Oletko tullut ajatelleeksi, että Tokio ja Kioto ovat kaksi samaa sanaa, joissa tavut ovat vain eri järjestyksessä? Istun Finnairin kyydissä jossain Siperian yllä ja mietin muun muassa tätä. Kahden viikon mahtava reissu Kiotoon ja Tokioon on päätöksessään, ja matkakumppanini Miss H ja hänen miehensä Sami torkkuvat vieressäni. Riviä edempänä nukkuu Ville. Hän on palaamassa samalla koneella kotiin Tokiosta, jossa opiskeli japanin kieltä ja kulttuuria pari kuukautta. Hänen nelikymppisjuhlansa Tokiossa olikin alkuperäinen syy matkalle lähtemiseen. Olin päättänyt, että vietän itse nelikymppiseni Tokiossa, jos en ennen sitä Japaniin ehdi. Mutta ehdin kuin ehdinkin.
Shinjuku, Tokio. Kuvauspaikka Metropolitan Government Offices South Tower.
Lost in Translation -hetkiä
Aiemmin vahvin Japani-kokemukseni on ollut Sofia Coppolan Lost in Translation -elokuva. Leffassa japanilaisen kulttuurin erilaisuus ja aikaerosta johtuva unettomuus yhdistää maailmankuulun veteraaninäyttelijän (Bill Murray), joka on tullut Tokioon tekemään Suntory-viskin mainosta, sekä parikymppisen tytön (Scarlett Johansson), joka ei tiedä mitä elämältään haluaa, mutta on paremman puutteessa lyöttäytynyt valokuvaajapoikaystävänsä matkaan Tokioon. Molemmat asuvat Park Hyatt -hotellissa (joka on olemassa ihan oikeasti Shinjukussa). He bongaavat toisensa New York -baarista ja ennen pitkää täyttävät tyhjyyttä käymällä ravintoloissa ihmettelemässä japanilaisia ruokalistoja, ulkona laulamassa karaokea ja jopa nukkumalla yhdessä. Elokuva on vaikuttava kertomus ulkopuolisuuden tunteesta ja rakkaudesta, joskaan ei ihan perinteisessä romanttisessa mielessä. Ja koko ajan ympärillä on hämmentävä Tokio, kuin mikä tahansa suurkaupunki mutta kuitenkin niin erilainen.
Alitajuisesti kai halusin tavoittaa matkalla edes osan leffan tunnelmaa, ja siinä onnistuinkin. Aivan kuten Scarlett, myös me kävimme Kioton temppeleillä vaeltamassa. Leffassa biisinä taustalla on Airin ihana Alone in Kyoto, ja sitä kuuntelin sekä tatamilla Kioton asunnossamme että yksin, kun kävelin puutarhassa Kioton keskustassa.
Tokiossa pidimme Villen synttärien kunniaksi ”rehearsal cocktailit” missäpä muualla kuin Park Hyattin New York -baarissa. Näkymät 52. kerroksesta ovat huumaavat, mutta onneksi Tokio armahti hieman korkeanpaikankammoisia matkalaisia ja kietoi tornitalon sumuun illan edetessä. Kahdenkymmenen euron hintaisen Cosmopolitanin nauttiminen tuntui kuin olisi ollut elokuvan lavasteissa. Ikkunan ulkopuolella Tokio tummui ja hämyisessä baarissa kuului jazz. Jos Bill Murray olisi istahtanut viereemme, ei kai kukaan olisi kauheasti yllättynyt. ”It’s Suntory time”, taisi aika moni murjaista illan aikana. (Suntory on paikallinen Hartwall, joten viskin lisäksi Suntory on myös olutta ja virvoitusjuomia.)
Illallinen tatamilla ja karaoke pinkissä peruukissa
Seuraavan päivän (eli viime lauantain) synttäriohjelmassa avusti paikallinen ystävämme Tomo, johon tutustuin alun perin kesällä Instagramissa. Tomon ja Villen järjestelyt Kourinbou-ravintolassa Shinjukussa takasivat meille aidon japanilaisen illan. Me yksitoista suomalaista synttärivierasta ja kaksi japanilaista pääsimme illastamaan perinteisen kaavan mukaan tatameille katetun pitkän pöydän ääreen.
