Prince Streetin Vesuvio Bakery: Before and After
Lähtölauantaina sain Forexista matkaan vasta setelipainosta tulleita tuoreita dollareita, ja kuvittelin painajan toivoneen, että niillä elvytetään USAn kituvaa taloutta. Oikeaan osoitteeseen tulivat. Neljän tytön hankkimat 27 laukkua kiteyttää melko hyvin New Yorkin shoppailuscenen ja elvytysponnistelut! Mutta matka oli paljon muutakin: seksuaalivähemmistöjä, colognen löyhkää, Midtownin ruuhkaa ja suburbanin rauhaa, light refreshmentsejä, laihaa kahvia ja kovaa teetä sekä uusia tuttuja.
Mukana matkassa viime vuoden Barcelonan-reissulta tutut
Miss Heinämaa, jolla on kova drinksupää mutta löyhät kukkaronnyörit:
”Tää Gwen Stefanin laukku ois ihana, kun siinä on noita pieniä lampaita. Oisko kauheeta jos ostaa heti tokana päivänä seitsemän laukkua?”
Kulturelli sormusfriikki Orvokki:
”Pakkohan mun oli se Michael Kors ottaa, ettei jää harmittamaan” sekä kultakurkku ja miestenhurmaaja Annikki:
”No, jos maksoin 300 dollaria tällaisesta feikkilaukusta, niin onhan se tavallaan harmi, mutta mä oon niin aloittelija näissä laukuissa, että oppirahat on maksetteva. Ja tuolla Macysilla yhdet ihmiset äsken kehui mulle, että tää on tosi kaunis.”
Tervetuloa mukaan.
Lauantai – The Arrival
Bag balance: +1, total: 1
Lauantain alkuillasta hikisestä yellow cabista purkautui neljä janoista ja väsynyttä reissaajaa. Kaupunki paahtui helteessä, taksissa ei ollut ilmastointia ja lentokoneen purseri oli lyönyt baarikaapin kiinni juuri, kun olimme päättäneet tilata hartaasti odotetut kuoharit ja skoolata New Yorkille. Taksi ei päässyt edes ajamaan hotellin ovelle asti, vaan saimme roudata paksuissa leggingseissämme ja takeissamme kamat Sohon katuja pitkin perille Hampton Inn Manhattan SoHoon. Kun hetken päästä työnsin avainkortin huoneen oveen, kaikki pidätimme kai hengitystämme – ja helpotuksen huokaus: siisti, tilava, uuden ja raikkaan oloinen.
Ilahtuneina kärräsimme laukut sisään ja menin avaamaan ikkunaverhon. Oooh! Mikä huikea näkymä keskikaupungille: suoraan edessä Empire State Building, tuolla kaukana Chrysler Building ja koko skyline. Hihkuimme innosta. ”Nyt kyllä nukutaan verhot auki. Ihana herätä aamulla tuohon näkymään.”, Annikki kommentoi. Mä vaan tuijotin ulos – sama Empire State Building on ollut mulla työkoneen taustakuvana viime syyskuusta lähtien, ja taas näin sen oikeana.
Jos tästä näkymästä ei saa NYC-fiilistä niin ei sitten mistään!
Need for light refreshments kävi ilmeiseksi ja päätimme lähteä tutustuaan kotikulmille. Parin tunnin päästä oli jo eka laukku hankittu, Broome Street Bar -lähipubin menu korkattu ja istuimme sikaribaarissa juomassa cocktaileja. Lämmin ilta puski sisään avoimista ikkunoita, autot tööttäilivät kuten HBO-sarjoissa ja ikkunan ohi lipui kevyesti pukeutuineita newyorkilaisia matkalla rientoihin. Olisin halunnut työntyä mukaan ja kokea Sohon yön mutta silmät painuivat väkisin kiinni. Kulautimme drinkit loppuun ja painuimme pehkuihin. ESB vilkutteli meille ikkunan läpi valkoisia valojaan.
Sunday roast & Harlem with an introduction to gay clubbing
Bag balance: +/-, total: 1
Likat nauroivat uusille Marc by Marc Jacobsin aurinkolaseilleni, kun virittelin niitä päähäni Central parkin pohjoisnurkilla odotellessamme Real Toursin opastamme Samia. ”Meijän äitillä oli tollaset 80-luvulla”, Miss Heinämaa hekotti. ”Aatelkaa mitä pokkaa näiden käyttäminen vaatii! Ja voisitteko te kuitenkin tulla tänne seisomaan, niin että se opas ymmärtää meidän olevan se neljän tytön ryhmä”, mä mekastin. Tuota pikaa opas-Sam tulikin – eikä näyttänyt pätkääkään Danny de Vitolta, kuten aiemmin pelkäsimme kuultuamme hänen olevan näyttelijä. Päinvastoin, kivannäköinen ja mukava nelikymppinen harlemilainen, jonka mielestä ”showing my hoods to four girls is great”, vaikka edellisiltana olikin kuulemma mennyt myöhään. Suuntasimme keskuspuistosta pohjoiseen.
