Kirjoitan tätä presidentinvaalipäivän aamuna San Franciscossa ystävieni asunnolla. Istun patjalla aamukimonossa syömässä liian makeaa jugurttia ja vieressä nukkuu ystävieni Herkules-koira. ”Missäs ne Japani-postaukset viipyy”, huutelee Ville keittiön pöydän ääreltä. No niinpä, harvoin on tällaista matkaruuhkaa kuin nyt. Reilu viikko sitten olimme vielä isolla porukalla Tokiossa, ja kolme päivää sitten saavuimme San Franciscoon. Mutta Kaliforniasta vähän myöhemmin. Nyt siirryn vielä parin viikon takaisiin tunnelmiin Kiotoon.

Historiallinen Kioto

Kioto on Japanin vanha pääkaupunki, jonka keskellä virtaa joki. Vähän kuin Japanin Turku, hekottelimme. Ruuhkaiseen Tokioon verrattuna Kiotosta oli helppo löytää omaa tilaa, ja loman ensimmäiset päivät sujuivatkin historiallisilla nähtävyyksillä. Tunnelman täydensi Airbnb-asuntomme, joka noudatteli perinteistä japanilaista tyyliä: puurakenteet, liukuovin erotetut tilat, tatamit olo- ja makuuhuoneessa sekä ruokapöytä ja tuolit ilman jalkoja. Sängyt olivat lattialle levitettäviä futon-patjoja, joilla oli hyvä nukkua – tosin en vieläkään tajua, miksi aluslakana oli tekoturkiksen tyyppistä materiaalia.

Mikä Kiotossa oli parasta? Alla muutama huippujuttu.

Kioton temppelit: Fushimi Inari-taisha-temppelialue

Fushimi Inari-taisha on Inari-jumalan päätemppeli ja Kioton tärkeimpiä nähtävyyksiä. Shintolaisuuteen kuuluva Inari-jumala (tai henki) kuvitetaan yleensä kettuna. Kettu symboloi menestystä ja hedelmällisyyttä. Temppelin lisäksi erityisen vaikuttavia ovat torii-portit, joita on temppelin vieressä olevalla kukkulalla satoja. Toriin läpi kulkeminen kuvastaa siirtymistä maallisesta hengelliseen maailmaan. Kävely Inari-temppelialueelta kukkulan laelle on mukava reippailutuokio. Poikkesimme torii-reitiltä sivupolulle ja kävelimmekin puolet matkasta keskenämme metsässä, josta löytyi mm. hautausmaa.  Retki kesti pari tuntia.

Mikä parasta, temppelin ympärillä on katukaupustelijoiden ja herkkukojujen joukko. Ainakin me Miss H:n kanssa odotimme koko matkan huipulta alas pääsyä rapuvartaiden ja okonomiyakien kimppuun. Koska kaikkihan tietävät, että loppujen lopuksi Japanissa tärkeintä on ruoka!

Arashyama ja Sagano

Arashyaman bambumetsässä tunnelma oli maaginen: hopeanharmaat bambut huojuvat korkeina kuin ikihongat. Äänimaailma on todella vaikuttava, ja jos onnistuu hyppäämään turistireitltä sivuun, voi kuvitella hetken olevansa… ööö… kuin suomalaisessa metsässä!

Bambumetsän kupeessa on samurai-näyttelijän Okochi Denjuron elämäntyö Okochi Sanso, eli kaunis puutarha, jossa hän tykkäsi meditoida. Näin turistikauden ulkopuolella paikka oli hiljainen ja paikoin todella zen. Kaunis ruska oli aluillaan.

Vierailun jälkeen kävelimme joen rantaan, josta olisi voinut vuokrata veneen. Meitä kiinnosti kuitenkin taas enemmän syöminen. Toketsukyon sillan vieressä olikin mainio ramen-ravintola, jonka yläkerrasta avautuvat hienot näkymät joelle.

