”Missä te nukutte, jos teidän asunto on Airbnb-vuokralla?”

Erittäin hyvä kysymys. Monesti varauskyselyt tulevat kuukausia etukäteen, ja marraskuussa on hemmetin vaikeaa tietää omia pääsiäis- tai vappusuunnitelmia. Varauspyynnön hyväksyminen tietylle ajankohdalle onkin yleensä yhdistelmä realististisia matkasuunnitelmia (”tuona viikonloppuna me ollaan anyway Tampereella”) ja optimistista uskoa siihen, että asiat järjestyvät (”torstaiyö pitää olla Helsingissä, mut eikös Ville ollut reissussa, niin voidaan kysyä jos voisi olla yhden yön siellä?”). Olen kirjoittanut Airbnb-vuokrauksen käytännön järjestelyistä täällä ja täällä. Pahimmillaan kuitenkin Airbnb-säädöstä saa aikaan show’n, jonka rinnalla lapsiperheen arki kalpenee. Tämä on tarina siitä (ja vähän Tappara-faniudesta).

”Missä näillä on talouspaperia?”

Kirjoitan tätä kaveripariskunnan sohvalla sunnuntaiaamuna, noin kahdensadan metrin päässä omasta asunnostamme. Ranskanbulldoggi Reino vetelee sikeitä nojatuolissa. Alanmies kuorsaa futonilla vastakkaisessa nurkassa. Sade pisaroi peltikattoon. Kotona en kuuntele ikinä radiota, mutta tähän laiskaan sunnuntaiaamuun Radio Helsinki sopii hyvin. Olo on kuin olisi Airbnb:ssä Kööpenhaminassa tai Berliinissä. Suodatinpussit ja valokatkaisijat antavat etsiä itseään, ja tajuan, että minulla ei ole kumisaappaita mukana koiran ulkoiluttamiseen. Ne ovat kahdensadan metrin päässä kotona, mutta sinne en voi nyt mennä, koska siellä asuu ranskalainen perhe koko viikon. Enkä löydä talouspaperia.

 

Taustalla on tyypillinen Airbnb-tapaus: saimme tammikuussa varauspyyntökyselyn viikon majoituksesta huhtikuulle. Mukavalta vaikuttava ranskalaisperhe, joiden poika opiskelee Helsingissä. Olimme alustavasti suunnitellleet saman viikon loppupuolelle pariskuntamatkaa, joten houkutus tarttua tarjoukseen oli suuri. Enää pitäisi keksiä, missä asuisimme sunnuntaista keskiviikkoon. ”Kyllä me jotain keksitään”, totesin optimistisesti ja hyväksyin varauksen. ”Hätätilassa mennään vaikka porukoille.” Ja kaikki järjestyi: pian kävi ilmi, että ystäväpariskuntamme oli lähdössä samaan aikaan Lappiin ja kaipasi koiralleen hoitajaa. Sovimme, että asumme heidän asunnossaan – eli ihan kotikulmillamme – keskiviikkoon saakka, niin Reino-koira saa olla kotonaan. ”Katso, kaikki järjestyi”, ilakoin Alanmiehelle. Airbnb-vuokrauksesta saaduilla rahoilla kustannamme itsellemme pariskuntaviikonlopun. Win-win! Paperilla kaikki näytti yksinkertaiselta. Perjantaina kodin siivous, lauantaina muutto naapuriin ja ranskalaiset meille, keskiviikkona reissuun.

Kuulosti yksinkertaiselta, mutta…

Yleensä meillä on hyvä rutiini majoituksen järjestämiseen, mutta tällä kertaa kaikki ei mennyt ihan kuin saaristolaisohjelmassa.

Torstai
Minä: ”Pitäisikö siivota jo? On vielä pakattava kaikki tavarat itsellekin koko viikoksi.”
Alanmies: ”Mä tulen huomenna kolmelta töistä. Ehdin siivota  ennen kuin matsi alkaa viideltä.”
Ai niin, Tappara ja SM-liigan finaalit. Olin unohtanut, että viikonloppu aikataulutetaan Tapparan tahtiin.
Minä: ”Okei, mä voin sitten jatkaa ja pakata omat kamani. Menen lauantaina aamusta Tampereelle yhteen workshoppiin sparraajaksi, muista se.”
Alanmies. ”Joo joo.”