Kierros oli mielenkiintoinen: enpä tiennytkään, että maailman 4:nneksi suurin kirkko, St. John’s, sijaitsee New Yorkin Harlemissa! Uutta oli myös alueen vauras historia, upeat kartanot ja omakotitalot sekä puistot, jossa magnoliat kukkivat ja lapset temmelisivät. Missä on se Harlem, jonka kujille ei pidä eksyä ja jossa jengisodat ovat arkipäivää? ”There’s not much left”, Sam vastasi, ”this area is becoming hotter all the time, rich people are moving in. A few years ago, it wasn’t safe to come to this park even on a sunny day like this”, hän jatkoi, kun ihailimme Morningside Heightsin puistoa kukkaistutuksineen.
Opas-Sam ei näyttänyt yhtään Danny de Vitolta. Sen sijaan harlemilaiset näyttivät ihan – harlemilaisilta.
Jotain odotustenmukaistakin löytyi: sunnuntain kunniaksi moni vastaantulija oli pukeutunut parhaimpiinsa kirkkoreissulle. Annikki livahti sisään kirkkoon, jossa laulettiin gospelia – me muut odotimme kiltisti ulkosalla. Pistäydyimme myös Columbia Universityn kampuksella, Barack Obaman vanhoilla kotikulmilla ja Alexander Hamiltonin talolla. Matkatessamme juttelimme niitä näitä newyorkilaisuudesta, politiikasta ja matkailusta – aivan kuin olisi ollut liikenteessä paikallisen kaverin kanssa eikä oppaan. Sam ilmeisesti viihtyi myös, sillä reissu venähti tunnin yliajalle. Sulattelimme antoisaa kierrosta kuulemma Seinfeldistä tutusta Tom’s restaurantissa sunnuntai-roastin äärellä. Olimme kertoneet harkitsevamme iltapäiväksi Coney Islandin vierailua, mutta Sam oli tyrmännyt idean – nähtävää on kuulemma vain vuoristorata. ”I’d suggest that you get to know the area you’re living in – SoHo, Greenwich Village and Tribeca”. Alright.
Neljä tuntia siitä olimmekin jo Greenwich Villagen Duplex-pianobaarissa nauttimassa turistimaisesti mutta ah niin ihanaisesti cosmopolitaneja. Pianisti paukutti nurkassaan naapuripöydän poikaporukan toiveesta amerikkalaisten sarjojen tunnareita, alkuillan aurinko siivilöityi ikkunoiden läpi kuluneille penkeille, ja pöytä keikkui just sen verran, että drinkkejä oli mahdoton saada läikyttämättä suuhun asti. Parin tunnin päästä, kun Annikki oli soittanut tamburiinilla apusäestäjänä Uptown Girlin ja drinksut olivat kihahtaneet päähän, oli aika lähteä eteenpäin.
”Mennäänkö sinne mun netistä bongaamaan Piecesiin, se on tässä lähellä?” ehdotin.
”Onkse joku vähemmistöbaari?”
”No nettiarvostelu kuvasi sitä lauseella ’I think Bette Midler’s ass exploded in here – glitter and sparkles everywhere. Even people from space can see how gay this place is.’”
Nauroimme ja totesimme, etta uusia kokemuksiahan tässä ollaan etsimässä.
Hetken kuluttua kurkistimme ovesta, astuimme ennakkoluulottomasti sisään – ja osuimme keskelle drag queenin pitämää pornobingoiltaa. Jämähdin tiskille juttelemaan Wes-nimisen paikallisen koomikon kanssa, joka jossain kohtaa ihmetteli, miksi neljä heteronaista tuppaa ekana iltanaan Nykissä homobaariin. Sitä mäkin vähän ihmettelin, ja myöhemmin kävimme oikein keskustelua siitä. Kotopuolessa en harrasta vähemmistökuppiloita ainakaan tarkoituksella, mutta on myönnettävä, että pidän niiden välittömästä tunnelmasta sekä siitä, että vaikka miehen kanssa ajautuisi kuinka hauskaan keskusteluun, ei tarvitse miettiä sen ”kuvittelevan mitään”. Wesin kanssa vaihdoimme yhteystietoja, sillä hän halusi ehdottomasti kiertueelle stand-uppia harrastavan veljeni kanssa. Just just. Ilta oli rento ja hauska, ja draq queen toivotti meidät tervetulleiksi takaisin tiistaina, kun on karaokeilta. ”Sinne!”, hihkui Annikki ja alkoi hyräillä Abbaa.
Monday – Century21 & heavenly sushi
Bag balance: +16, total: 17
”Oisko joku voinut sanoa, että oisin voinu ottaa vettä sen mangomargaritan sijaan?”, voihkin lootan pohjalta, kun aurinko oli jo kivunnut korkealle Midtownin ylle.
”Missäs vaihees myö sellasta juotiin?”, ihmetteli yhtä pirteä Miss heinämaa.
”Et sä juonutkaan. Sä joit mojitoa. Siellä meksikolaisessa, kun käveltiin kotia päin, ennen kuin otettiin taksi.”
”No voi he-le-vetti. Ilmankos on tällain olo.”
Kun kännipaineet oli edellisiltana selkeästikin selätetty, oli aika valmistautua selättämään shoppailupaineet. Vesilitran ja tuhdin aamupalan jälkeen suunnaksi siis Financial District ja Century21 outlet.