Ponto Chon alue

Kukaan ei jaksa pelkkiä temppeleitä ja puutarhoja päivätolkulla. Ainakin meille tulee jano ja tarve päästä hurvittelemaan. Ponto Chon alue joenrannan länsipuolella on pala vanhan idän eksotiikkaa, joka parin alueen pienissä ravintoloissa nautitun cocktailin jälkeen tuntuu entistä epätodellisemmalta: kapoiset kujat, värivalot, pienten talojen sisään kätkeytyvät ravintolat ja loppuillan viipyilevä tunnelma kuljettivat jonnekin 1800-luvun orientiin.

Löysimme viehättävän jazz-baarin nimeltä Hello Dolly, jonka tiskillä vietimme aikaa baarimikon työskentelyä seuraillen.

Onsenit eli japanilaiset kylpylät

Jo ensimmäisenä päivänä kävimme Miss Heinämaan kanssa lähikylpylässä eli Jujo-aseman lähellä sijaitsevan Beppukun kuumissa altaissa. Missään ei lukenut kylpylän nimeä länsimaisin kirjaimin, joten lopulta seisoimme pimeällä kujalla ja vertailimme kylpylän nimen kirjoitusmerkkejä kyltteihin rakennuksen ulkoseinässä. Iäkäs kylpylänhoitajarouva ei puhunut sanaakaan englantia, mutta elekielellä selvitimme maksun, saimme oman pesuämpärin ja pikkupyyhkeen ja pääsimme kylpemään.

Myöhemmin vierailimme koko Kioton kuuluisimmassa onsenissa, yli sata vuotta vanhassa Funayokassa. Kokemus muistuttaa hammamia, tosin sillä erolla että pesijä puuttuu ja kylpyaltaita on runsaasti, mukaan lukien mielenkiintoinen (paremman sanan puutteessa!) sähköallas, johon siis johdetaan mietoa sähkövirtaa. Suosittelen testaamaan! Kuumien altaiden ja viileiden altaiden yhdistelmä aiheuttaa samanlaisen rentouden kuin kuuma sauna ja kylmä järvi. Funayokassa oli myös sauna. Pikanttina yksityiskohtana saunassa oli myös tv, josta näytettiin hupailuohjelmaa kylpijöille. Suomalaisena pidin moista tietenkin lähes pyhäinhäväistyksenä…

Kioton Sushimasa ja muut ruokalat

Kiotossa on runsaasti hyviä ravintoloita, mutta paras yksittäinen ravintolakokemus oli Sushimasa. Pikkuinen sushipaikka asuntomme kulmilla. Sellaisia on Kioto täynnä. Suosittelen lämpimästäivain marssimaan sisään ja kokeilemaan. Unohtumattomampi elämys kuin keskustan isot ravintolat.

Esimerkiksi TripAdvisorin kännykkäsovelluksen ”What’s near me now” -toiminnosta saa apua ravintoloiden paikallistamiseen, jos kaikki tekstit ulkopuolella ovat japaniksi.

…ja sitten se megahuti: Kioton Palavan vuoren festivaali

Kurama-nimisessä kylässä Kioton liepeillä pidettiin samaan aikaan Palavan vuoren festivaali, jonne halusimme mennä. Olimme kuulleet juttuja tulishow’sta, ja odotimme upeita näytöksiä, markkinatunnelmaa ja ruokakojuja. Mitä vielä! Puolen tunnin tukalan junamatkan jälkeen päädyimme väentungokseen, joka jatkui ja jatkui Kuraman kylän ympäri. Noin sadan metrin matkan ajan saimme nauttia soihdunkantajien näkemisestä, mutta sitten meidät ohjattiin massan mukana kylää kiertävälle polulle. Lopulta jonotimme nälkäisinä ja janoisina toista tuntia, että pääsimme takaisin junalle ja Kiotoon. Jonotus olisi kestänyt vielä paljon kauemmin, ellemme olisi uhmanneet järkkäreitä ja livahtaneet oikotietä juna-asemalle. Nälkäisinä kuin sudet ehdimme Kiotossa juuri sulkemassa olevaan ravintolaan ja saimme ruokaa.

Tarinan opetus? Välillä kannattaa selvittää, mitä on luvassa ennen lähtemistä. Ja aina pitää ottaa ruokaa ja juotavaa mukaan.