Kolme teemapäivää Moskovassa: Kremliä, kulttuuria ja neukkunostalgiaa

”Moskovaan? Lomalle?” Niinpä. Moskova ei kuulu lomamatkailijoiden ykköskohteisiin. Minunkin mielikuvani kaupungista oli harmaa, hallintorakennusten ja kahjon liikenteen täyttämä. Vähän kuten Ultra Bran biisissä parikymmentä vuotta sitten, jossa monesta pahasta valitsevat kurjat kansalaiset ja lilliputti-ihmisten jono kiemurtelee kohti Leninin mausoleumia.

Mutta sitten Ville jutteli Moskovassa asuvan kaverinsa Erkan kanssa ja yhtäkkiä olimmekin varanneet Finnairin lennot (175 euroa) Moskovaan ja aivan ihanan Airbnb:n (440 euroa/ 5 vrk) keskeiseltä paikalta. Paikallisoppaan avulla löytäisimme takuulla kaikenlaista kivaa. Ehkä Moskova ei olekaan niin harmaa?

Moskovalaisten ystäviemme Erkan ja Fedorin sekä opaskirjojen avustuksella pyörimme tosiaankin reilut neljä päivää pitkin metropolia. Yhdistelin kokemuksistamme kolme matkapäivää, jotka on helppo kokea. (Sinä neljäntenä päivänä laiskottelimme kämpillä, joimme viiniä pyjamat päällä ja kävimme ihanassa Café Pushkinissa, josta kerroin viimeksi. Lomalla pitää myös vetelehtiä.)

Päivä 1 : Must-sees ja hipsterimuotia

• Aloitimme päivän aamiaiselle Dr. Zhivagossa, joka on National-hotellin tyylikäs ravintola ja Fedorin mukaan supersuosittu brunssipaikka. Maanantaina oli mukavan väljää. Saimme ihan hyvät munakkaat ja skoolasimme lomalle. Sisustus oli ylellinen ripauksella Neuvostoliiton henkeä.

• Aluksi must-must-osasto: Punainen tori ja upea Pyhän Vasilin Katedraali – joka tosin oli maanantaina kiinni. Ulkokuori oli kuitenkin ihastuttava. Sitten oli vuorossa kulman takana sijaitseva Venäjän vallan ydin eli Kreml. Kreml kuulostaa telkkauutisten perusteella hallintorakennukselta, mutta se on museoalue. Kävimme kirkoissa ja ihmettelimme maisemia. Asekammiossa olisi ollut tarjolla tsaarin aarteita, mutta emme jaksaneet odottaa seuraavan kierroksen ja sen lipunmyynnin alkamista. Jos sinne haluaa, kannattaa ostaa lippu etukäteen ja suunnitella vierailuaika sen mukaan.

• Takaisin Punaiselle torille ja perinteikkääseen GUM-tavarataloon, joka nykyisin pursuilee luksusliikkeitä. Yläkerrassa on kuitenkin edullinen, neuvostotyylinen kansanravintola Stolovaya 57. Jonotimme tarjottiminemme hakemaan borssikeitot ja salaatit. Elämyksellistä ja halpaa.

”EIköhän näitä nähtävyyksiä ole tässä yhdelle päivälle jo katsottu”, tuumimme Villen kanssa. Olin ottanut summamutikassa jotain paksulta pannukakulta näyttävää, mutta se olikin sisältä kuin paistettua kermaviiliä.  ”Nää todella rakastaa hapanmaitotuotteita”, ihmettelin dipatessani sitä smetanaan. Ville oli ihastunut borssikeittoon. ”Pitäskö meidän lähteä sinne Annen suosittelemaan vanhaan lasitehtaaseen, jos siellä oli kaikenlaisia muotimyymälöitä?” ”Joo.” Veimme tarjottimet pois kuin työmaaruokalassa ainakin ja lähdimme metrolle.

• Flacon on vanha teollisuusalue, joka sijaitsee Dimitrovskajan metroaseman lähellä hieman keskustasta pohjoiseen. Tehdasalue oli raikkaan näköinen graffiteineen ja kukkaistutuksineen. Myymälöitä oli muutama kymmenen, tosin osa niistä oli vähän liian venäläisiä: halvan näköistä tekokuitua yhdisteltynä bling blingiin. Löysin kuitenkin ihanan mekon Anna Chapman -nimiseltä merkiltä, joka käytti venäläisen kansantaruston hahmoja kuoseissaan. Annan omakin tarina on kertomisen arvoinen: näyttävän näköinen Chapman teki pankkiirin uraa New Yorkissa, josta hänet karkoitettiin Venäjän vakoojana. Sen jälkeen hänet on nähty paitsi pankkimaailmassa myös miestenlehdessä, ja nyt siis vaatemerkin omistajana.
  Flacon oli sopivaa vastapainoa historiapäivälle, joten vaikka saalis jäi laihaksi, oli silti kiva käydä. Hintataso oli melko edullinen paitsi kansainvälisten merkkien liikkeissä, joissa hinnat olivat Suomen tasoa.