Perjantai
Soitan Alanmiehelle työpäivän jälkeen: ”Moi mä tulin kotiin. Missä sä oot?”
”Jäähallille menossa. Laitoin pyykkiä pyörimään ja aloitin siivousta.”
”Ai jaa. Mä jatkan sitten. Sä saat jatkaa aamulla, kun mä lähden Tampereelle. Vieraat tulevat klo 16.”
”Mäkin lähden huomenna Tampereelle. Toinen finaalimatsi Hakametsässä! Alkaa klo 17.”
”Okei… No mä ehdin sieltä takaisin kyllä päästämään vieraat sisään.”
”Selvä. Mut nyt matsii! Tuun joskus!”
Pesen kolme koneellista pyykkiä. Siivoan vessan, pyyhin pölyt, tyhjennän vieraille pari vaatekaappia ja pakkaan omat kamani. Ei kai tässä enempää pysty vielä tekemään. Lappiin lähtevät naapurimme käyvät hakemassa auton avaimet (annoimme auton lainaan, niin on kätevämpää mennä kuin junalla) ja ohjeistavat koiranhoidon. Reino-parka on joutunut lääkekuurille, ja Alanmiehen pitää muistaa aamulla mennä antamaan lääkkeet ja viedä koira ulos.

Lauantai
Kello on yksitoista. Olen Tampereella kokouksessa. ”Käytin Reinon ulkona”, Alanmies viestii. Pääsen soittamaan takaisin vasta yhdeltä, kun istun jo junassa matkalla Helsinkiin.
”Annoitko sille ne lääkkeet?”
”En. Mä luulin, että sä olit käynyt aamulla antamassa.”
”No en.”
”Ehditkö sä tänne siivoamaan vielä? Mun pitää lähteä sinne Tampereelle kohta.”
”En ehdi. Olen kolmelta Helsingissä, mutta mun pitää käydä Villen kanssa optikolla, kun tää on ainoa mahis päästä sovittamaan sen kanssa yksiä laseja ennen kuin seuraavan kerran puolentoista viikon päästä.”
”Mitä? Jätät mut yksin siivoomaan!”
”Siivosinhan mä eilen sen mitä pystyi. Ja pesin pyykit. Ei voinut vielä vaihtaa lakanoita tai muuta… Eikä tämä vie kuin puoli tuntia.”
”Just joo.”
”Hei, mieti, että mä joudun kiiruhtamaan täältä Tampereelta nyt kotiin päästämään vieraat sisään, jotta sä voit lähteä matsiin. Alkuperäinen suunnitelmahan ois ollut, että me ollaan Helsingissä.”
”Joo, joo.”
”Mun pitää laittaa viestiä niistä Reinon lääkkeistä, kerran ne unohtui.”
Alanmies on kiukkuinen, ja muakin ärsyttää. Hirveä show.

Puolen tunnin päästä Alanmies soittaa. Tunnelma on ihan toinen:

”Hei mä sain liput Kirvesklubille! (jonkinlainen Tapparan VIP-klubi toim. huom.) Sain siivottua, enää lakanat puuttuu, nyt mä lähden Tapsan kyydillä Tampereelle! Siistii!”
”No kiva, onko Kiira Korpi siellä?” (Alanmies oli edellispäivänä päässyt selfieen Kiiran kanssa.)
”En minä tiedä, mutta nyt pitää mennä! Nähdään sitten sunnuntaina joskus. Kellarissa on meidän ruuat kylmälaukussa, ota ne. Vein jo matkalaukut naapuriin.”
”Kiva kiva! Hauskaa matsia! Mä käyn nopee siinä optikolla ja päästän sitten ranskalaiset sisään ja lähden ulkoiluttamaan Reinoa.”