To make the long story short: Ostin LAMBin ja Tommy Hilfigerin laukut, Diane von Furstenbergin silkkitopin ja -huivin, Miss Sixtyn turkoosin kevättakin, Calvin Kleinin rintsikat ja alushousuja, Ralph Laurenin sukkia, miehelle tuliaiseksi paidan sekä Godivan kahvia. Arvoin myös pitkään Costume Nationalin korkkareiden ja Kenneth Colen nahkatakin kanssa, mutta jätin ne lopulta kauppaan. Kuitissa luki ”you paid $508” ja isommalla ”you saved $680”. Eli pelkkää säästöä taas tämäkin reissu! Tytöt ostelivat laukkuja oikein urakalla – kokonaissaalis päivästä 16 laukkua. Ja mun piti olla tässä sakissa se laukkuintoilija! Aloittelijamenoa. Pah!
Mun Century-löydöt olivat erittäin värikylläisiä. Erityisesti rakastuin LAMB-laukkuun.
Aamun tihkusade oli vaihtunut kunnon ropinaksi, kun kipitimme Nassau Streetiä metroon ja sieltä hotellille levittelemään saalistamme. Vesikeliä uhmaten päätimme lähteä eväälle läheiseen Blue Ribbon Sushiin. Koko kaupunki näytti erilaiselta, kun pisarat takoivat asfalttia, autojen valokeilat valaisivat maiseman ja pilvenpiirtäjät piirtyivät jyhkeinä ja jotenkin uhkaavina. Yhtäkkiä ei ollutkaan vaikea kuvitella Gotham Cityn esikuvaa. Sade toi kaupungista esiin uuden puolen. Kellarikerroksen kynttilöin valaistu lämmin sushiluola tuntui kotoisalta, kun vesi piiskasi ikkunalautoja. Ja se sushi – taivaallisen hyvää! Tarjoilija sai vapaat kädet ja loihti eteemme jos jonkinlaisia herkkuja. Yhtä hyvää kuin Tukholmassa. Ellei parempaa!
Kun kävimme illalla nukkumaan, Empire State Builing oli peittynyt sumuverhoon.
Tuesday with Rupert Everett and karaoke kings & drag queens
Bag balance: +2, total: 19
Hotellissa oli näköalan lisäksi erinomainen aamiaisbuffet, mikä on Nykissä poikkeuksellista. Toki peruskama – laiha kahvi ja bagelit – oli mukana, mutta sen lisäksi munakokkelia, jogurttia, muroja, hedelmiä ja jopa skonsseja. Jälkimmäisiä mutustellen sovimme aamupäivän ohjelmasta: Upper East Sidelle ja kohti Guggenheimia, museon jälkeen ”pakolliset ostokset” eli tennarikaupat ja Abercrombie & Fitch sekä Annikin TAG Heuer -metsästys, ja sitten takaisin Sohoon. Hyvä plan, paha vain, että Guggenheim oli suurelta osin rempassa, joten jouduimme ihailemaan sitä vain ulkoa ja aulasta. Jostain taisi kuulua helpotuksen huokaus… 🙂
Ja Abercrombie: kun sitä ei opi niin ei opi. Viimeksi jo totesin, että oli eka ja vika kerta, mutta pitipä sinne pimeään discopauhuun ja colognen löyhkään taas eksyä. Huh! Käteen jäi vartin kassajonotuksen jälkeen yksi t-paita, ja kyllä kannatti – seuraava sananvaihto käytiin myöhemmin hotellilla:
”No voi vidu! Tää mun t-paita on tasan samaa kokoa kuin mun viimeksi ostama pitkähihainen t-paita, mutta tää on ihan liian iso! Melkein tissit tulee ulos kaula-aukosta!”
”Eikä! Mut arvaas, mulle kävi vielä huonommin,” sanoi Miss Heinämaa.
”Mitä?”
”Mie ostin miesten colognen.”
”Ai itelles??”
”No nii, ku en mie sit kattonu sit niin tarkkaa…”
”Ha-ha-haa! Sori mutta tää on jo koomista. Eikö siitä saa yliannostuksen jo siellä kaupassa?”
”Minust se haisee kyl hyvälle.”
”Hyi yrjö.”
”Pitäskös min laittaa sit vähän, kun lähetää ulos…?”
”ETKÄ LAITA!!”, huusimme kaikki kolme.
”Jos sen törpön avaat tän reissun aikana, niin saat kyllä nukkua huoneen ulkopuolella!”, uhkasin.
”Heh heh. Ei sit tiiä.”
Kuljeskelun ohessa kävimme myös drinksuilla Grand Centralin baarissa (oik. ylh.)
Kahdeksalta illalla pysyin hädin tuskin hereillä penkissäni, ja huomasin myös Miss Heinämaan pilkkivän uhkaavasti vierelläni. Istuimme kauniin Shubert-teatterin parvella Broadwayn varrella tuijottamassa Orvokin hartaasti odottamaa Rupert Everettiä. Tai siis tarkoitan tietenkin Blythe Spirit -näytelmää. Mutta Rupert oli kyllä ällistyttävän karismaattinen ja komearaaminen. Aloin miettiä, olisivatko kaikki mulle yhdentekevät Hollywoodin bradpittit ja georgeclooneyt livenä kuitenkin sellaisia, että henki salpautuu ja jalat menee veteläksi. Farssi oli kuitenkin sen verran hidastempoinen, että päivän tallustelu Midtownilla alkoi väkisin painaa silmiä kiinni. ”Nyt mennään juomaan margaritat Greenwich Villageen”, Orvokki ja Annikki päättivät, kun näytelmä päättyi. Karistelimme Miss Heinämaan kanssa unihiekkaa silmistä.
