Missä olit, kun Lordi voitti Euroviisut? Minä oli Tampereella ainejärjestön alumnijuhlissa. Seisoin korkkareilla saunatilan kiikkerällä penkillä skumppa kourassa kuuntelemassa pistelaskua, ja lopulta en enää väentungokselta edes nähnyt tai kuullut tv:tä. Kuulin vain alumnitovereideni möykän: Suomi voittaa! Ei voi olla totta! Helvetti jäätyi! Suomi voittaa! Tänä vuonna lähden itsellenikin yllätyksenä katsomaan, pääseekö Suomen Sandhja finaaliin.

Meillä on erään tyttöporukan kanssa tapana nähdä Kluuvikadun Fazerin kahvilassa aamupalalla kerran kuussa. Tänä aamuna kahvilalle kävellessäni törmäsin ensimmäisenä erääseen heistä eli Outiin, joka sauhusi päivän tärkeintä asiaa: toukokuussa pidettävien Euroviisujen lippujen lisäerä tulisi myyntiin kello yhdeltätoista. Hänellä oli kuulemma seitsemän ihmistä valjastettuina eri laitteiden ääreen metsästämään kahta finaalilippua. ”Lennot Tukholmaan ja majoitus on jo, mutta liput uupuu! Mä en kestä jos mä en saa niitä!” Niin, Outi on hardcore-fani!

Minä taas en. En ole koskaan ollut Euroviisuissa. Se on hieman outoa, sillä ammattilaisten arvioiden mukaan musiikkimakuni on ”maailman homoin”. Pahoittelut stereotypisoivasta ilmaisusta, mutta mielestäni siis 70-luvun disco ja esimerkiksi Carolan Fångad av en stormvind tai Charlotte Nilssonin (nyk. Perrelli) Tusen och en natt ovat ihan mahtavia fiilisbiisejä. Abbasta nyt puhumattakaan! Sillä aikaa, kun muut teinit kuuntelivat Nirvanaa, mä kulutin keltaisessa Walkman-soittimessa karavaanarimatkalta Ruotsista ostamiani Abban c-kasetteja. Niissä oli niin hyvä meininki. Edelleenkin kartan Eppu Normaalia ja kaikenlaista suomalaista masennuksenlietsontamusiikkia.

Ja kuten kaikki tiedämme, Suomessa Euroviisujen toljotus oli Lordin voittoon asti varsinaista itseruoskintaa: kuka taas lähetetään meidät nolaamaan. Kymmenessä vuodessa tunnutaan palanneen omalle tasollemme. Siis sille, jossa slaavilaista melankoliaa yritetään puristaa viisumyllyn läpi esitykseksi, joka vetoaisi muihinkin kuin tällaisiin murheellisten laulujen maassa asuviin. Onneksi on sentään yksi voitto, jota muistella, kun naapurimaat antavat vain ”öön pöääng”.

Ruotsissa on toisin, minkä huomasin sinne muutettuani. Tukholmassa monilla oli tapa kokoontua yhdessä katsomaan viisukarsintoja eli Melodifestivalen-lähetyksiä, eikä siihen ei heidän mielestään liity mitään noloa. Miksi liittyisikään. Viisut ovat asia, jonka he ovat osanneet jo vuosikymmeniä.

Vertaa vaikka näitä kahta videota vuodelta 1984. Molemmat ovat tarttuvia, omalla kielellä laulettuja biisejä. Mutta siinä missä ruotsalaisilla on synkronoidut liikkeet ja kengät, suomalaisporukka näyttää törmäilleen lavalle puolivahingossa jokainen oman vaatekaappinsa kautta ainoana ohjeenaan ”hengaatte siinä biisin mukana”.

Onneksi meilläkin on männä vuosina opittu tuotteistamisesta jotain. Tämänvuotisella voittaja-Sandhjalla on kyllä mielestäni ihan kelpo biisi, vielä kun se lavashow päivitetään tälle vuosikymmenelle…

Mutta niin, tämän kevään viisut pidetään Tukholmassa, koska Måns Zelmerlöw hoiti viimeksi homman kotiin. Hänen voittonsa aikaan harkitsin osallistumista tämänvuotisiin viisuihin. Matkaan tuli kaksi muttaa: samana viikonloppuna on ystäväpariskunnan häät ja lisäksi finaalilippuja on todella vaikea saada. Pari viikkoa sitten onneksi ymmärsin, että Euroviisut ovat muutakin kuin finaali. Monet viisut työnsä puolesta kolunnut ystäväni kertoi, että koko viikko on täyttä hulabaloota oheistapahtumineen. Globen-areenallakin riittää esityksiä tuomariharjoituksista perhenäytöksiin. ”Jos haluat nähdä suomalaisedustuksen, ainoa varma paikka on tiistain seminfinaali, jossa Suomi varmasti on mukana.”

