Herään ulkoa kuuluvaan ruohonleikkurin säksätykseen. Ojennan käteni yöpöytää kohti ja tavoittelen kännykkää. Sen kello näyttää aamukuutta. Kuka leikkaa nurmikkoa tähän aikaan, ihmettelen unisena. Ja sitten tajuan: ei kukaan. Päältäajettavaa nurmeleikkuukonetta muistuttava säksätys tulee golfauton moottorista. Olen Casa Iguana -hotellissa Holboxin saarella, ja ilmeisesti joku on ulkona aamuajelulla. Tai mahdollisesti menossa golfautotaksilla aamulautalle. Holboxilla nimittäin golfauto on suurin sallittu kulkuneuvo. Ja kärryt näyttivät ihan söpöiltä Legolandin autoilta putputellessaan peräkanaa pitkin saaren kuoppaisia kujia. Niistä tuli tosi hyvälle tuulelle. Sitten taisin vielä nukahtaa.

Rush hour in Holbox City,


Autottomuus oli vain yksi syistä, joiden takia Holbox täytti ehdan paratiisisaaren kriteerit. Etukäteen epäilytti, sillä Playa del Carmen oli ollut pettymys, ja olin lukenut Cocoa etsimässä -blogista Holboxin kaatosateesta ja sameasta vedestä mutta myös leppoisasta löhöilystä. Toisaalta taas The Guardian oli pelotellut lisääntyneillä turistimäärillä. Olisiko sittenkin pitänyt mennä Tulumin turkoosille vesille? 

Kun ensimmäisenä aamuna astelin hotelliltamme rantaan, huokaisin kuitenkin onnellisena: vihdoin valkoista hiekkaa niin pitkälle kuin silmä kantaa, palmuja ja söpöjä pikku rantahotelleja, jopa telttoja sekä sympaattisen rähjäinen jamaikalaisbaari, josta kantautui reggae. Ei ketjuhotelleja, ei vesiskoottereita eikä väentungosta. Ah! Oikaisin rantatuolille ja kaivoin Harry Quebertin tapauksen esiin. ”Ihanaa, että tultiin tänne”, hehkuttelin muille. ”Tästä tulee vähän se Tulumin ranta mieleen”, Alanmies sanoi. Vaikkei vesi olekaan turkoosia vaan opaalia.

 
Holbox beach life.
Ville tries to teach me dance moves.
I think that the end pose is more important than the actual moves.


Biitselämän lisäksi Holboxilla saattoi myös puuhastella kaikenlaista. Monet näyttivät vuokranneen golfauton ja tutkivan saarta, joka on suurelta osin asumaton. Mulla on golfautosta vähän huonoja muistoja, sillä edellinen kohtaamisemme tapahtui joskus teininä, kun olimme kaverin kanssa Riitta Väisäsen tallityttöjä. Meidän piti viedä laitumelle vettä Speden golfautolla, mutta ajokortittomina (ja ajotaidottomina) onnistuimme peruuttamaan kärryn ojaan, ja se perhana hajosi! Golfkärrin vuokraamisen sijaan päätimme lähteä kolmen saaren veneretkelle bongaamaan flamingoja, pelikaaneja sekä makean veden lähteen, jonka liepeillä Karibian merirosvot olivat aikoinaan piileskelleet.

Off to Three islands tour.
The boat & driver cost 1600 pesos, about 80 euros for three hours.

Flamingos by Isla Pasion.
This is where the real pirates of the Caribbean got their fresh water.
Today it’s great for swimming.

Holboxin ravintolat – nam!

Itse Holboxin kylä koostui käytännössä parista vilkkaasta kadusta, jotka ristesivät keskusaukion kohdalla. Siihen nähden saaren ravintolatarjonta oli aika mukava. El Chapulin mainosti tarjoavansa aina päivän tuoreita aineksia ja käsityöläisoluita, joista jälkimmäiset houkuttelivat Alanmiestä niin paljon, että hän ylipuhui meidät jonoon. Kannatti! Söimme todennäköisesti koko matkan parhaan illallisen. Päivän kalaa valkosipuli- ja sienikastikkeessa, katkarapuja ja avokadoja sekä Villellä jokin kuulemma herkullinen lihajööti. Palvelu oli melkoista koheltamista, mutta kokki oli ystävällinen ja tuli esittelemään ruuat itse. Kannattaa mennä – ajoissa. Meille ei riittänyt enää jälkiruokaa.
El Chapulim – the best restaurant on the island.
Some shrimps & avocado.
And hands down the best fish dish during the whole trip: garlic, mushrooms and…
probably some secret ingredient.