”Mieti, kun se näytelmä loppu, niin olin ihan varma, että kaadun vaan raatona sänkyyn – ja täs sitä taas ollaan!”, kailotimme parin tunnin päästä Piecesin karaoken yli. Annikki oli sännännyt ilmoittautumaan oitis saavuttuamme, mutta jono laulamaan oli pitkä. Mä avustin viereeni ängennyttä Curtis-nimistä mustaa jätkää valitsemaan oikeaa kappaletta, ja parin drinkin jälkeen hän jo avautui Argentiinaan karanneesta poikaystävästään ja vitutuksestaan. Välillä tanssimme, välillä juttelimme porukalla ja välillä Curtis bongasi jonkun kiinnostavan miehen, jota kävi kaulailemassa. Seurasin katseellani Annikkia, joka flirttaili turbovaihteella – sääli vaan, että koko mestassa taisi olla about yksi heteromies! Meno oli kuitenkin mitä parhain ja laulajista joka toinen kelpo kandidaatti American Idolin Hollywood-viikolle. Orvokki ja Miss Heinämaakin nyökyttelivät viihteen tahtiin. ”Pah, ne on vaan opetelleet yhden biisin tosi hyvin – ei ne oikeesti niin hyvin laula”, kritisoi Curtis.
Curtisin kanssa seurustellessani minulta jäi huomaamatta episodi, joka meni kutakuinkin näin (liittämiseen tähän tarinaan sain erikoisluvan, ”koska elämäähän se vain on”):
Annikki oli törmännyt tiskillä mieheen, jonka oli nähnyt edellispäivänä Century21:ssä vaimon ja lasten kanssa, ajatunut juttusille ja saanut selville miehen elävän jonkinlaista kaksoiselämää homoluolissa vieraillen. Annikki jututti myös toista miestä, joka oli kristitty ja tukevasti kaapissa. Nämä ihmiskohtalot – ja erittäin reilulla kädellä tarjoutu drinksut – pistivät pään sen verran pyörälle, että Annikki unohti laukkunsa – saman päivän hankinta – vessaan, josta Miss Heinämaa sen neuvokkaasti löysi heti, kun oli huomannut Annikin viipottavan ilman laukkua. Kiitollisuuden sijaan Annikki oli kuitenkin viitannut laukun löytymiselle kintaalla ”koska maailmassa on kauheampiakin asioita” ja saanut Orvokin ja Miss Heinämaan kiukustumaan. Vaikka seuraavana aamuna pyydeltiin anteeksi puolin ja toisin, jäi tämä selkkaus vähän hiertämään ja aiheutti myöhemminkin sinänsä kehittävää keskustelua vastuusta ja kunkin roolista kaveriporukassa.
Juuri sillä kohtaa erimielisyydet pyyhkiytyivät kuitenkin syrjään, sillä Annikki pääsi laulamaan Thank you for the musicin, ja siviileissä oleva drag queen bongasi mun hymykuopan – samanlaisen kuin itsellään – ja tuli juttusille. Jos siis osaatte kuvitella drag queenin, jolla on parta! Only in New York… 🙂
Ilta jatkui neljään asti, kunnes baari sulkeutui ja meidän viritettiin pihalle. Curtis halasi ja kiitteli iltansa piristämisestä koko porukkaa. Orvokki meistä faghageista seniorimpana oli lähdössä jonkun porukan luo jatkoille, ja lopulta Miss Heinämaa juoksi katua eestaas yrittäen saada mukaansa The Kaksoiselämän kanssa tunteilevaa Annikkia, koko ajan loittonevaa Orvokkia ja keskellä katua pyörivää minua. Oh my. Jotenkin selvisimme taksiin ja hotellille. Ei mitään hajua, näkyikö Empire State Buildingiä. Mielessäni tanssin vieläkin Abbaa…
Wednesday at Katz Deli and vintage shopping in Lower East Side
Bag balance:+ 3 bags, total: 22
Hotellin aamupala oli historiaa, kun fyysisesti raihnaisena mutta henkisesti vieläkin säteilevänä raahauduin tolpilleni. Kesti iltapäivän puolelle saakka, ennen kuin olimme saavuttaneet ”aamupalaravintolamme”, klassisen Katz Delin Lower East Sidellä. Siellä Meg Ryan teeskenteli orgasmin elokuvassa When Harry met Sally. Orvokin kanssa joimme cokista ja cream sodaa sekä hehkuimme lomafiilistä bileillan jäljiltä. ”Mulla on sellainen olo, että on koettu jo niin paljon, niin paljon on vielä edessäpäin ja nyt ei ole kiire mihinkään”, esitelmöin.
Katz oli kiva. Erityisesti ”Anytime is cocktail time” lämmitti mieltä. 🙂
Ja Lower East Side oli sympaattista aluetta.
