Tervetuloa New Yorkiin. Laivamatka on ohi, samoin riemuisa jälleennäkeminen Annikin kanssa 2nd Avenuella. Maanantai East Villagessa on kääntynyt iltapäivän puolelle, ja me istumme nelistään aurinkoisella terassilla. Kukaan ei halua istua auringossa, koska meiltä risteilijöiltä on palanut otsa tai käsivarret, ja Annikki välttelee aurinkoa muuten vaan. Minä asetan kaulahuivin otsan suojaksi, siemaisen Coney Islandia tuopista. Yritämme selittää Annikille Queen Mary 2:n hienoutta.

Orvokki: ”Ai mikä oli parasta? Varmaan se meri. Kun sitä oikeasti ylitetään niin monta päivää. Ja horisontti kaartuu…” 
Minä: ”Niin, ja meren värit. Vaahtopäät ja aallot jotka pirstoutuu laivan kylkeä vasten. Aaltoja on ihana seurata.” 
Miss H: ”Mulle ehkä se, että pystyy vaan lukemaan koko päivän tai torkkumaan. Vaikka oli ohjelmaa, siitä ei tullut painetta.” 
Orvokki: ”Eikä ole kännykässä kuuluvuutta tai nettiä. Vähän kuin ois aika pysähtyny.” 
Minä: ”Ei näkynyt edes muita laivoja ekojen päivien aikana. Sit sitä irtautu omaan kuplaansa.” 
Orvokki: ”Kuplaan kuuluu myös se, että me muodostettiin ihan erityissuhde niihin joihinkin tarjoilijoihin…”
Miss H: ”Siis sie ja Laura muodostitte.”
Orvokki: ”Niin, sähän olit uskollinen Mary Mackille” Lisäys Annikille: ”Sille Southamptonin drag queenille.”
Annikki (Miss H:lle): ”Siis sä et ihastunut siihen intialaiseen tarjoilijaan.”
Miss H: ”Olihan se söpö mut en ihastunut siinä määrin kuin nää kaksi.” 
Annikki: ”Eli sulla oli vaan se drag queen, joka esiinty Southamptonissa ennen kuin te ees menitte laivaan.”
Miss H: ”Se oli niin hyvä laulaja. Ja mie sanoin et siin Briteissä on joku joka pistää aina pään sekaisin!”

Yhteistä naurua. Välillä kuulostaa, kun tässä oltaisin 14- eikä 40-vuotisristeilyllä. Mutta olihan se London Hotel -pubin viihde railakkaampaa kuin laivalla kertaakaan.

Minä:”Anyway, tässä reissussa on kyllä ollut tosi omituiset ihmissuhteet. Laiva oli ihan oma mikrokosmoksensa.”
Orvokki: ”Viimeisinä päivinä mua kyllä alkoi palvelun ylitsevuotavuus vähän häiritä. Tarjoilijat muisti tarkalleen, että mä haluan aamupalalla sitruunasämpylää ja mustaa teetä. Mutta sitten olikin hienoa löytää huonepalvelun aamupalat ja sviittikannen aurinkotuolit. Ja loppumatkasta me tilattiin aamiaiset huoneeseen ja mentiin vain illalliselle passattaviksi.” 
Minä: ”Mutta vähän tuli syyllinen olo kun toiset on kuusi tai yhdeksän kuukautta putkeen töissä ilman vapaapäivä ja me vaan ollaan palveltavina. Tuli sellainen olo, että me ollaan tosi etuoikeutettuja.” 
Annikki: ”Eiks teillä ollut yhtään tylsää?”
Miss H: ”Mie ainaki yllätyin siitä, miten nopeesti se viikko meni. Etukäteen ajattelin, että voisi tylsistyä, mutta ei.”
Minä; ”Aatelkaa, miten paljo jäi tekemättä: kansipelit jäi pelaamatta…”
Orvokki: ”…ja casinossakaan ei käyty, ja kerran vain afternoon tealla…”

Eli laivalle on palattava. Mutta tämän reissun osalta enää vain kerran. Alla on nimittäin vastauksia kysymyksiin, joita olen saanut matkan jälkeen. Niistä on varmaankin hyötyä, jos suunnittelet matkaa Queen Mary 2:lla, tai edes haaveilet sellaisesta.

 
Paljonko matka maksoi?
Matka maksoi 4400 euroa per henkilö – siis kolmen hengen Princess Grill -hytissä. Matkasta maksettiin 15 % varattaessa (meidän tapauksessamme vuosi sitten huhtikuussa) ja loput reilua kuukautta ennen matkaa, eli aikaa oli reilusti yli vuosi laittaa tuohta sukanvarteen. Ei-sviittien hinnat ovat selvästi edullisempia: sisähytit alkaen vajaasta 2000 eurosta per nenä, ja alekampanjoista voi saada vielä edullisemmin. Mutta jos haluaa varmistaa tietynlaisen hytin tietylle matkalle, varaus pitää tehdä jo yli vuotta etukäteen. Cunardin sivuilta voi lukea lisää.
 