Rannalla oli kivoja lounaspaikkoja.  Hannan ystävä, joka on ruokatoimittaja, suositteli rähjäisen näköistä Raices-baaria, ja sieltä saimme tosi hyvät hummerit ja katkaraputacot. Casa las Tortugas -hotellin lounas oli ihan kohtuullinen, mutta oikeastaan parasta oli hieno interiööri ja mahdollisuus syödä mukavissa tuolissa rannalla. Tortugas oli rannan chic-hotelli, ja tietenkin täynnä ruotsalaisia.

Raices serves nothing but seafood. And does it well.
Lunch at Casa las Tortugas.
Ceviche at Casa las Tortugas.

Hotel Casa Iguana

Meidän hotellimme Casa Iguana oli ihan nasta mesta, vaikka huoneessamme (2 x queen bed + sohva) olikin tulla neljän aikuisen kesken vähän ahdasta. Mutta se oli siisti, rannalla ja maksoi 150 euroa/nenä kolmelta yöltä, joten en valita. Vaikka koko ajan oli niin kosteaa, että mikään vaate ei kuivunut, vaan kuivatkin kostuivat niin pahasti, että sai kotona kipata koko matkalaukun sisällön suoraan pesukoneeseen.

Hotel Casa Iguana. Boys are drinking Victoria beer on our porch. 
Hotel Casa Iguana:
a small poll we never used, because the hotel is basically on the beach.

Ja kosteudesta puheenollen: päivää ennen saapumistamme oli satanut, ja kadut olivat mutavelliä edelleen. Ojitusta kun ei ole, vaan suloiset golfautot teutaroivat lätäköstä toiseen niin, että olemattomat jouset paukkuivat perskannikoihin ja matkalaukut ryskyvät tarakalla.


Ville is capturing the sunset. Alanmies is just chilling with beer.


Käytännön vinkkejä vierailijoille

Holboxille (lausutaan muuten oolbosh) kannattaa muistaa kaksi käytännön juttua aurinkovoiteen lisäksi: hyttyskarkoite ja taskulamppu. Edellistä saa toki kaupoistakin, ja se on lähestulkoon pakko, jos aikoo oleilla ulkona pimeään aikaan. Paikalliset mäkäräiset eivät ole vaarallisia, ainoastaan kiukkuisia. Ja taskulamppu tulee käyttöön, kun talsii katuja, joilta puuttuvat katuvalot. Toisena päivänä netti lakkasi toimimasta puolella saarella, samoin pankkiyhteydet. Käteisen varaaminen mukaan ja henkisesti sometaukoon varustautuminen ei sekään ole siis hullu idea.

Alanmies puts on some mosquito repellant.


Miten Holboxille pääsee?

Me matkustimme Cancunista. ADO-bussiterminaalista menee kolme bussia päivässä, mutta aikataulut eivät ole netissä. Tammikuussa 2016 ajat olivat 7.50, 9.40 ja 12.50. Bussimatka maksoi 115 pesoa (n. 6 euroa) suuntaansa. Huomaa, että bussiyhtiö ei ole ADO, ja siksi ei kannata mennä oikeanpuoleiseen odotusaulaan, vaan busseille mennään lipunmyynnistä vasemmalla olevan jonon kautta. Matka on 130 km ja kestää n. 2,5 tuntia. Bussi sullottiin aivan täyteen, ja kaikki eivät saaneet istumapaikkaa, joten on hyvä olla jonossa ajoissa. Bussin saavuttua Chquilan satamaan voit valita joko laivan (120 pesoa, kulkevat vähintään tunnin välein) tai venekyydin. Matka kestää puolisen tuntia. Takatullessa otimmekin Chiquilasta taksin Cancuniin. Se maksoi 100 dollaria mutta kesti alle kaksi tuntia.

It takes 30 minutes from Chiquila to Holbox.

Summa summarum

Holbox oli kyllä saarilomailua parhaimmillaan. Kun toisena iltana palasimme ravintolasta, näimme meren yllä upeimman ukonilman, jota olin koskaan todistanut. Hiivimme rannalle katsomaan, kun kolme eri ukkosrintamaa välkkyi oransseina koko taivaankannen mitalta. Seuraavana iltana olimme taas samassa paikassa. Hanna meni nukkumaan, mutta me tuijottelimme Alanmiehen ja Villen kanssa mitä kirkkainta tähtitaivasta ja kuuntelimme aaltojen kuohuntaa rantahiekkaan. Seuraavana päivänä pitäisi lähteä paluumatkalle Cancuniin ja kotiin. Vaan pimeällä rannalla mielessä soi vielä Chisun biisi:
 
mut hetken vielä 
tähdet tähdet 
takiamme loistaa 

 

katso, tänä yönä 

 

tähdet tähdet 
valoamme toistaa