|
Viimsi Spa 18 + |
”Hei, mennään laittamaan mudat naamaan ja otetaan selfie”, Ville ehdotti, kun olimme saaneet hunaja-suolakuorinnat huuhdeltua iholta.
”No se ei ole selfie, vaan mudie!” nauroin.
”Aika jännä muuten, että täällä saa ottaa kuvia. Eikö se ole monessa kylpylässä kielletty”, Ville pohti. Olimme näheet yläkerran takan äärellä venäläiset bikiniasuiset tytöt ikuistamassa toisiaan kenenkään häiritsemättä.
”Vaikuttaa siltä, että tämä kylpylä on suunniteltu aika modernisti monessa muussakin asiassa”, sanoin ja ajattelin kiljuvien lapsilaumojen puutetta ja nykyaikaisia kylpytiloja, jotka oli somistettu mosaiikeilla ja krokotiilinnahkakuvioiduilla (!) wc-kalusteilla.
|
Tallinn seen from Viimsi. |
Tallinnasta 12 km pohjoiseen sijaitseva Viimsi Spa oli yksi paripäiväisen ”Etelä-Hesan”-visiittimme kohokohdista. Meitä oli matkassa neljä aikuista, ja alun perin etsin paikkaa, jossa saisimme nauttia sekä kylpemisestä että kasvohoidosta sopuhintaan. Hoitoloita löytyi, mutta niissä ei voinut kunnolla kylpeä. Myös kylpylöitä löytyi, mutta niiden hoitopuolet olivat erillisiä huoneita ja aikojen löytäminen neljälle samaan aikaan keskellä kiihkeintä turistisesonkia vaikutti hankalalta. Sitä paitsi kylpemisen ja kaunistautumisen pitäisi olla hauskaa ja sosiaalista! Googlaillesani törmäsin Rantsun ja Mariannen blogin kautta Viimsi Span viime talvena auenneeseen 18+ -osastoon. Nimensä mukaisesti tämä osasto on rajoitettu vain aikuisille. Kasvohoitoihin ei ollut enää vapaita aikoja, mutta konsepti vaikutti kokeleimisen arvoiselta. Niinpä Alanmiehen ja ystäviemme Mikon ja Villen kanssa nappasimme perjantaina taksin Tallinnasta (8,50 euroa) Viimsiin.
Tuhannen ja yhden yön bling bling
Viimsin tilat uhkuvat vielä uutuuttaan. Siististä pukuhuoneesta ja pesutilasta astutaan suoraan kylpylään, joka on unisex-osastoa, eli erillisiä naisten- ja miesten saunoja ei ole. Siinä mielessä valinta oli täydellinen meidän porukalle, koska ainoana naisena olisin joutunut muuten kylpemään yksin.
|
Bling, bling! |
Itse kylpytilan tunnelma on rauhallinen, hämyisä ja sisustuksen puolesta kuin tuhannen ja yhden yön tarinoista. Ensin tulijaa vastassa on kuumavesiallas, jota reunustavat kaksi suomalaista saunaa (65 C ja 95 C), kylmävesiallas ja höyrysauna. Vieressä on hieman suurempi uima-allas hierovine vesisuihkuineen sekä poreallas. Väliin jää takkatuli, jonka eteen on aseteltu loikoiluun kutsuvia tuoleja. Seinustalla on lisäksi parisänkyä muistuttavia löhöämispisteitä, jonne voi vetäytyä vaikka kylpytakki päällään kullan kainaloon nauttimaan allasbaarin antimista. Parisänkyjä ympäröiviä verhoja ei onneksi taida saada kiinni, muuten voisi tulla hiukan liian haaremimainen fiilis… 🙂
Pikantti erikoisuus on kalahoitoallas, jossa siis pikkukalat syövät jalkojen (tai koko kropan) kuollutta ihosolukkoa. Mikko testasi ja tykkäsi kovasti. Tästä tosin piti maksaa erikseen.
|
Pool bar. Bombay gin & tonic 5,50 euros. |
|
|
Mutaa naamaan ja suolaa selkään
Alakerrassa on hoitohuoneita, joista voi varata esimerkiksi hieronnan. Onneksi ilman lisämaksujakin pääsee osalliseksi hoidoista, sillä mutahuone ja suolahoitohuone kuuluvat kylpylämaksuun. Se olikin aivan parasta! Tarjolla olevasta korista vaan hunaja-suola- tai öljy-suolamössö mukaan ja höyrysaunaan tekemään vartalokuorintaa. Ai että, tuntui ihanalta, kuin olisi kuurannut itsensä juuriharjalla. Mutahuone ei ollut lämmitetty (siksi #mudien pystyikin ottamaan kännykän kärsimättä!), mutta se oli vähällä muuntua mutapainihuoneeksi, kun jäimme sinne keskenämme. Oli lapsellisen hauskaa roiskuttaa mutaa toisten päälle tai luisua mahallaan pitkin liukkaita kivilauteita!
Kylpylässä on tarjolla myös ilmaisia saunomisopastuksia. Osallistuimme ”Finnish sauna ritualiin” eli kunnon lölytykseen. Välillä opas kaatoi jääkylmää vettä kaikkien päälle, ja lopuksi kaivettiin vihdat esiin. Venäläistytöt taisivat vähän säikähtää Mikon tarjoamaa selkävihdontaa…
Lipun hintaan kuului myös sisäänpääsy kylpylän tavalliselle puolelle, mutta lyhyt visiitti lapsiperheiden arkeen riitti, ja palasimme pian takaisin rauhan tyyssijaamme. Mutta jos kaipaa kuntoilua, voi tietenkin kauhoa kilsan tai pari kunnon uima-altaassa ja kiskaista päälle puusaunalöylyt.
Vierailun hinnaksi omalta osaltani tuli 36,50 euroa, ja se sisälsi 25 euron pääsymaksun (ilta-aikaan hinta on 30 euroa), kolmen tunnin kylpemisen sekä kaksi cocktailia allasbaarista. Ei paha! Ei todellakaan.
|
Total relaxation. |
Viimsin ravintolat
Viimsi Spalla on myös pubi ja ravintola, mutta pubin asiakaspalvelu ei oikein vakuuttanut. Päätimme testata Villen kaverin kehumaa Paat-rantaravintolaa, joka sijaitsee parin kilometrin päässä meren rannalla, Viimsin ulkoilmamuseon vieressä. (Google antoi kävelyajaksi 23 minuuttia, mutta arvioi sijainnin väärin. Matkaan meni tunti. Noh, onneksi aurinko paistoi.) Ruoka oli hyvää, ja merellinen miljöö juuri sopiva rentoutuneen fiiliksen jatkamiseen. Taksi keskustaan maksoi kympin.
|
Paat restaurant in Viimsi looks like Noah’s ark upside down. |
|
Terrace bar of Paat. You can watch the boats coming and leaving Tallinn. |
|
Slowly cooked salmon with broccoli-couscous. It was okay, but the guys had chicken with truffles that was exceptionally good – they say. |
Toinen testaamisen arvoinen kohde lienee meriravintola Noa, jota myös Hesari suosittelee. Ensi kerralla sitten.
Tänne nimittäin täytyy päästää uudelleen, sillä hammam-rituaali jäi vielä kokematta. Ja aina on puhelimen kamerassa tilaa muutamalle #mudielle…
|
#mudie 🙂 |
I am planning a trip to a tropical location most likely arround November 22 2015. It will be my present to myself fro my birthday which will be in January 14th 2016 due to college. I will not be going until May. When I get out…??
vacationlah blog