”Missä mä soitan? Onkse toi sininen teltta?”
Michael Monroe tallustaa buutseissaan märällä Ruissalon nurmikolla ja osoittaa Telttalavan suuntaan. Monroe esiintyy sunnuntain alkuillasta, ja sitä ennen hänen on ehdittävä vielä Ruotsiin festarikeikalle.

RuisrockMutta nyt torstai, ilta ennen Ruisrockin alkua, ja Turussa vihmoo vettä. Sääennusteet lupaavat onneksi aurinkoa viikonlopulle. (Ja kun nyt tätä perjantaiaamuna Aurajoen rannassa kirjoitan, aurinko todellakin paistaa pilvettömältä taivaalta.)
”Joo, se on se”, sanoo festivaalin promoottori Mikko Niemelä lippiksensä alta. Sitten hän puhuu meille muille, kymmenhenkiselle porukalle, jotka olemme tutustumassa festarin rakentamiseen:
”Tänä vuonna myös Lounalava on siirretty telttaan, ja ollaan muutettu anniskelua siellä paremmin toimivaksi. Sen nimi on nyt Merilava. Baariniittyä on myös kasvatettu, joten enää se ei ole niin ahdas.”

Sain bloggarina kutsun Visit Turku -organisaatiolta tulla tutustumaan Ruisrockiin päivää ennen sen alkamista. Autiona Ruissalon festarialue näyttää jättimäiseltä. Mutta viikonloppuna tilanne muuttuu, kun 47. Ruisrock starttaa ja parhaimmillaan 35 000 ihmistä päivässä löytää tiensä Ruissalon Kansanpuistoon.
Michael Monroe on ollut mukana joka kesä vuodesta 2000 asti.

Kyllä kuva pitää saada! :) Ville-Vladimirin kanssa vaihteeksi muualla kuin tien päällä.Kyllä kuva pitää saada! 🙂 Ville-Vladimirin kanssa vaihteeksi muualla kuin tien päällä.

”Ikimuistoisin Ruisrock oli mun 50-vuotissynttärit Rantalavalla, jossa mulla oli 30 000 synttärivierasta. Ilo, valo, rakkaus ja lämpö olivat ainutlaatuisia”, Monroe sanoo ja muistelee duettojaan Nasty Suiciden, Jenni Vartiaisen ja muiden tähtien kanssa.
”Turha tuoda isoja startoja kaukaa, kun meillä on täälläkin näin hyviä tyyppeja.”
Isoja staroja on kuitenkin tänäkin vuonna mukana. Mikko Niemelä – joka tekee Ruisrockissa töitä jo yhdettätoista vuotta – sanoo, että jokainen ulkomainen artisti, mikä Turkuun saadaan, on iso voitto. Artistibudjettiaan festivaali ei paljasta. Alla Mikon vinkit festareille.

Mikon artistitärpit Ruisrockiin

  1. Jack Ü (perjantaina 00:15 Niittylavalla). Jenkkiläisen DJ-duon muodostavat Skrillex ja Diplo, joista jälkimmäinen vaikuttaa myös lauantaina esiintyvässä Major Lazerissa. ”Pojilla on sellaiset laser- ja pyrotekniikat tuolla odottamassa, että en tiedä, mitä siitä tulee”, Niemelä naureskelee.
  2. Patti Smith and Her Band Performing Horses (sunnuntaina 17:00 Niittylavalla). Jos minä saan perustella tämän vinkin: luettuani viime talvena Patti Smithin kirjan Robert Mapplethorpesta ja 1970-luvun New Yorkista, iski hurja himo päästä taas Nykiin. Samassa syssyssä aloin kuunnella Patti Smithin levyjä. Tykkäsin. Biiseistä tulee mielee New York, ja sehän ei ole koskaan huono juttu.
  3. Major Lazer (lauantaina 00:15 Niittylavalla). Amerikkalainen elektrobändi on ehkä tämän festarin isoin nimi. Yksi suurimmista hiteistä on tanskalaisen Møn kanssa tehty Lean on. Ja Mø esiintyy festareilla perjantaina… ”Älkää kertoko kenellekään, mutta Mø nähdään lavalla myös lauantaina”, Niemelä sanoo. Kun Niemelän yleisö koostuu toimittajista, tämän kuitenkin uskaltanee kirjoittaa!
  4. Tavastian lauantaidisko & ystävät (lauantaina 22:30 Minirantalavalla). Hittejä tuuttaavat mm. Alma, Elias Gould ja Töölön ketterä.
  5. Michael Monroe (sunnuntaina 16:00 Telttalavalla). Koska Turku ja Ruisrock.

Voisi toki kysyä, missä ”rock” on. Mutta kuten YLE kertoi aiemmin, rock-festarit ovat yhä enemmän räp- hiphop- tai edm-festareita. Sitä soitetaan, mitä porukka haluaa.