Pian olimmekin jo Orchard Streetin second handeissa ja putiikeissa. Mulle jäi käteen huivi ja korvikset, mutta laukkujen makuun päässyt Annikki teki kolmensadan dollarin nahkaisen unelmahankinnan jatkoksi edellispäivän timanttikoristeiselle TAG Heuer Aquaracerille. Tjaa, taisi muidenkin Visa vingahdella. Orvokin kanssa nauroimme In God We Trust -liikkeessä halkaistavalle sydänkaulakorulle, jossa oli teksti ”Best Fucking Friends”. ”Heei, tollaset olis ihan täydelliset tälle porukalle!”, hekotimme Orvokin kanssa, kun astelimme takaisin kadulle. Idea jäi hautumaan.
”Helppo kuvitella, että täällä vielä jokunen vuosi sitten oli paljon rikollisuutta. On tämä vieläkin aika rähjäistä”, Annikki tuumi. ”Eikö Sam sanonut, että kymmenen vuotta sitten tämä kulmakunta oli täynnä heroinistea ja muita narkkareita”, muistelin. Monen pseudorähjäisen näyteikkunan taakse piiloutui kuitenkin jos jonkinlaista luksusta myyviä liikkeitä. Jo mallistoista poistuneen Louis Vuittonin toten olisi esimerkiksi saanut 700 dollarilla. Koluttavaa olisi ollut koko päiväksi, mutta puoli kuudelta oli juostava: pöytävaraus L’Ecole-ravintolassa kutsui.
L’Ecole, French Culinary Instituten ravintola, oli tuttu jo edelliskerralta. Heidän kiinteähintainen illallisensa kustantaa $42, ja on rahansa arvosta fine diningia tunnelmallisessa miljöössä keskellä Sohoa. Samettinen kukkakaalikeitto, grillattu kala, omena- ja kookossorbetit sekä raparperijälkiruoka täyttivät odotukset. Olisin halunnut vielä käydä kävelyllä lähikaduilla, mutta alkoi sataa. Kipitimme siis kiltisti Grand Streetiä hotellille nukkumaan. Huomasin sunnuntaina tapaamamme Wesin laittaneen mulle meiliä, josko voisimme vielä tavata. Ilmeisesti hän oli tosissaan stand-up-kiertueensa kanssa!
Kun vaihdoin pyjamaa päälle, huomasin ESB:n oli vaihtaneen väriä vihreään.
Thursday – the culture morning and the sanctuary afternoon.
Bag balance: +3 bags, -1 bag returned, total: 24
Viikko oli edennyt jo yli puoleen, eikä vieläkään kunnon kulttuuriannosta. Päätimme Orvokin innostamana paikata aukon suuntaamalla International Centre of Photograhyn valokuvanäyttelyyn Bryant Parkin liepeille. Annikki päätti lähteä Century21:lle. Bryant Park kylpi auringossa, ja mieleeni muistui kaverini tekema Christian Siriano -bongaus muotiviikoilta. Orvokki olisi kovasti halunnut bongata oman suosikkinsa Ramin, mutta puistossa oli vain lounastajia.
ICP:n alakerran näyttely – Edward Steichen In High Fashion – the Conde Nast Years – vei 20-luvun glamourin maailmaan, kun muotivalokuvaus, sellaisena kuin sen Voguesta tunnemme, syntyi. Mustavalkokuvissa koreilivat näyttelijät ja muut aikansa julkkikset Chaneleissa ja Lanvineissa utuinen sänkykamarikatse silmissään. Yläkerran kokoelma, nimeltään Weird Beauty – Fashion Photography Now, esitteli viime vuosien räväkimmät ja eksoottisimmat muotikuvat: mm. ylimeikatun Kelly Osbornen Karl Lagerfeldin kuvaamana, Suvi Koposen mustavalkoisessa Lontoo-teemassa sekä Becksin ja Poshin eroottissävytteiset promokuvat ennen Amerikan valloitusta.
Abercrombie-vierailun jälkimainingeissa olin lukenut NY Timesistä, että firman pahin kilpailija on Aeropostale-niminen vaateketju. Mikäpä parempi kosto liian isosta t-paidasta ja kuulovauriosta kuin käydä kilpailijalla ostoksilla! Painelimme Manhattan Mallin myymälään ja jokainen osti useamman paidan tai topin. Hah! Manhattan Mall oli muuten lähes tyhjää täynnä, ja harvoissa liikkeissä oli hurjat alet. Finanssikriisi oli tainnut purra lujasti vaatekauppaan.
”Me ei olla ehditty pyöriä Sohossa paljon yhtään, vaikka me asutaan siellä.”
”Mitäs jos otetaan metro Washington Square Parkiin ja jatketaan siitä alaspäin hotellia kohti. Käydään samalla lounalla.”
”Joo!”