Päivä 2: Taidetta ja kulttuuria

• Moskovassa on älyttömästi puistoja, ja Gorkin puisto on kuulemma niiden parhaimmistoa. Jos olisi ollut lämmin kesäpäivä, olisimme aloittaneet sieltä, mutta koska oli aurinkoinen mutta viileä sää, kävelimme Park Kulturyn metrolta sillan yli itäpuolelle ja suoraan Tretjakovin modernin taiteen gallerialle. Rannassa oli ihania kahvilakojuja. Voin vain kuvitella, kuinka nastaa siinä on istuskella kesäpäivänä.
• Tretjakovin galleria on nykyään jakaantunut uudeksi ja vanhaksi galleriaksi. Me kävimme uudessa, jossa on taidetta 1900-luvulta eteenpäin. Marc Chagallit ja monet venäläiset teokset olivat näkemisen arvoisia, samoin alakerran vaihtuva näyttely.

• Gallerian ulkopuolella on hassu patsaspuisto, jonne on roudattu läjäpäin Leninin patsaita ja muita neuvostoajan pystejä, joille on vaikea löytää paikkaa. Erkan mukaan moskovalaiset kiistelevät parhaillaan entisen KGB:n johtajan patsaan sijoittamisesta. Nyt se tuijotti meitä synkkänä leninien ja brezhnevien keskeltä. Järisyttävin ”taideteos” oli kuitenkin venäläisten New Yorkille lahjaksi suunnittelema Kolumbusta esittävä, kelluva veistos.

• Hipsimme Moskva-joen keskellä sijaitsevalle Punaisen lokakuun alueelle, joka on Flacon-tehtaan tavoin hipsteröitymässä.  Tennarikaupaksi luulemamme Nike-putiikki olikin tennarinäyttely. Saimme vartin katsauksen Nike-mallien historiaan. No, kai katukulttuurikin on kulttuuria. Niken esittelijät pajattivat selvästi onnessaan tilaisuudesta puhua englantia. Meillä nälkä kurni, mutta suomalaisina emme kehdanneet keskeyttää. Lopulta he halusivat vielä putsata tennarimme, ennen kuin pääsimme livahtamaan lounaalle! Strelka-baarin lounas oli ihan kelpo, ja kaihoiten katsoin sen upeaa kattoterassia. Tiesin kyllä, mitä tekisin kesäkuumalla Moskovassa. Terassilta oli upeat maisemat joelle. (Ja siihen karmeaan Kolumbus-veistokseen.)

• Sillan länsipuolella on Kristus Vapahtajan kirkko, joka on kenties Moskovan upein. Erkka kehotti mua sitomaan kaulahuivin päähäni. Villeä nauratti, sen mielestä näytin ihan maatuskalta. Mutta toki paikallisia tapoja on kunnioitettava. Stalin jyräsi alkuperäisen kirkon vajaat sata vuotta sitten, koska hän halusi rakentaa tilalle 300 metriä korkean hallintorakennuksen. Eikä siinä vielä kaikki: pytingin päälle tulisi 100 metriä korkea Leninin patsas, jonka ojennettua kättä voisi liikuttaa! Joko järki voitti tai rahat loppuivat, mutta lopulta paikalle rakennettiin maauimala, joka höyrysi joen varressa kesät talvet. 1990-luvulla uimala sai kyytiä, ja tontille rakennettiin uusi kirkko, joka on alkuperäisen kopio. Se onkin todella hieno, sillä kulta ja maalaukset kiiltävät vielä lähes tuoreina. Alakerrassa, vanhassa maauimalassa, on toinen kirkko, johon Erkka meidät johdatti. Aika näppärää.

• Kulttuurikierrosta voisi helposti jatkaa alkuperäiseen Tretjakovin galleriaan tai Kremlin aarrekammioihin, mutta me halusimme lähteä shoppailemaan, joten suuntasimme Atriumin ostoskeskukseen Kurskajan metroaseman lähelle. Siellä on Villen must-do, eli Uniqlo… Minä puolestani ostin kauppakeskuksesta heräteostoksena Niken Airmaxit. ”No sä olit kyllä helppo mainoksen uhri”, Ville kommentoi kuivasti viitaten Niken näyttelyyn. Noh, tennareille on aina käyttöä. Etenkin kaupunkilomilla.