Istun junassa ja mietin, kuinka jotkut ihmiset viettävät lauantaita rauhassa kotona. Käyvät ehkä kävelyllä ja palaavat kotiin. Me sen sijaan muutetaan tilapäisesti pois kotoa ja hoidetaan logistiikkaa lätkämatsien mukaan. Onko tämä oikeasti tämän säädön arvoista?

Asemalla tapaan Villen, mutta optikkoliike onkin mennyt juuri kiinni. Pahus. Viestittelen ranskalaisten kanssa. He ovat etuajassa. Kiiruhdamme meille. Ville ottaa kylmälaukun varastosta ja minä esittelen ranskalaisille paikat. He vaikuttavat tyytyväisiltä asuntoon ja kyselevät ruokakaupoista ja ravintoloista. Saan tuliaisiksi pullon valkoviiniä heidän kotiseudultaan, joka on Cotes du Rhone. Muistutan, että Suomessa viiniä saa vain Alkoista. Jätän ranskalaiset purkamaan laukkuja ja siirrymme naapuriin.

Aurinko paistaa. On oikeasti kevät, sillä villainen kaulaliina hiostaa. Haen Reinon mukaamme rantalaiturille. Onneksi se vaikuttaa pirteältä, vaikka aamulääke jäikin antamatta. Otamme kylmälaukusta oluet. Skoolaamme keväälle. Pari kaveria pyörähtää moikkaamassa. Illan vietän Reinon kanssa kaksin. Käyn lenkillä kotikulmilla. Omituista pissattaa koiraa oman kodin edessä, mutta palata toiseen asuntoon. Näen, että Alanmies postaa Facebookiin kuvan itsestään Kirvesklubilla Timo Jutilan kanssa. Kiiralla taisi olla muita kiireitä tänään. Sitten menen nukkumaan. Naapurista kuuluu illanvieton ääniä, mutta minä nukun kuin tukki.

Sunnuntai
Onpa raivostuttava soittoääni naapurin puhelimessa, mietin uneni läpi. Kenellä enää edes on tuollainen lankapuhelin. Sitten nukahdan uudelleen.

Naapurin puhelin soi uudelleen. Vaativammin. Unenpöppörössä mietin, miksi parikymppisellä opiskelijalla olisi lankapuhelin. Tosiaan. Kuulostaa itse asiassa ihan summerilta. Katson puhelintani, joka on äänettömällä. ”Alanmies: 22 vastaamatonta puhelua”. Aivot alkavat toimia. Se on summeri! Ihme, että Reino ei ole hakkunut. Rahjustan etsimään ovipuhelinta. Painan nappia. Hetken kuluttua oven takana seisoo Tappara-rekvisiittaan pukeutunut mies.
”Aattelin tulla yöksi kotiin. Mutta eihän mulla ollut avaimia tänne.”
Kello on aamukahdeksan.
”Voi ei! Mä luulin, että näkyillään joskus sunnuntaina tarkoitti, että olet Tampereella yötä.”
”Joo. Ois pitänyt viestitellä vähän tarkemmin. Mä kävin meillä kotona kellarivarastossa lataamassa kännykkää, kun akku loppui. Nyt mä voisin mennä nukkumaan.”

Ja niin olemme asettuneet taloksi väliaikaiskämppäämme. Mies vetää edelleen sikeitä. Reino tuli mun kainaloon jatkamaan unia. Kohta pitää mennä lenkille. Välillä mietin, onko tämä kaikki säätö todellakin sen rahan arvoista, jonka Airbnb-majoituksesta saamme. Verojen jälkeen viikosta jää käteen muutamia satasia. Mutta toisaalta tästä on tullut jo vähän elämäntapa. Tuntuu kivalta olla osa vaihdantataloutta. Me hoidamme naapurin koiran ja saamme asua heillä. Naapurit saavat auton ja lumilaudan lainaan. Ranskalaiset pääsevät leikkimään viikoksi helsinkiläistä ja maksavat meille meidän pariskuntamatkamme. Näin se käy. Ja juuri nyt on ihan mukavaa.

Talouspaperia en ole kyllä vieläkään löytänyt.