Seuraavina tunteina söimme enchilladoja, joimme olutta kunnon opiskelijakapakassa, ostin Calvin Kleinin farkut poistomyynnistä 35 dollarilla, ihastelimme Washington Square Parkin aurinkoisia ravintolakatuja – kuinka monta viikkoa ja kuukautta kuluisikaan, jos jokaisessa viehättävässä ravitsemusliikkeessä kävisi – hankimme Annikin kanssa tennareita ja lopulta päädyimme porukalla kivenheiton päähän hotellistamme Sanctuary T -nimiseen pikkuravintolaan iltapäivän drinksuille. Paikka oli erikoistunut teejuomiin, joten totesimme,että drinkitkin ovat eittämättä terveellisiä! Esimerkiksi minun ”coral reef”-drinkkini sisälsi, – no okei – cointreauta ja tequilaa mutta myös passionhedelmää ja vihreää teetä! Now that’s what I call a healthy diet!
Aurinkoisen iltapäivän näkymä West Broadwaylle oli juuri sellainen, että koska tahansa voisi Madonna tai Katie Holmes kiiruhtaa ohitse. Ja samalla tajusin, että tässä sitä ollaan: parhaiden kavereiden kesken raukeassa new yorkin iltapäivätunnelmassa, ihanien drinkkien äärellä – tietämättä mihin ilta vie mutta varmana siitä, että taas on luvassa jotain ainutlaatuista. Jotain mitä muistaa sitten kotona, kun istuu neukkarissa katsomassa myynnin powerpointteja ja haukottelee. Viihdyimme niin hyvin, että piipahdimme vain hotellilla vaihtamassa vaatteet ja viemässä ostokset – ja palasimme takaisin syömään. Ruoka maistui ja sympaattinen ja paluustamme ilahtunut henkilökunta tarjosi meille kahvin kanssa amaretot. Lähtiessämme päätimme tulla piipahtamaan taas seuraavana päivänä.
Wes viestitteli olevansa poikaystävänsä kanssa liikenteessä ja toivoi tapaavansa meidät. ”We’re at Pieces, come here.” Jaa että kolmatta kertaa viikon aikana samaan homobaariin! Parin neuvoa-antavan jälkeen päätimme mennä. ”We’re on our way, but if you see any straight guys, keep them on hold for Annikki.”
Vastaanotto oli lämmin kuin kauan kadoksissa olleilla sukulaisilla. ”Oh my god, we’ve been talking about you guys the whole week, you’re awesome!”, Wes ja hänen miehensä Anthony kiekuivat ja syöksyivät halaamaan.”And we checked your pics on Facebook, oh my god, your husband – he’s sooo cute!!” Hauskaa mutta vähän huvittavaa – ihan kuin meidät ois paiskattu keskelle Fab Five -sarjan kuvauksia. Annikille esiteltiin Dali, Anthonyn hetero lapsuudenystävä. Pojat olivat siis tosiaankin panostaneet ja varta vasten kutsuneet potentiaalisen kaksilahkeisen paikalle! Ilta sujui rattoisasti jutellessa ”oh my god, did you sing Abba – oh my god, we LOVE Abba!” mutta kierroksia oli onneksi huomattavasti vähemmän kuin edelliskerralla. Pääsimme hotellille nukkumaan jo puolenyön jälkeen. Annikki kertoi, että Dali halusi ehdottomasti tavata hänet uudelleen.
Friday – Suburban feeling in Brooklyn
Bag balance: +/-, total: 24
Perjantaiksi oli luvattu aurinkoista ja lämmintä, joten olimme jo hyvissä ajoin päättäneet suuntaavamme Brooklyniin hengailemaan. Jyristelimme metrolla Williamsburgiin saakka, valuimme auringonpaahteessa pitkin kapoisia katuja ja nautimme kylätunnelmasta. Shoppailu ei oikein innostanut – joskin Brooklyn Industriesista sain vyön ja Alanmiehelle tuliaispaidan – ja parasta antia olikin söpöstä kahvista hankittu päänkokoinen jäätelötötterö, jota söin kilpaa auringon kanssa. Tytöille tuli paha olo liian makeista cupcakeista ja jääespressosta, joten päätimme korjata tilanteen syömällä jotain suolaista ja maustettua, mitä löytyikin läheisestä thairavintolasta. Maleksimme vielä pari koruliikettä läpi, josta löytyikin oivia kaulakoruja ja sormuksia, ja sitten jatkoimme metrolle ja etelään Brooklynin suuntaan. Suunnitelmissa oli odottaa hämärtymistä ja kävellä sitten sillan yli Manskulle. (Mansku being Manhattan, obviously! :))
Williamsburg on kuin kyläyhteisö metropolin kupeessa.
”Tosi ihanaa, kun voi ostaa näitä sormuksia ja koruja joka reissusta. Ne on paljon ihanampia muistoja kuin jotkut koristekitschit. Aina kun mä katson tätä, niin muistan taas tänkin päivän”, intoilin uudesta hopeasormuksestani, jossa oli vaaleita helmiäisneliöitä.
”Niin, mut meidän ois pitäny kyllä hankkia ne Best Fucking Friends -korut”, Orvokki harmitteli.
”Tuossahan olisi tatuointistudio, sen tekstinhän voisi hankkia tatskana.”
”BFF. Joo! Jollain hauskalla fontilla. Eiku tietysti ihan Times new Romanilla!”
”Ei kun vielä parempi, sellaisella vanhanaikaisella kirjoitukonefontilla. Courierilla. Hah-haa, hitto se ois siisti!”
”Joo, mennäänkö heti ottaa!?”