 
Kannattiko maksaa sviitistä?
Kyllä! Once in a lifetime -reissulla olisi harmittanut, jos jotakin olisi jäänyt kaipaamaan. Nyt meillä oli upea parveke ja merinäköala, 35 neliötä omaa tilaa ja erinomainen White Star -tason palvelu (jep, vanhan varustamon nimi elää edelleen). Oli luksusta, että ravintolamme pöytä oli varattu vain meille, ja saatoimme siis mennä oman ohjelmamme mukaan esimerkiksi illalliselle kuudelta tai puoli ysiltä murehtimatta kattauksista. Sviittiin kuului lisäksi kaikenlaisia pikku kutsuja (mm. kapteenin cocktail-tilaisuus huomattavasti pienimuotoisempana kuin muilla) ja lisäksi laivasta pääsi pois ensimmäisten joukossa ilman parin tunnin jonottelua. Ja olihan meillä myös se oma auringonottokansi.
 
On jännittävä palata päivän jälkeen stateroomiin (eli hyttiin) ja poimia
kutsut ja päiväohjelmat hytin ovenpielen ”postilaatikosta”.
 
Oliko laivalla kauppoja?
Ensimmäinen asia, jonka laivaan astuessamme näimme, oli Cartierin myymälä. Sen vierestä löytyi toinen tyyriinpuoleinen kello- ja koruliike. Onneksi kolmannessa myymälässä oli kohtuuhintaisia vaatteita, Ted Bakerin ja Furlan laukkuja sekä Cunard- sekä QM2-tavaraa ja tuliaisia. Lähes joka päivä liikkeet järjestivät jonkun tempauksen, jossa kaupattiin jotakin tuotetta alennuksella cocktail-sormuksista villatakkeihin. Hinnat eivät olleet kuitenkaan erityisen edullisia ja tyyli noudatteli matkustajien ikärakennetta, joten tyydyin tuliaishankintoihin. Lisäksi laivalla oli normaali tax free, joka myi kosmetiikkaa, karkkia ja alkoholia. Tosin alkoholia ei ilmeisesti saanut mukaansa hyttiin, vaan se luovutettiin vasta laivan saapuessa satamaan.
 
 
Saitteko tuotua omat juomat mukaan?
Hah, tämähän oli päällimmäinen huolemme! Saimme. Etukäteen selvitimme, että periaatteessa viinipullo per matkustaja on sallittu, mutta päätimme ottaa riskin, ja lopulta meillä oli matkassa niin paljon, että osa jäi juomatta: hanapakkaus valkoviiniä, yksi kuohuviini ja kaksi samppanjaa sekä pullo vodkaa ja vieläpä vähän ennen lähtöä Asdasta mukaan haalimamme limet ja sitruunatkin! Olimme jakaneet juomat tasan matkalaukkuihimme, jotka luovutimme terminaaliin saapuessamme henkilökunnalle. Kun hytissä saimme laukut takaisin, kaikki oli paikallaan. Myöskään hyttipalvelijamme ei puuttunut asiaan, vaikka jääkaappi olikin täynnä omia juomia. Hän täytti kiltisti jääastian joka aamu ja toi meille limsa- ja tonic-tölkkejä. Hanapakkaus oli kyllä hieno oivallus Miss Heinämaalta: oli mukava ottaa lasi (tai pari… kolme…) viiniä ennen illallista.
 
Princess Grill restaurant
 
Paljonko laivalla kului rahaa?
”And the boss will sign”, virnuili sommelier-Jerome joka ilta, kun toi mulle illallisen viini- tai cocktail-laskun allekirjoitettavaksi. ”Toi varmaan luulee, että mä oon se rikas perijätär, ja te olette jotain mun hännystelijäkavereita”, kommentoin tytöille. Edullisimmat viinit olivat 40 – 50 dollaria per pullo ja cocktailit yllättäen suhteessa halvempia, reilusti alle kymmenen dollaria. Matkan hintaan sisältyi kaikki paitsi alkoholi ja laivalla tehdyt ostokset tai erikoispalvelut, kuten hieronta tai kasvohoito. Minulla rahaa meni 700 dollaria (eli noin sata dollaria per päivä), ja tämä summa koostui pääasiassa ruokajuomista, cocktaileista, tuliaisista, muutamasta ostamastani potrettivalokuvasta (25 – 30 dollaria; laivalla oli tilaisuus kuvauttaa itseään useampanakin iltana) sekä automaattisesti laskuun lisätyistä tipeistä.
 
Kun New York läheni, liikenne vilkastui.
 
Miten viikon sai kulumaan pelkästään merellä?
Se muakin ihmetyttää: aika meni tosi nopeasti, vaikka emme osallistuneet kuin muutamiin aktiviteetteihin laivan päiväohjelmasta. Lasketaanpa: ruokailuihin menee helposti nelisen tuntia, ja päälle urheilua tai promenadikävelyä, pari tuntia kirjan lukemista, tunti tai pari laivan ohjelmaa (kuten luento, planetaario, leffa, konsertti, tanssitunti tai kuoro). Lisäksi päivälöhöilyt, peseytymiset, iltaan valmistautumiset ja cocktail-hetket mukaan, niin siinähän se aurinko jo laskikin. Yökerhossa meno olisi jatkunut kahteen, mutta emme jaksaneet minään iltana valvoa niin pitkään!
 