Mitä muuta kuin musaa – Ruisrockin alueohjelma

Ilona Numminen vastaa Ruisrockin alueohjelmasta, eli siitä, mitä muuta on tarjolla kuin musiikkia. Tänä vuonna ohjeisohjelmaa loihtimaan on kiinnitetty iso joukko taitelijoita. On sirkusta, hiekkaveistoksia, nukketeatteria ja Ruisrock-klassikoita, kuten bingo ja neppisrata. Miten tämä oheisohjelma on minulta jäänyt aiempina vuosina täysin pimentoon?

Peiliseinäinen vessa on sisältä kuin ikkunalasia.
Peiliseinäinen vessa on sisältä kuin ikkunalasia.

Ilonan vinkit ohjeisohjelmaan alla:

  1. Ravekontti. Täällä reivataan tasatunnein. Kontin seinä on lasia, joten se tarjoaa viihdettä myös ohikulkijoille.
  2. Sunnuntain kotinukketeatteri, jossa esitetään Titanic sorminukeilla. (Kuulostaa ihan kreisiltä!)
  3. Neppisrata (tiedäthän ne pienet neppis-kilpa-autot) on 40 metriä pitkä. Kelpaa laittaa kisat pystyyn.
Michael kävi tekemässä tuttavuutta Konttikeitaalla yksisarvisen kanssa.
Michael kävi tekemässä tuttavuutta Konttikeitaalla yksisarvisen kanssa.

Ruokapuolella uutuuksia ovat mm. Bistro Niemellä à la carte sekä Hans Välimäen Pastaboxi. ”Mutta kyllä makkaraperunoitakin saa”, festivaalin toimitusjohtaja Juhani Merimaa sanoo. Festareiden on pysyteltävä ruokapuolellakin trendien mukana. Merimaan mukaan nyhtökauraakin on metsästetty, mutta jäi vielä epäselväksi, löytyikö tarpeeksi isoa erää.

Toimitusjohtaja Juhani Merimaa kertoo, että uutta on tultava joka vuosi. Historia varassa ei festari kehity.
Toimitusjohtaja Juhani Merimaa kertoo, että uutta on tultava joka vuosi. Historian varassa ei festari kehity.

En ollut aiemmin ajatellut Ruisrockia suhteessa Euroopan muihin festareihin, mutta Merimaa kertoo, että eurooppalaisessa katsannossa Ruisrock on pieni festari. Se on toisaalta ymmärrettävää: niemelle on vaikea ahtaa enempää porukkaa, ja toisaalta ohjelmistosta iso osa on suomalaisia artisteja, jotka eivät houkuttele ulkomaisia kuulijoita. Ja onhan Suomi melko kallis: Romaniassa tai Unkarissa voi kuulla samoja artisteja, ja kaikki kämpästä kaljaan on paljon halvempaa. Siinä mielessä pitää nostaa hattua, että vuodesta toiseen homma pyörii. Ja kun siihen lisätään Suomen epävakaat säät…

Toisaalta Turku pettää säiden puolesta harvoin. Nyt kun juon aamukahvia ja katselen ikkunasta ulos, tunnen kuinka festivaalifiilis nousee. Ulkona paistaa aurinko, Aurajoen ravintolalaivat kutsuvat hengaamaan, ja Alanmieskin saapuu tänään kaupunkiin ”katsomaan ainakin erään aloittelevan heinolalaisbändin keikkaa kasin aikaan”. Ihana kesä! Ihana Turku! Ihanat festarit!

Ruisrock
Aurinkoisia tunnelmia Ruisrockista 2014…
Ruisrock
…ja Ruisrockista 2015. Lisää tätä tänä vuonna!

Ai niin, ja lupasin eilen blogin Facebook-sivulla kertoa, miksi bäkkärille ei kannata uida. Michael Monroe kertoi haaveilleensa monta vuotta, että hän uisi keikan päätteeksi Rantalavalta backstagelle.. Erään kerran hän toteutti aikeensa: ”Taisi siitä muutama lähteä peräänkin uimaan, ja lopulta pääsin bäkkärille. Olin ihan likomärkänä siellä. Mutta en suosittele, älkää uiko sinne. Jengi varmaan käyttää sitä rantavettä vessana.”

Huh! Eli jos tekee mieli uida kesken festarin, kannattaa tehdä se muualla kuin Rantalavan edessä. Mertahan Ruissalossa riittää. Ja aurinkoa…

Hauskoja festareita kaikille Turkuun tulojoille!

P.S. Vinkki Visit Turulta: jos festarimajoitus vielä puuttuu, kannattaa tsekata Airbnb-tarjonta.