Albanian riviera – kokemuksia ja matkavinkkejä Himaresta ja Ksamilista

Ensin hyvät uutiset: Albanian riviera on ihana! Vähän alkeellisempi kuin Kreikka, mutta ihmiset ovat ystävällisiä ja kaikki on edullista. Sitä paitsi perusasiat toimivat: 90-lukulainen mersu kulkee yhtä hyvin kuin uudempikin, ja toisin kuin Kreikassa, vessanpönttöön saa heittää paperia. Menkää siis!

Sitten huonot uutiset: Albanian rivieralle ei ole lentoyhteyttä. Toistaiseksi ainoa kansainvälinen lentokenttä on Tiranassa, josta on tuntien matka Etelä-Albanian rantakohteisiin. Helpoin reitti Suomesta kulkee Korfun kautta, jonne lentää ainakin Norwegian ja mm. Finnmatkat. Meillä oli vain viikko aikaa, ja Korfun lennot eivät käyneet aikatauluun, joten kuljimme Pargasta. Ja hienosti meni.

Tässä yhteenveto viikon reissuista ystäväni Villen kanssa sekä muutamia käytännön vinkkejä Albaniaan.

Lensimme Thomas Cookin eli Tjäreborgin lomalennolla Kreikan Prevezaan (124 km Albanian rajasta), josta oli bussikuljetus (1h 15 min.) Pargaan. Pargasta otimme seuraavana aamuna taksin (55 euroa) Igoumenitsan satamaan, ja siitä lautan Korfulle (10 e/hlö ja kesto 2,5 h). Korfun sataman vieressä on lonian Cruisesin myymälä, josta ostimme liput (19 e/hlö) klo 18.30 lähtevään Sarandan-laivaan. Siinä välissä meillä oli tosi kiva päivä Korfulla: söimme hyvin ja vietimme aikaa drinkeistä nauttien ja uiden Imabari-nimisessä biitsibaarissa vanhankaupungin kupeessa.Sarandan-laiva lähti samasta New Portin satamasta, jonne alus Kreikasta tuli. Kansainvälisen terminaalin rakennus on aivan sataman perimmäisessä nurkassa, ja aikataulut olivat vähän niin ja näin – paatti starttasi puoli tuntia myöhässä. Matka kesti puolitoista tuntia voimakkaassa sivutuulessa.

Rajatarkastus oli ohi kymmenessä minuutissa. Sarandan satamassa takseja oli tarjolla yllin kyllin, ja satamassa on myös autovuokraamoja. Päätimme ottaa pirssin pohjoiseen, Himareen (55 km ja 30 euroa; kesto noin tunti).  Himaressa asuimme Jorgo Arian Airbnb-majatalossa nimeltään Beleri House, yksiössä merinäköalalla (103 euroa / kolme yötä). Asunto oli uudenkarhea, näkymä merelle upea ja kaiken lisäksi hintaan kuului hyvä aamiainen itsetehtyine burek-piiraineen. Suosittelen! Himaresta siirryimme kolmen päivän kuluttua takaisin etelään, Ksamiliin (taksi n. 70 km ja 40 euroa; kesto noin 1,5 tuntia). Ksamilissa majoituimme karun simppelissä Tani’s Bar and Guest Housessa kahden hengen huoneessa (40 euroa / kaksi yötä). Ksamilista ajoimme taksilla suoraan rajan yli Pargaan (2,5 h, 115 euroa). Rajanylitys vaati albaaneilta vähän etukäteissuunnittelua mutta järjestyi lopulta ilmeisen helposti.

Liikkuminen: vuokra-auto vai taksi?
Kreikasta ei voi ajaa vuokra-autolla rajan yli ainakaan ilman tuntuvia lisämaksuja. Kaikki vuokraamot eivät edes anna autojaan Albaniaan, minkä kyllä ymmärrän: monttuista kärrypolkua riittää. Laskeskelimme, että auton vuokraaminen Albaniassa olisi maksanut noin sata euroa vajaaksi viikoksi. Sillä rahalla ajoimme rannikkoa aika kattavasti taksilla. Myös busseilla pääsee kaiketi mukavasti ja tosi edullisesti. Niitä emme tällä kertaa koittaneet.