Päivä 3: kosmonautteja ja neukkunostalgiaa

Lapsena muistan saaneeni porukoilta tuliaisia Leningradista: omituiselta haisevia kumileluja, maatuskoja, kukkahuiveja ja rintamerkkejä, joita pikkupojat olivat kuulemma vaihtaneet turisteille purukumiin. Siksikin kai neuvostomuistot kiinnostavat edelleen. Torstai oli siis nostalgiapäivä: kosmonautteja, kansantalouden saavutuksia ja kolikkopelejä.

• VDNH on lyhenne, joka tulee Kansallistalouden saavutusten näyttelystä. Samannimiseltä metroasemalta pääsee myös Kosmonauttimuseoon, joka oli yllättävänkin laaja. Harmi vain, että suurin osa selostuksista oli vain venäjäksi. Mutta oli hauska nähdä koko avaruuden valloittamisen historia venäläisestä näkökulmasta. Ja jotenkin söpöä: paikalla oli paljon koululaisia, jotka kuuntelivat keskittyneinä opasta. Yhtäkkiä opas kysyi jotain, ja koko luokka vastasi yhteen ääneen kuorossa ”Juri Gagarin!”.

• Itse VDNH-puisto on Kosmonauttimuseosta hieman eteenpäin – jatkaa vain kohti sosialistisen näköistä riemukaarta. Puisto oli valtava, joten aloin pikku hiljaa ymmärtää, miksi Erkka kertoi liikkuvansa mieluusti kesäisin potkulaudalla. Jaksoimme kävellä kilometrin verran ja katsoa Neuvostoliiton eri alueiden paviljonkeja. Koko puistoon olisi tarvinnut ainakin päivän. Tihkusateessa se ei houkutellut.

• Palasimme junalla keskustaan, vierailimme Tsum-tavaratalossa Tsvetsnoi Bulvarilla ja jatkoimme kohti Ljubjanka-aukiota, jossa sijaitsee entinen KGB:n päämaja. Matkalla sinne päädyimme Kuznetski-kävelykadulle, jossa sijaitsee yksi hulluimmista neukkulamuseoista: neuvostoaikaisten kolikkopelien museo. Pienellä pääsymaksulla olisi päässyt pelaamaan, mutta me tyydyimme ottamaan kuvat vanhassa valokuva-automaatissa. Mestan baari pienpanimo-oluineen ja burgereineen näytti myös hyvältä.

• Lähistöllä olisi houkutellut myös neuvostotyylinen sarjakuvakahvila Petrovitš vahakankaineen ja suurten johtajien kuvineen. Sieltä olisi saanut myös neuvostotyylistä ruokaa. Petrovitš jäi kuitenkin ensi kertaan, koska kiirehdimme Airbnb-asunnolle tuhoamaan jääkaapin sisältöä, olihan viimeinen päivä. ”Ei kai me nyt vodkaa pakastimeen jätetä”, Ville tuumi säästäväisenä. No ei jätetty…

Liikkuminen Moskovassa on älyttömän helppoa: metro toimii kuin pikajunan vessa. Kun 40 sekuntia edellisen junan lähtemisestä on kulunut, seuraavan valot jo lakaisivat asemalaituria – ainakin ruuhka-aikaan. Ovathan jotkin vaunut vähän romuisia ja rämiseviä, mutta homma pelaa. Kyrillisten aakkosten hallitsemisesta on hyötyä, sillä englannikielinen opastus on vähäistä. Ilta-aikaan Uber kulki loistavasti ja oli kaiken lisäksi halpa. Muutamalla eurolla pääsi matkan, joka Helsingissä olisi takuulla maksanut 15 euroa, ja kuskitkin taisivat englantia.

Joten kyllä: Moskovassa on paljon nähtävää, ja siellä on helppo viettää kaupunkilomaa. Onhan se vähän harmaa, mutta jos etsiytyy pois pääkatujen varsilta, löytää kyllä kullan kimallusta sekä berliinimäistä trendikkyyttä ja elämästä nautiskelua. Go see!

(Okei, lienee pakko vielä tehdä yksi postaus elämästä nautiskeluun liittyen: ravintolat ja pienpanimot sekä täydellinen mutta edullinen luonnonkosmetiikka plus muut shoppailut. Mutta siitä myöhemmin.)