Jostain syystä Annikki ja Miss heinämaa vaikuttivat epäröiviltä, joten idea jäi toteuttamatta. Ehkä jonain päivänä…
Brooklyniin päästyämme oli jo jano, nälkä ja ennen kaikkea kävelystä kipeät jalat – eikä sillan kupeessa näkynyt soveltuvaa light refreshments -paikkaa. River Cafen terassi oli aukeamassa vasta puolen tunnin päästä, ja lisäksi heillä oli minimi 25 dollarin tarjoiluraja. Ovissa vastaan purjehti kaksi naista tyylikkäästi korkkareissaan ja mekoissaan, joten tunsimme itsemme erittäin alipukeutuneiksi turisteiksi. Päätimme mennä sen sijaan löhöämään laiturille ja ihailemaan Manhattania horisontaaliperspektiivistä. Lepäilyn jälkeen jaksoimme vielä kävellä ylös Brooklyn Heightsille, ja voi jukra, mitä asuntoja ja näköaloja! Kaduilla pyöri nannyja lasten kanssa ja monen koiran lenkittäjiä. Mietiskelimme, mahtaako talojen asukkailla olla ikinä aikaa jäädä katsomaan sitä muhkeaa näköalaa, joka kukkulalta avautuu Manhattanin eteläkärkeen.
”Ei täälläkään kyllä mitään ruokapaikkoja ole.”
”Mitä jos ajetaan metrolla Sohoon ja mennään taas Sanctuaryyn välidrinkeille ja vaikka välipalallekin?”
”Joo, mennään! Toivottavasti se sama tarjoilijapoika on vielä siellä. Se on nii-in ihana.”
Ja olihan se. Meidät toivotettiin tervetulleiksi kuin vanhat tutut – newyorkilaisia ei todellakaan voi syyttää juroudesta tai epäystävällisyydestä – ja ohjattiin pöytään. Kesäisen perjantain kunniaksi paikka oli melkein täynnä ja terassiovet auki. Skoolasimme Autumn chai -juomalla, jossa oli chai-teetä, omenapuretta ja vodkaa. Nälkä heräsi ja päätimme ottaa myös ruokaa: Miss Heinämaan ankka-sienirisotto oli mahtavaa, samoin Annikin juustosalaatti ja Orvokin paistettu ankka ja bataattisose, omista vuohenjuusto-herkkusienileivistäni puhumattakaan.
”Niin siinä vain kävi, että taisi jäädä näkemättä Museum of Natural history ja Tribeca ja Meatpacking District.”
”Eikä me Lower East Sidellakaan ehditty kuin käydä kääntymässä.”
”Siellä ois ollu se jälkiruokarekkakin. Bread-pudding ja vaniljakastiketta, mmm…”
”Ei vaan millään viikossa ehdi.”
”Mun pitää kyllä huomenna käydä Macy’sillä katsomassa Dooney & Bourken laukkuja, yksi jäi vähän kaivelee…”
”Täytyy munkin vielä vähän ostella.”
”Tänään ei muuten kukaan ole ostanut laukkua!”
”Mutta voisi mennä sitten keskuspuistossa käymään, kun on luvattu niin ihanaa ilmaa. Hakee vaikka Whole Foodsista vähän syötävää ensin.”
”Se Dali tekstasi, että lähtisinkö huomenna sen kanssa kahville. Kai mä voin sitten mennä,” Annikki mietti.
Kun tilasimme laskun, ihana tarjoilijapoika tuli kertomaan, että oli jättänyt puolet drinkeistä laskuttamatta. ”Tuo nainen tuossa teidän takana olevassa pöydässä on tämän ravintolan omistaja, ja kun mä kerroin kuinka innostuneista te olette tästä paikasta olleet, hän päätti antaa talon tarjota jotain,” poika selitti. Mahtavaa! Tosin drinkkien hinta taisi lähestulkoon tulla katettua avokätisessä juomarahassamme! Lisäksi oli jotenkin suloista, että joka kerta tullessamme ravintolaan tarjoilija oli ystävällisen päättäväisesti tuonut meille teemenun, ja joka kerta me olimme yhtä ystävällisen päättäväisesti siirtäneet sen syrjään ja keskittyneet drikkimenuun. (Sain Orvokilta juuri pari päivää sitten tekstarin, jossa hän kaipaa Sanctuarya. Jälleen siis uusi syy palata takaisin.)
Hotellilla pakkasimme osan kamoista valmiiksi, vaihdoimme vaatteet ja lähdimme vielä käymään viimeisen illan drinkeillä O’Neals-nimisessä ravintolassa Chinatownin nurkilla. Sama ravitsemusliike oli toiminut Sinkkuelämässä Aidanin ja Steven Scout-baarina. Jäähileiset vadelmadrinkit martinilaseista tarjoiltuna olivat vertaansa vailla, tarjoilija hauska ja baarin tunnelma hämyinen – juuri täydellinen tyttöjen illanviettoon. Siitä huolimatta tavanomaisesta ilakoinnista ei ollut puhettakaan, vaan istuksimme kukin omissa ajatuksissamme välillä muutaman lauseen vaihtaen. New York oli tehnyt sen taas – kokonaiselämys oli niin iso, että olin tainnuksissa. Lyhyet yöunet ja pitkät kävelyt ympäri cityä aiheuttivat fyysistä väsymystä, ja kotiinpaluu tuntui ihan mukavalta idealta. Samalla kuitenkin olo oli haikea – taasko se viikko vain hujahti, taasko puolet suunnitelmista jäi ensi kertaan!