Kävellessäni Fasulta töihin ajattelin, että miksipä ei. Varttia ennen yhtätoista loggauduin lippumyymälään, ja puolen tunnin kuluttua olin 250 euroa köyhempi – mutta omistin liput tiistain semifinaalin televisioitavaan lähetykseen permantopaikoille. Ei muuta kuin Suomen liput liehumaan! Sitten naputin viestin kaverilleni, joka oli aiemmin kertonut mahdollisesti haluavansa mukaan, ja toisen viestin tukholmalaiselle ystävälleni, jolta kainosti tiedustelin yösijaa. Euroviisut, here I come!

Entä miten kävi Outin finaalilippujen metsästyksen? Siitä voit lukea alla:

”Ensimmäisellä yrittämällä (viime vuoden puolella, toim. huom.) neljä henkeä yritti saada lippuja: kaksi Balilla, yksi synnytyslaitoksella ja yksi Ruotsissa. Laitteita oli käytössä ainakin kahdeksan, selaimia sitäkin enemmän. EI LIPPUJA, ZERO POENG! AXS-sivusto kaatui, ja jäimme tylysti ilman.

Seurasin KIIHKEÄSTI monta kuukautta uusien lippujen mahdollista myyntiintuloa. Perjantaina kuulin tuttavalta, joka on euroviisukonkari, että maanantaina paukahtaa! Ei kun komentokeskusta rakentamaan. Rekrytoin 7 ihmistä + matkakaverini oman tiiminsä. Käytössä olevien laitteiden ja selainten määrää en edes tiedä, koska kaikki olivat täpöllä mukana, enkä pysynyt laskuissa.

Ohjeistin tiimin edeltävänä iltana, ja kehoitin luomaan AXS:lle profiilit valmiiksi. Tiimi oli skarppina asialla.

H-hetki olikin vauhdikas. Itselläni oli käytössä 2 tietokonetta ja kännykkä. Komentokeskuksesta kommunikoin tiimin kanssa, joka oli fyysisesti kuudessa eri lokaatiossa, ja ihmiset sai kiini eri tavoin (tekstari, puhelin, WhatsApp, mese…). Lisäväriä show’n toi se, että komentokeskuksessa kanssani riehunut vauva oli himppasen raivona uusista hampaistaan, joten yritin samalla pitää hänet kiireisenä ja tyytyväisenä.

Niinpä kello 11 juoksin ympäri asuntoa riemusta kiljuva vauva olkapäillä istuen ja hiuksista minua kiskoen (hän ratsasti), samalla yritin päästä ”jonotushuoneesta” sisään kolmella laitteellani ja kommunikoida tehokkaasti tiimin kanssa. Sitten tulee viesti: Annukka (koodinimi) sai liput. Hän oli kuulemma muuttosiivouksen keskellä tyynesti lopettanut imuroinnin klo 11 ja sanonut: ”Ostan nyt Outille ne liput”. Ja NÄIN KÄVI! Sukkana sisään ja liput kouraan!

Ei kun tiimille kommunikoimaan kaikkiin kanaviin että ”Operation accomplished, abort mission!” Samalla kuitenkin pieni epävarmuus lipunmyyjän sivuston luotettavuudesta. Meniköhän ostos nyt varmasti läpi?

KYLLÄ MENI! Minuuttia myöhemmin oli kaikki liput myyty loppuun, ja lopulta sähköpostiin tipahti vahvistus.

Eli KIITOS TIIMI ja KIITOS ANNUKKA! Oli vaan jännä aamupäivä! :D”

Hienoa Outi! Tässä näkee hardcore-fanin omistautumisen. Outiin verrattuna meikäläinen on ihan aloittelija, vaikka Carolasta tykkäänkin. Miten siis viisuihin pitää valmistautua? Nyt ovat neuvot tervetulleita.

Yhden vinkin osaan itsekin antaa: jos haluaa Abba-museoon, kannattaa tehdä varaus etukäteen.

(Featured image: SVT.se)