”Kun Daniel katsoi suoraan silmiin”

– Äitini ikäluokalle Dianan häät olivat ne suuret prinsessahäät. Victorian häistä tulee ehkä meille samanlainen asia, sanoo Belgiassa asuva Jenni asettaessaan pientä kultakruunua päähänsä.
Myös helsinkiläiset Noora ja Anna sekä tamperelainen Johanna ja göteborgilainen Meri ovat sonnustautuneet kruunuihin ja leninkeihin. Me kolmikymppiset suomalaisnaiset aiomme juhlistaa Tukholmassa prinsessahenkisesti Victorian ja Danielin suurta päivää.
– Iloista tunnelmaa, suuria tunteita, kauniita ihmisiä ja pukuja. Hääparin näkeminen kruunaisi päivän, kertaa Noora odotuksia, kun suuntaamme keskustaan. Kruunumme keräävät metromatkustajilta hyväntahtoisia hymyjä.

Kermakakkua lounaaksi

Puoliltapäivin istumme puistossa nauttimassa lounasta, eli kuohuviiniä ja virallista hääkermakakkua. Poliisit partioivat rauta-aidoin eristetyllä kadulla ja helikopteri pörrää yllämme. Tukholma tuntuu pysähtyneen. Kaikki odottavat.
Kilistämme tulevalle päivälle ja mietimme, millaista kakkua linnassa tarjoillaan ja onko kuninkaallisessa vessapaperissakin Victoria ja Daniel -logot. Mutta tärkein kysymys on, minne änkeämme katsomaan paraatia, jotta varmasti näemme hääparin.
– Alkaa jännittää, melkein kuin ennen omia häitä, Meri sanoo ja nyökyttelemme.
– Miettikää, kuinka paljon Danielin mahaa kipristelee!

Suuria tunteita

Lopulta vihkiminen on käsillä. Tuijotamme kymmenientuhansien ruotsalaisten tavoin Kungsträdgårdenin aukiolla suoraa tv-lähetystä jättiläisnäytöltä. Tunnelmaa on kuin jalkapallon MM-kisoissa. Ennen häämarssia kaikki hiljentyvät ja nousevat seisomaan. Victorian silmänisku alttarilla naurattaa juhlakansaa, ja kun Daniel pyyhkii kyyneleen poskeltaan, hän ei tee sitä yksin. Koko yleisömeri huokaa liikuttuneena.
– Mä en kestä! Tämä on niin ihanaa, sanoo Anna ja kuivaa meidän muiden tavoin silmäkulmiaan.
Kun rakastavaiset julistetaan aviopuolisoiksi, sinikeltaiset liput liehuvat ja ihmiset puhkeavat aplodeihin ja spontaaneihin onnitteluhuutoihin. Edessämme seisova iäkäs pariskunta halaa toisiaan, ja englantia puhuvat turistit takanamme kaivavat nenäliinoja esiin.
– Niin täydellinen pari, Johanna huokaa. Hääpuvusta ja morsiuskimpusta virittämämme kriittinen keskustelu kuivahtaa alkuunsa. Tämä on rakkautta.

Daniel pelastaa paraatin

Kirkosta poistuminen jää näkemättä, sillä haluamme varmistaa hyvät paraatipaikat. Tunkeudumme kyynärpäätaktiikalla kohti Kungsgatania, ja pääsemmekin aidan viereen. Hurraa! Enää puoli tuntia ja odotus palkitaan.

Hevosvaljakko ravaa näkyviin. Siinä he vihdoin ovat! Heilutamme villisti isoa Suomen lippua ja huudamme muun yleisön mukana. Tarkoitus oli toivottaa onnea, mutta saamme innostuksissamme aikaan lähinnä epämääräistä mölinää. Victorian kauneus ja kauriinsilmät vievät kaiken huomion.
Takanamme olevasta ravintolasta kajahtaa soimaan Elviksen rakkauslaulu. Victoria nauraa, katsoo jonnekin yläpuolellemme ja näyttää peukkua Elvis-faneille. Johanna räpsii sarjatulella valokuvia kotialbumiin. Muutamaa sekuntia myöhemmin vaunu on ohittanut meidät. Hetki on ohi.
– Miten säteilevä Victoria oli! En edes hoksannut, oliko Daniel mukana, Jenni ja Noora hehkuttavat.
Toteamme kuorossa, että morsian oli yhtä valovoimainen kuin lehtikuvissa. Vähän silti harmittaa, ettei hän huomannut meitä, suuresta siniristilipusta huolimatta.
– Katsokaapa tätä, kehottaa kuvasatoaan selaava Johanna ja nostaa kameransa näytille. Juuri otetussa kuvassa istuu hääpari vaunuissaan. Daniel katsoo suoraan meihin ja heiluttaa hymyillen.
– Me emme nähneet Danielia mutta hän näki meidät kruunuissamme. Mahtavaa!
Olo on kuin Suomen prinsessoilla. Kaivamme samppanjapullon kääreestään ja poksautamme sen keskellä Kungsgatania. Skål!

”Romanttisimmat häät ikinä”

Kello lähenee puoltayötä, ja sulattelemme päivän antia kävelyllä Vanhassakaupungissa. Muutama kameramies ja joukko poliiseja päivystävät kuninkaanlinnan portilla. Ikkunoissa loistavat kutsuvat valot, mutta lähemmäs tanssiaisia meidän on turha yrittää.
Olimme päässeet todistamaan kaikkien aikojen romanttisimpia kuninkaallisia häitä. Ei pönöttävää, kuten Iso-Britannian kuningashuoneessa, mutta ei myöskään turhan maanläheistä, kuten Norjan kruununprinssiparilla.
– Yllätti, kuinka luonnollinen ja avoin Victoria oli. Ehkä se johtuu siitä, että hän pääsi viimein näyttämään tunteensa oikein luvan kanssa, Noora ja Meri miettivät.
Nojaan linnanpihan kaiteeseen ja katselen öistä juhlivaa Tukholmaa. Vieressäni tytöt nauravat istuvansa vielä joskus kiikkustuolissa kertomassa hääpäivästä lapsenlapsilleen.
– Vaikka olenkin aikuinen, tällaisissa asioissa saa olla vähän lapsellinen. Sisäinen prinsessani ei kuole ikinä, sanoo Jenni ja me viisi muuta kruunupäätä nyökkäämme.

Lyhennetty versio julkaistu Iltalehdessä 21.6.2010