Budjettimatkailijan valinta: yö seksihotellissa. Kannattiko?

Cancunista piti löytää edullinen yöpymispaikka ennen jatkolentoa Havannaan. ”Motel Sensaciones”, 50 dollaria huoneelta per yö, mainosti Booking.com. Kuvien perusteella hotelli näytti uudehkolta, ja matkaa Cancunin kentälle oli alle 10 km. Mikähän koira tässä on haudattuna, mietin. Asia selvisi nopeasti. ”Adults only” luki kuvauksessa. Kun kuvia katseli tarkemmin, huoneista löytyi jos jonkinlaista varustetta: tankotanssi-podium, osassa jacuzzi keskellä huonetta, joissakin jopa nahkavaljaat. Love hotel, seksihotelli.
”Tää ois kyllä hiton halpa, mutta uskalletaanko me ottaa tällainen?” ihmettelin Villelle. (Tässä vaiheessa lienee syytä huomauttaa, että hän ei ole mieheni vaan ystäväni.)
”Ainakin saa sairaan hienoja kuvia someen”,  Ville naureskeli. Lopulta totesimme, että kyllä yhden yön viettää vaikka veneen alla. Ja sänky on varmasti iso!

Saavuimme Cancuniin yötä vasten. Vatsassa kurni nälkä.

Motelli sijaitsi motarin varressa, eikä sen vieressä ollut ravintolaa, vain varastorakennuksia. Vähän pelottavaa. Onneksi motellin alueelle ajettiin vartioidun portin läpi. Vartija etsi varauksemme ja viittilöi taksin ajamaan peremmälle. Huomasin minulla olevan koko ajan tarve alleviivata, että emme todellakaan ole tulleet tänne seksin perässä vaan nukkumaan! Yritin siis näyttää mahdollisimman turistilta ja selostin suureen ääneen seuraavan päivän matkasuunnitelmaa. Ikään kuin henkilökuntaa kiinnostaisi!

Huoneeseen mentiin privaatin autotallin kautta. Idea on hieno: asiakas voi ajaa autolla suoraan talliin ja sulkea oven. Näin kukaan ei voi edes rekisterinumerosta päätellä hänen identiteettiään. Autotallista noustiin raput toiseen kerrokseen. Vasemmalla oli henkilökunnan ovi, jossa oli pieni luukku. Pian selvisi, että sen kautta toimitettiin juomatilaukset ja muut asiat altistumatta henkilökohtaiseen kontaktiin kenenkään kanssa.

Oikealla oli ovi huoneeseemme. Taisimme pidättää hengitystä.

Avasin oven, ja päästin pienen helpotuksen huokauksen: tämähän on ihan siisti. Huone oli sisustettu beigellä ja ruskealla. Keskellä huonetta oli jättimäinen ympyränmuotoinen sänky. Vasemmalla oli tankotanssilava ja oikealla hieman muotopuoli tekonahkainen divaani. Huoneen perällä, samassa tilassa, olivat suihku, lavuaari ja wc, joista jälkimmäisenen oli sentään erotettu ovella. Kalusteet olivat ihan moderneja, ja suihku oli jopa kaakeloitu samalla ruskeasävyisellä mosaiikkilaatalla kuin meidän oma kylppärimme Helsingissä! Pimeällä edes ikkunan puuttumista ei huomannut.

”Kai täällä yhden yön voi olla”, totesin Villelle, joka oli oitis paikantanut muotopuolen divaanin vierestä seinältä kalusteen käyttöohjeet (K-18).

”Tämä selittääkin, miksi toi divaani näyttää noin hassulta. Siinä on ajateltu ergonomiaa.”

Nauratti.

Mutta se ruoka! Oli selvää, että ulos ei kannattanut lähteä toikkaroimaan, joten nappasin huonepalvelun menun kouraani. Cocktaileissa ja skumppapulloissa löytyi, mutta murua rinnan alle -osasto koostui muutamasta snackistä, joita netin puuttuessa tulkitsimme espanjan matkasanakirjan avulla. Lopulta tilasin meille puhelimitse ontuvalla espanjallani oluet, ranskanperunat ja oliiveja.  Vartin päästä palveluluukku kolahti. Kävin luukulla ja palasin huoneeseen käsissäni lautasellinen nahistuneita ranskalaisia ja viinilasi, jossa oliivit uiskentelivat tummassa, etikalta haisevassa liemessä. Uuh, miten herkullista… Sol-pullot näyttivät sentään viileiltä.