Mikä oli parasta?
Villen kommentti viimeisenä päivänä: ”Rannat ja ihmiset.”
Olin samaa mieltä.
Villen lisäys eilen: ”Ja ruoka.”
Olen edelleen samaa mieltä.
Kaikki matkan perusasiat, siis.
Mitäpä siitä, jos mersun jouset välillä porautuvat takamukseen kuoppaisella tiellä tai kyyhkysten kurnutus viereisellä katolla häiritsee päiväunta.

Rannat
Kymmenisen kilometriä Sarandasta pohjoiseen tienvarsia täplittävät säännöllisesti rantaopasteet. ”Borsh – good beach for you”, kommentoi taksikuskimme Rainer, kun suhasimme ohi. ”Qeparo – not for you. Himare best.” En tiedä, mihin nämä arviot perustuivat, mutta Himare oli onnistunut valinta tukikohdaksi. Himaren kylässä on kaksi rantaa, joista pohjoinen on hiekkaranta, eteläinen kuulemma kivisempi.

Kukkulan takana pohjoisessa sijaitsee isompi Livadhin ranta, jonne Jorgo neuvoi kävelyreitin. Vajaan tunnin rämpimisen päätteeksi uimista jo kaipasikin. Ranta oli pitkä, ja siellä oli lisäksemme noin viisi ihmistä. Rantabaarissa oli töissä toiset viisi, joten palvelut pelasivat.

Kaikesta näki, että kesäkuu ei ole vielä sesonkia. Jal beach muutamaa kilometriä ylempänä on kuulemma albanialaisten ykköspartyranta, jonkinlainen mini-Ibiza. Se jäi käymättä, vaikka mua vähän kiinnostikin.

Himaren kylän lähirannat olivat pikkukiveä, mutta Sarandan eteläpuolella sijaitsevan Ksamilin rannat valkoisia ja hiekkaisempia. Kun juhannusaattoaamuna saavuimme, hyökkäsin oitis rantatuolille, jonka jalat ovat jo hieman uponneet vesirajan valkoiseen hiekkaan: ”tästä kun vain makuuasennosta laittaa jalat maahan, kirkas merivesi vilvoittavasti huuhtelee niitä”, riemuitsin. (Tosin siinä vaiheessa, kun kirkas merivesi tempaisi rantasandaalit mukaansa, oli pakko syöksyä pelastamaan niitä ja nöyrtyä kiskomaan tuolia pois vedestä Villen ”mitä minä sanoin” -katseen alla.) Mutta mitäpä siitä, kun ollaan Euroopan Bora Boralla! Ksamilin pääranta niemenkärjessä oli täynnä ihmisiä hiljaisesta ajankohdasta huolimatta, mutta kymmenen minuutin kävelymatkan päässä Lori beachilla oli enemmän tilaa. Jos tulee heinä- tai elokuussa, rantatuolia kannattaa kuulemma lähteä varaamaan jo aamulla.

Ruoka
Albanialainen keittiö on italialaisen, kreikkalaisen ja turkkilaisen keittiön risteyskohdassa. Tarvitseeko sanoa enempää? Tuoreiden hedelmien ja vihannesten, feta-juuston ja gyrosten lisäksi söimme herkullisia pastoja ja rapeapohjaisia pitsoja. Erityismaininnan paikallisista herkuista saavat Jorgon leipomat juusto- ja pinaattitäytteiset burek-piirakat, Butrintin järven simpukat, omituinen mutta herkullisen tulinen kokkelimainen lisäke, vastatehty jogurtti (joka maistui viililtä) ja hyvät, vahvat kahvit.

Himaressa kannattaa käydä perinteisessä Taverna Lefterissä sekä merenherkkuihin ja pitsoihin erikoistuneessa Esperiassa. Ksamilin paras lounas- ja illalliselämys oli rantaravintola Guvat. Ruuan ohessa palvelu oli loistavaa: eipä ole koskaan aiemmin simpukankuorivatia käyty vaihtamassa kahdesti ruokailun aikana.

Ihmiset
Himaren-majatalon isäntämme Jorgo tarjoutui viemään meidät ilmaiseksi luostariretkelle Himaren kukkuloille, kun päivä näytti pilviseltä.