Uteliaina maistoimme kaikkia ruokalajeja, joita kimonoihin pukeutunut henkilökunta meille toi. Sashimit olivat suussasulavia, mutta sen lisäksi saimme maistaa eksoottisiakin ruokia, kuten sienitahtnaa ja seesami-misopalleroita. Kokkasimme omat kasvikset, nuudelit ja häränlihat liemessä pöytiin kannetuissa isoissa padoissa. Tunnelma kohosi samaa tahtia sake-maljojen kilistelyn kanssa.
Siirryimme lopulta Pasela-nimiseen karaokebaariin, jossa saimme omassa huoneessamme laulaa ja juoda juomia kannusta niin paljon kuin sielu sieti. Ihan mielettömän hauskaa! Ei oikeastaan ollut väliä, kenellä mikki oli – kaikki lauloimme kurkut suorina.
Karaokeluolan halloween-varustukseen kuului myös koppalakki.
Karaokekirjoissa oli vain japanilaisia biisejä, ja emme voineet kuin taputtaa Tomon laululle ja hienolle koreografialle hittiin, jota emme koskaan olleet kuulleet. Onneksi laitteistosta sai jotenkin taiottua myön englanninkielisiä kappaleita. Ville oli etukäteen päättänyt laulaa More than this -biisin, kuten elokuvan karaokekohtauksessa. Ja hyvinhän se meni, kun kymmenhenkinen kuoro säesti. Mahdoimme mekastaa! ”Arigato to sumimasen” hoimme vitsinä oikealle ja vasemmalle – sehän siis on kirjaimellisesti kiitos ja anteeksi, mikä sopii mielestämme hyvin paitsi suomalaiseen mutta myös japanilaiseen mielenlaatuun.
Ilta päättyi Shinjukun Golden Gai -baarialueen pikkuruisessa Ramones-baarissa. Baarimikko soitteli punkkia ja rockia, jopa Kakkahätä -77 oli valikoimissa! Ainakin joillekin taisi olla huippuhetki istua Tokion rähjäisessä baarissa, vilkkuvien kitaravalojen loisteessa ja kuunnella Hanoi Rocksia ja ottaa vähän Kirin-olutta.
Päivänsankari Golden Gain kujalla. Jatkot käynnissä seinän takana.
Ulkona suurkaupungin Halloween-yö ja takana täydelliset synttäribileet. Olin laittanut päälleni Ivana Helsingin paljettijakun ja päähäni Scarlettin vaaleanpunaisen peruukin, josta en luopunut koko iltana. How very Lost in Translation. Ainakin omasta mielestäni. 🙂
Sellainen oli siis matkamme päätarkoitus, synttäriviikonloppu. Tuollainen meininki sopii kyllä mihin tahansa juhlailtaan Tokiossa.
Mutta olihan Japani myös paljon muuta…
Kokonaisuudessaan matkamme kesti yksitoista päivää. Lensimme lokakuisena tiistaina Osakaan, ja ensimmäiset viisi päivää vietimme Kiotossa. Sunnuntaina siirryimme shinkansenilla eli luotijunalla (lippu 130 euroa, kesto 3,5 h) Tokioon, johon ehdimme tutustua kahdeksan päivää. Nähtävä ei Japanista lopu, mutta näin ensikertalaiselle valinta oli hyvä: Kioto tarjosi rautaisannoksen perinteistä Nipponia temppeleineen ja Tokio puolestaan kaikki suurkaupungin ilot, herkut ja ostosmahdollisuudet. Lennot Helsinki – Osaka ja Tokio – Helsinki maksoivat 729 euroa. Lisää näistä seuraavissa teksteissä. Nyt kun kotona viimeistelen tekstiä, kello on Nipponin aikaa jo puoli kaksi aamuyöllä (Helsingissä 18.30), joten taitaa pian olla aika siirtyä unten maille.