”Täällähän ei näytä olevan pöytää, joten kai me sitten syödään tässä sängyllä”, totesin. Juuri kun olin asettamassa ranskanperunalautasta keskelle petiä, näin aluslakanalla harmaaksi pinttyneen tahran, jonka päällä sojotti yksinäinen musta karva. Hyi hitto. Voiko olla ällöttävämpää? Myös Ville tuijotti  karvaa inhoten. Mutta mitä voisimme tehdä? Yrittää hankkia paikalle henkilökuntaa ja vaatia uutta lakanaa, jonka tulo kestäisi tunnin? Vaihtaa hotellia ja maksaa 300 euroa yöltä? Äh, ken leikkiin ryhtyy, sen kestäköön. Huitaisin karvan ronskisti syrjään ja asetin nahistuneet perunat tahran päälle.

”Koitetaan ajatella jotain muuta.” Nappasin ranun, upotin sen ketsuppiin ja työnsin suuhuni. Villekin hymyili ja kurotti ottamaan ranskalaisen.
”Hei, viiskyt dollaria per yö. Mitä voi vaatia?”
”Vaikka puhtaan lakanan.”
”Tässä ei muuten ole kuin tämä aluslakana, mutta onneksi meillä on ne Istanbulista ostetut kylpypyyhkeet mukana. Sellaista voi käyttää peittona.”

Yö sujui melko rauhallisesti, mitä nyt välillä hotellin seinien takaa kuului kolinaa tai suihkun suhinaa. Ilmastointikin toimi hyvin. Ajan kulumista oli seurattava kellosta, sillä ikkunattomassa huoneessa ei aamu sarasta.

Aamulla Ville keksi käyttöä seksidivaanille.

Älysimme, että divaanin päällä on hyvä venytellä matkustamisesta jäykistyneitä lihaksia. Ville demonstroi spagaattia ja minä yritin sulkea mielestäni pois kaikki ruumiinnesteet, joita kalusteelta on pyyhitty. Aamupalaa ei ollut tarjolla, joten tilasin huonepalvelusta pelkkää Caribe-merkkistä mehua. Kun luukku taas kolahti, paljastui, että Caribe olikin hedelmänmakuinen limuviina. No, ehkä ihan hyvä.

Peseytymisen osalta ei ollut yksityisyyttä: suihku oli sängyn vieressä ilman minkäänlaista ovea tai sermiä. Onneksi sitä on oltu kesällä mökkisaunassa porukalla, ajattelin, ja katselin häveliäänä telkkaristä meksikolaisia musavideoita Villen peseytyessä. Musiikkityyli oli latinokantri, ja jokaisessa videossa oli sama juoni: hehkeä mallimittainen neitokainen rakastuu möhömahaiseen ja parrakkaaseen keski-ikäiseen laulajaan. Voi jestas. Harkitsin toisen Caribe Coolerin tilaamista. Onneksi en tehnyt sitä, sillä kännyköidemme kellot näyttivät jostain syystä tunnin liian vähän, ja yhtäkkiä taksimme soitteli pihasta. Keräsimme kimpsumme ja syöksyimme ulos.

Tuntui, kuin olisi tullut toiseen maailmaan, hämärästä luolasta kirkkaaseen auringonvaloon ja paahteeseen. Taksissa matkalla lentokentälle koko hotelliyö tuntui jo vähän epätodelliselta.

Menisimmekö uudelleen?

Tästä olemme Villen kanssa yhtä mieltä: kyllä, jos tarkoitus olisi todellakin vain saada unta kaaliin mahdollisimman halvalla ja jatkaa matkaa. Matkaseuran on parasta olla puoliso tai hyvä ystävä, jonka kanssa yksityisyyden puute ei häiritse. Ensi kerralla pidän myös huolen, että olen syönyt etukäteen. Ja turkkilainen pyyhe osoittautui niin hyväksi peitoksi, että taidan kantaa sitä mukanani jatkossakin.

Seuraa matkablogia Facebookissa.