Tani tarjosi oitis oluet baaristaan ja lähti henkilökohtaisesti saattamaan meidät rannalle. Tässä vain pari esimerkkia albanialaisesta vieraanvaraisuudesta. Vaikka etukäteen olimme kuulleet albanialaisista jos jonkinlaista tarinaa huumekaupasta työpaikalla laiskotteluun, matkalla kohtaamamme ihmiset olivat kaikki ystävällisiä ja auttavaisia. Monessa liikkeessä vanhempi sukupolvi selvästi sysäsi kielitaitoisemmat lapset palvelemaan vieraita. Kaikenlainen tyrkytys, tuputus ja turisteille huutelu puuttui kokonaan.

Nähtävyydet
Ksamilista kävimme päiväretkellä Blue Eye -lähteellä tunnin matkaan päässä taksilla (40 euroa odotteluineen). Matkan arvoinen! Erityisen hupaisaa oli saada aplodit muilta turisteilta, kun uskaltauduimme kymmenasteiseen lähteeseen uimaan.

Gjirogasterin vanhan linnoituskaupungin jätimme ajanpuutteen takia väliin. Ensi kerralla olisi kiva tutkailla enemmän myös Sarandea. Onko se vain itäblokinaikainen biitsikaupunki vai oikeasti elämää sykkivä rantacity?

Muita neuvoja ja hassuja pikku juttuja…

• Kesäkuun ohessa myös syyskuu on hyvää matkustusaikaa. Sarandassa asuvan suomalaismiehen mukaan kaikki turistit ”muutamia puolalaisia” lukuunottamatta katoavat elokuun lopussa.
• Albaniassa on monessa paikassa todella hienoja vessoja. Esimerkiksi hieman kulahtaneessa Hotelli Jonin ravintolassa Ksamilissa oli vessassa täydellisesti soinnutettu wc:n laventelinvärinen laatoitus laventelin tuoksuun ja helmiäisin koristeltuihin led-valoihin.
• Taksit hyväksyivät euroja maksuvälineiksi, samoin jotkut harvat ravintolat. Kannattaa kuitenkin ottaa automaatista lekejä tilaisuuden tullen. Kymmenen euroa on noin 1400 lekiä.
• Teiden kunto vaihtelee suuresti kiemuraisesta kärrypolusta (saksalaisten rakentamaan) tasaiseen ja leveään asfalttibaanaan Sarandan ja Ksamilin välillä. Rantatie on pääosin uusittu, mutta teillä vaeltelee lehmiä, vuohia ja mummoja. Paikoin voi edetä vain kolmea-viittäkymppiä. Se kannattaa ottaa huomioon aikatauluja suunnitellessa.
• Ei muuten kannata vetää isoa jäätelöä juuri ennen puolentoista tunnin automatkaa kiemuraisella rantatiellä. Ville koki lämmintä myötätuntoa suurta huvitusta, kun meikäläinen istui naama valkeana taksin kyydissä ja pakotti kuskin lopulta pysähtymään happihyppelytauolle. Huh!

Ja sokerina pohjalla: paljonko reissu maksoi?
Viikon hinnaksi per nenä tuli noin 850 euroa. Summaan kuuluu kaikki: Tjäreborgin paketti (lennot + majoitus kahden tähden hotellissa – jota tosin käytimme vain kaksi yötä!), laivat, taksit, majoitukset, ruuat aamupaloista ravintola-annoksiin sekä juomat jääkaappiin ostetuista bisseista biitsimojitoihin. Jos pystyt lentämään edullisesti suoraan Korfulle, selviät takuulla vielä halvemmalla.

Shoppailuun ei rahaa juuri kulunut, koska Albanian merchandise-bisnes rajoittuu toistaiseksi huonolaatuisiin Albania-pyyhkeesiin sekä Albania-t-paitoihin. Molemmat lipun värin mukaan punaisia ja koristettu kotkan kuvalla. Tarkoittaahan valtion nimi albaniaksi ”kotkien maata”.

Jylhästä nimestä huolimatta se yllätti positiivisesti. Lähtisin mielelläni uudelleen.