Brittiläinen filmistara Celia Imrie oli lavalla useaan otteeseen.
 
Oliko siellä yhtään nuoria ihmisiä?
Oli, mutta laiva oli niin suuri, että ihmiset hävisivät päiväsaikaan sen uumeniin. Tungosta ei ollut kuin satunnaisesti promenadikannen kävelyradalla. Paras tapa bongata omanikäisiä oli mennä G32-yökerhoon, mikäli meri-ilma ei tainnuttanut petiin jo ennen iltakymmentä. Mikään sinkkulaiva QM2 ei ole: leijonanosa ihmisistä oli pariskuntia.
 
Millainen sää oli Atlantilla? 
”Mitä mie en ottanu ku hellevaatetta mukaan?” harmitteli Miss Heinämaa toisena meripäivänä, kun laivaa ympäröi sankka sumu, joka vaihtui myöhemmin sateeksi ja navakaksi tuuleksi. Syyskuun sää oli vaihteleva: ensin oli t-paitakeli, sitten tuli pohjois-Atlantin viileys, sade ja voimakkaampi merenkäynti, ja pari päivää ennen New Yorkia sää vaihtui taas aurinkoiseen ja lämpimään. Pelkissä bikineissä ei tuulen takia tarennut oikein missään vaiheessa, mutta varsinkin yöllä New Yorkiin tuloa vahtiessa oli kevyttoppatakkia ikävä. Kannattaa siis ottaa muutakin kuin hellemekkoja. Toisin kuin Ruotsin-laivolla, ilmastointi sisätiloissa oli onneksi sen verran maltillinen, että t-paidassakin tarkeni.
 
 
Oliko matkapahoinvointia tai pelottiko, että käy kuten Titanicille?
”Vielä yks Titanic-juttu ni mie perun sen matkan”, uhkaili Miss H viikkoa ennen reissua. Noh, jätin Estonia-ekstralehden matkatavaroista pois! Mutta vakavasti: kun merenkäynti parin päivän matkan jälkeen selvästi lisääntyi, yö vähän jännitti, ja ainakin Miss H nukkui huonosti. Ehkä minäkin olin vähän levoton kaikista äänistä. Mietitytti, kuinka paljon pahemmaksi keli yltyy. Mutta ei se sitten pahentunut. Keinutukseen tottui päivässä, ja sitten sää jo paranikin, eli söin vain yhden pillerin koko matkapahoinvointilääkepakkauksesta. Talvisaikaan meno voi varmaan olla pahempaa…
 
Ja sokerina pohjalla: Miltä se maailman ihanin tarjoilija Rajesh nyt sitten näytti?
En mä nyt näköjään enää tiedä. Katsoin viime viikolla vanhaa Sinkkuelämän jaksoa, ja viestitin tytöille, että ”Rajesh muistuttaa vähän nuorta Mr. Bigiä!” Siitä käynnistyi kiivas keskustelu:
Miss H: ”Mitä nuorta? Ei se ole koskaan ollut nuori. Eikä muistuta muutenkaan!!”
Minä: ”Kylläpä. Sillä on samanlainen nenä.”
Orvokki: ”No ei muistuta yhtään.”
Minä: ”MUN mielestä muistuttaa. Ja Mr. Big on komea.”
Miss H: ”Ei muistuta! Ja Mr. Big komea! Hah!! :D”
Minä: ”Teillä on väärät mielipiteet!!”
Miss H: 😀 😀
Orvokki: ”Ei oo mr. Big komea. Eikä tämä ole mielipide vaan fakta.”
Miss H: ”Siinä on ainakin karismaa!”
Minä: ”Jos se tulis tarjoilee meille, niin oisit kumminki ihan lääpälläs!”
Orvokki: ”Mä en ainakaan olisi. Olisin vaan että pah, tollanen.”
Minä: *yeah right* -hymiö
Miss H. ”Jaahas…”
 
Mutta annan sinun päättää, onko Rajesh komea ja muistuttaako hän nuorta Mr. Bigiä. Mulla on tasan yksi kuva Rajeshista, mutta siinä hän on Orvokin kanssa, ja suojellakseni matkakumppaninni yksityisyyttä (tai sen rippeitä), en viitsinyt laittaa kuvaa matkakertomukseen. Mutta onneksi Orvokki googletteli New Yorkissa ja löysi kanssabloggaajan ottaman kuvan ravintolamme komistuksesta. 
 
Joten olepa hyvä, tästä linkistä ja vasemmalla. 🙂
 
Jos haluat kysyä tai kommentoida jotakin Queen Mary 2 -reissuun liittyen, vastaan mielelläni. Seuraavaksi blogi siirtyy New Yorkiin, joten Atlantin ylityksen osalta over and out. Kiitos, että sain jakaa tämän elämyksen!