Vaitelias seurueemme siemaisi juomat ja lähti taapertamaan takaisin hotellille. Ympärillä pimenevä kaupunki oli vasta heräilemässa perjantai-iltaan. Jossain Broome Streetin talossa oli kotibileet, pimut kipittivät minimekoissaan ja platform-korkkareissaan kohti rientoja merkkilaukut heiluen. Me olimme kuitenkin tyytyväisiä, kun saimme kellahtaa nukkumaan. ”Ens kerralla voisi ottaa pidemmän reissun, niin voisi nauttia myös viikonlopusta New Yorkissa, ” Orvokki suunnitteli.
ESB loisti vaihteeksi sinisenä, kun silmät painuivat kiinni.
The HOT HOT Saturday with quick shopping
Bag balance: +3, total: 27
Iltapäiväksi oli tilattu iso taksi lentokentälle, mutta aikaa kaupungille oli vielä muutama tunti. Annikki oli päättänyt tarttua Dalin kahvittelukutsuun ja lähti tapaamaan sitä Prince Streetille.
”Muistat sitten pussata sitä hyvästiksi!”
”Otatte oikein suutelot!”
”Imutat kunnon jäljet kaulaan!”
Näitä huutelimme, kun Annikki häipyi, ja kuulostimme varmaan kolmelta epätoivoiselta vanhapiikasisarukselta, joiden neljännelle sisarelle on avautunut odottamaton mahdollisuus päästä miehelään. 🙂
Me loput suuntasimme Midtowniin, jossa Herald Squaren ruuhkista ei ollut tietoakaan – lämpötila kun oli kavunnut 30 asteeseen. Paikalliset nauttivat Central Parkista, vain turistit jaksoivat shopata. Orvokin kanssa painelimme Macy’sin laukkuosastolle, josta mä poimin anopin toiveesta sille tavaratalon mustan kangaskassin, ja Orvokki paikansi nopeasti Michael Korsin clutchin, jota oli jäänyt miettimään. Kaupat tuli. Seuraavaksi mä arvoin Dooney & Bourken osastolla ruskean ja ruohonvihreän olkalaukun välillä. Tykkään väreistä, mutta mietin, onko RUOHONvihreä hitusen over the top. Orvokin ja myyjän kannustuksesta taivuin vihreään, ja totesin Orvokille, että ”sä varmaan ostat tän sitten multa, kun mä kotona alan inhota tätä.”
Paljastimme myyjälle, että meidän sakki oli edellisiltaan mennessä hankkinut jo 24 laukkua.
”So this one and Michael Kors will be numbers 25 and 26.”
”Oh my god, 26! How are you going to transport all your bags home?!”
”They actually get quite flat when you pack them,” sanoin ja löin luottokortin pöytään. Samalla muistin anopin tuliaiskassin: ”and for my mother-in-law, something from the cheaper side,” totesin kun laitoin kangaspussukan tiskille. Myyjä ratkesi nauramaan.
”Enjoy your last day in New York!”
Me luvattiin nauttia ja suunnistettiin Keskuspuistoon. Se oli pullollaan ihmisiä nautiskelemassa helteestä, olisi tehnyt mieli pystyttää piknikki Sheap Meadowsille ja liittyä joukkoon. Nakersin mehujäätä taas kilpaa auringon kanssa. Kun sen 27:nnen laukun ostanut Miss Heinämaakin liittyi joukkoon, lähdimme Whole Foods -ruokakauppaan ostamaan pikalounasta ennen paluuta hotellille. Wes tekstaroi ja olisi halunnut käydä meidän jengin kanssa vielä kahvilla, mutta jouduin kieltäytymään ja ehdottamaan seuraavia kahveja Tukholmassa, sillä aikaa oli vain tunti ennen taksin tuloa.
Ja mikä taksi se olikaan! Valkoinen limusiini kunnon Tuksu-tyyliin! Noloa mutta hauskaa. Annikkikin tuli paikalle, mutta suuteloinnista ei kuulemma ollut ollut puhettakaan. ”Se sano kyllä lopuksi, että you are so beautiful, you have to stop smoking ja sitten se pussasi mua otsalle”. Hyvä niin. Limusiini huristeli läpi Sohon, Chinatownin ja East Siden, ja panoraamaikkunasta saimme viimeiset väläykset kaupunkia. Kännykkä värisi. Se oli Wes ja Anthony. ”It was sooo good to meet you all. We’ll have that coffee soon! Big kisses and have a safe flight home. Tell Finland and Sweden that gay boys in NYC say hello!”, luki tekstarissa.
Hymyilytti. Mitä sitten, vaikka he olivatkin ”vain” hassu pariskunta. Tuntui siltä, kuin joku New Yorkissa ihan pikkuisen kaipaisi meitä takaisin. Otin lokoisan asennon limusiinissä enkä jaksanut vielä miettiä, miten 27 laukkua ja muut matkatavarat saataisiin check-inin läpi kotiin. Tullaan sitten vaikka erikseen hakemaan ne.