuntaan. ”Ihan hyvinhän täällä näkee, kun lumi heijastaa valoa”, tunnelmoin edettyämme muutaman sata metriä. Yhtäkkiä joku valot katosivat ja tuli pilkkopimeää. ”Oho!” Hetken hiljaisuus. ”Ne tais laittaa rinnevalaistuksen pois päältä.”

Fiilis oli hetken kuin Blair Witch Projectissa, vaikka nenä ei vielä vuotanutkaan. Päätimme kuitenkin jatkaa. Polku erottui hämärässä, ja olihan kännykässä taskulamppu.  Yritin nauttia satumaisesta metsästä ja sen tunnelmasta, mutta väkisinkin aloin miettiä Itä-Suomen susikantaa ja karhuhavaintoja. Huh… Koitin pölöttää iloisesti, niin eläimet pysyisivät loitolla. Ville sanoi myöhemmin ajatelleensa myös karhukantoja ja olleensa tyytyväinen mun puheripulista! Meni parikymmentä minuuttia ja polku päätyi maatalon kulmalle, josta alkoi tie. Selvisimme, nilkat märkinä sulaneesta lumesta, mutta kuitenkin. Myöhemmin kuulimme hotellilta, että kylän puolella metsässä voi hyvällä tuurilla nähdä korkeintaan ilveksen tai ahman. Karhut ja sudet eivät näin lähellä asutusta pyöri.

Joka tapauksessa astuttuamme Ryynäsen tunnelmalliseen tupaan tunsimme itsemme kunnon eräretkeilijöiksi ja palkitsimme itsemme Ryynäsen erinomaiselle Bier Blanchella ja herkullisilla annoksilla hirveä, tattipastaa ja kuhaa. Nappasimme naapuri-Salesta vähän eväitä mukaan ja hotellille palasimme taksilla!

Laskettelu, lumikenkäily ja murtomaahiihto Kolilla

Laskettelun kannalta hotellin sijainti oli oivallinen. Mäkeen pääsi oman huoneen ikkunan alta, ja hiihtovermeitä varten alakerrassa oli huonekohtainen lukollinen kaappi. Perinteinen ”nyt kyllä lähdetään sisälle – kyllä minä haluan ainakin kaksi laskua vielä” -säätö jää pois, kun logistiikkaa ei tarvitse suunnitella. Kolilla rinteitä on kourallinen, ja ihan aloittelijalle ne voivat olla melko vaativia. Hotellilta ala-asemalle päästäkseen on pakko laskea vähintään punainen mäki. Alhaalla voi vaihtaa ankkurihissiin, joka vie siniseen rinteeseen. Villen viimeisimmistä laskuista oli toistakymmentä vuotta aikaa, ja hän nauttikin eniten sinisen rinteen hurmasta – ja minä myös. Tykkäsin myös punaisista rinteista, joista sai hyvät vauhdit. Parasta oli, että mäet olivat erinomaisessa kunnossa ja väkeä oli niin vähän, että sai kurvailla ihan rauhassa.

Kolin kolmen huipun (Ukko-Koli, Paha-Koli ja Akka-Koli) lumikenkäreitin kävelimme jo saapumispäivänä reilussa tunnissa – tosin Lauran mäkimatkoilla taisi olla vauhti päällä, jotta ehditään ennen auringonlaskua. Tiistain auringossa kuljimme miltei saman reitin pelkästään vaelluskengillä kuvia räpsien. Reitit on merkitty tosi hyvin, joten tumpelokaan suunnistaja tuskin jäätyy hankeen susien syötäväksi. Ukko-Kolin kallioilta avautuva kansallismaisema sykähdytti, vaikka sen oli nähnyt lukuisissa kuvissa. Toisin kuin viime kesänä, kuvauspaikalle ei tarvinnut jonottaa.

Yhtenä aamuna hurautimme tuolihissillä alas suksivuokraamoon ja vuokrasimme murtsikat. Hämmästys oli suuri, kun vuokraamolta ei lähtenyt ainoatakaan hiihtoreittiä. Äh! Hurautimme siis takaisin ylös ja sivakoimme pöpöelikköön hotellin kulmalta. Metsässä oli maagista hiihdellä, kun lumihiutaleita sateli. Nauroimme Antti Tuiskun Treenaa-biisiä, mutta hymy hyytyi kun viimeinen mäki tuli eteemme. Jotenkin siitäkin selvittiin! Vaikka monot hiersivät, päätin viimein hankkia omat murtsikat.

Ukko-Koli: hitti vai huti?

Kolin rauhallinen tunnelma, metsät tykkylumipuineen ja heti hotellihuoneen ikkunasta avautuvat maisemat Pieliselle tarjosivat odotuksiani hienommat puitteet rentouttavalle lomalle. Parasta oli laskettelu sekä muu ulkoliikunta, vaikka ei kylpyläkään paljon hävinnyt. Hotellissa oli aika paljon pariskuntia nauttimassa romantiikasta – meillä puolestaan after-ski sujui loistavasti hotellihuoneessa merinovillakalsareissa makaillen ja Yle Areenasta Aikuisia tuijottaen ja virvokkeita nauttien. Mutta lomanhan pitää olla myös sellaista!

Ville lähti Kolilta vanhempiensa luo Nurmekseen. Minä ostin Kolin Portin kahviosta paikallisten mammojen herkullisia karjalanpiirakoita ja ajoin auton Joensuuhun, jossa kävin ostamassa murtomaasuksipaketin ja apteekista kuparimaskin. Helisingistähän kaikki nuo ovat jo loppu. Tyytyväisenä sekä saaliiseen että lomaan palautin auton ja raahasin kamppeeni kinoksen halki junaan. Oli ihana palata Helsinkiin, joka kylpi lumessa ja pakkasessa. Pian hiihtämään!