Jos eeppinen kuvaa jotain viikonloppua, niin se on ehdottomasti tämä! Ihan huikea viikonloppu teillä takana – aivan oikeasti sellaista satumaista elokuvavibaa kaikessa kokemassanne!
Tuo asu minkä pistit päälle on huikea! Tuollainen peruukki sopii sulle itseasiassa aika yllättävän hyvin 😄 Tokavimppo kuva on kuin suoraan jostain leffan kannesta. 😘
Tälläisiä kemuja tuskin saisi järjestettyä ilman paikallisia apuvoimia. Kun joskus menemme Japaniin, tiedämpähän nyt millaista meininkiä voi odottaa. 😄
Titta
Älä muuta sano, Titta! Oli ihan mielettömät kekkerit. Ja toki noihin paikkoihin voi tehdä varaukset ilman paikallisiakin voimia. 🙂 Kiitos asukehuista!
Aivan mahtavilta kuulostavat juhlat ja hienoa, että pääsitte Lost in Translation -fiiliksiin noin hyvin. Leffa on tullut nähtyä muutaman kerran. Vaikken ole noin hyviin Tokio-bileisiin koskaan päässytkään, niin paljon muistoja tuli silti mieleen. Meidänkin eka Japanin-matka alkoi viidellä yöllä Kiotossa ja päättyi Tokioon. Ja toiselta reissulta on muistona samantyyppinen drinkkikuva New York Barista. Kampai!
Mietinkin, paljonko New York Bariin tulee turisteja elokuvan innoittamana. Toisaalta, onpa varaa pitää drinkkihinnat kohdillaan… 🙂
Miten hauskoilta juhlat kuulostavatkaan! Ja myös erittäin onnistunut asu sinulla 🙂 Olen myös alkanut haaveilla Japanista entistä enemmän. Ehkä voisin ottaa samanlaisen tavoitteen, että vietän viimeistään neljäkymppisiä siellä. Onpahan jokunen vuosi aikaa järjestää eeppiset bileet, jos en sitä ennen sinne suunnalle ehdi.
P.S. Bill Murray on tuon yhden konkarin nimi
Se on hyvä idea, suosittelen lämpimästi. Ja kiitos korjauksesta. Mietinkin, että joku tuossa nimessä mättää. 😀
Mä toivon, että mun nelikymppiset on yhtä lämminhenkiset, mukavat ja uniikit juhlat, yhdessä tärkeiden ystävien kanssa, valvomista aamumyöhään, pitkän, ihanan illan jälkeen. Vaikka Lost in translation -henkisesti. Ja miksei Tokiossa, tai Kiotossa, joiden tavuja olen miettinyt joskus minäkin.
Kuulostaa siltä että teillä meni enemmän kun putkeen. ♥
Kyllä! <3 Mun nelikymppisille kertyy paineita myös. 🙂
Olipa hauska postaus :)! Juuri tultiin torstaina Tokiosta ja täytyy myöntää, että pakkohan sinne on taas päästä takaisin mahdollisimman pian :D. New York -baari oli meille pienoinen pettymys, kun kävimme siellä vuosi sitten, sillä asiakaspalvelun taso oli mitäänsanomatonta :/. Mutta kokemuksena silti kiva!
Kiitos Jerry! Olipas hassu sattuma, että oltiin samaan aikaan. Mä olin varmaan niin fiilareissa etten edes miettinyt asiakaspalvelun tasoa. 😊
Totta tosiaan :). En ole kuullut muilta tuota samaa ongelmaa, eli voi olla, että meillä kävi vain huono tuuri… tai sitten ollaan niin vaativia ;).
[…] Pojat jopa tempaisivat ja kävivät valloittamassa Fuji-vuoren! Tokio-viikon kruunasivat Villen Lost in Translation -teemaiset nelikymppiset, joita juhlistin vaaleanpunaisessa peruukissa kuin Scarlett Johansson […]