Helmikuussa olin ystäväni Satun luona illanvietossa, jossa oli myös Italiassa asuva toimittaja Ella Kanninen. Ruokapöydän ääressä maistelin Ellan tuomaa herkullista oliviöljyä ja kuuntelin, kun hän kertoi, millaista oli ollut tehdä uutta Etelä-Italiaa kartoittavaa matkaohjelmaa. Olin jo ajatellut, että varmaankin vietämme poikaystäväni J:n kanssa pääsiäisen Suomessa, mutta illanvieton jälkeisenä sunnuntaina käteni osuivat kuin taikavoimien johdattamina etsiskelemään lentoja. Norwegianilta löytyi lennot Roomaan ja takaisin alle kahdella sadalla, ja niin kahdeksan päivää Italiassa pääsiäisen ympäriltä oli varattu. Ellan juttujen perusteella mieli teki Roomasta etelään, joten matkareitiksi valikoitui Napoli – Amalfi-rannikko – Rooma.
Tässä postauksessa on matkan yleiskatsaus, mutta kirjoitan kivoimmista näkemisistä ja tekemisistä vielä erikseen.
Nähdä Napoli ja… Vesuvius
Alun perin ajatuksenamme oli vuokrata auto, mutta hylkäsimme idean, koska Rooman lentokentältä pääsee näppärästi junalla Napoliin. Express-juna Roma Terminille maksoi 14 euroa ja siitä paikallinen pendolino eli Trenitalian Frecciarossa Napoliin n. 50 euroa. Aikaa meni yhteensä reilu pari tuntia. Mikä parasta, Napolin sisäinen liikenne oli todella edullista, ja paikallisjuna Circumvesuvianalla pääsi Sorrentoon asti alle kahdella eurolla per nenä! Tähän verrattuna autonvuokraus olisi ollut ehkä hermojaraastava kokemus, totesimme, kun jumitimme taksilla Napolin ruuhkassa matkalla juna-asemalta kohti Maschio Angioino Suite bed and breakfastia.
Olen käynyt Napolissa kerran aiemmin, ylioppilaslahjaksi saamalla reissulla kummitätini kanssa. Silloin kävimme päivän bussimatkalla Roomasta tutustumassa Pompeijiin ja lyhyesti myös Napoliin. Muistin oppaan kertomukset siitä, kuinka Napoli oli Italian kapinallinen. Kun turvavyöt tulivat autoissa pakollisiksi, monet napolilaiset mieluummin maalasivat turvavyön paitaansa kuin hankkivat sellaiset autoon. Napoli on myös margherita-pizzan syntypaikka, ja mekin kävimme (ainakin yhtä) aitoa ja alkuperäistä maistamassa Pizzeria Brandissa. Olimme Napolissa kaksi yötä, mutta olisi kyllä voinut olla hiukan pidempäänkin, sillä esimerkiksi Elena Ferranten kirjoissa esiintyvät espanjalaiskorttelit jäivät vielä koluamatta. Napolissa viettämämme ainoa kokonainen päivä kului suurelta osin Vesuviuksella, mikä olikin käymisen arvoinen kohde.
Napolista Sorrentoon päätimme mennä laivalla, koska metrossa ja junassa könyäminen matkalaukkujen kanssa ei houkutellut. Sitä paitsi hotellimme sijaitsi lähes satamassa. Todella kätevää ja edullista! Alilauron pika-alus vei meidät Sorrentoon reilulla kympillä per nenä alle tunnissa. Merimatkalla saattoi ihastella Vesuviusta vielä tästäkin perspektiivistä tuulen tuivertaessa tukan sekaisin.
Amalfin tukikohtana Il Nido ja oma terassiparveke
Sorrento on Amalfi-rannikon kiertämisen alkupiste pohjoisessa. Sieltä kulkevat myös Caprin-lautat. Me hyppäsimme rannasta bussiin, joka vei meidät Sorrenton bussiasemalle, jossa puolestaan odotti bussi Amalfiin. Bussi oli täpötäynnä. Seurasi bussimatka vuoren yli Positanoon, joka on se superkuvauksellinen Amalfi-rannikon kohde.
Pastellinväriset talot tuntuvat roikkuvan veden päällä. Siinä kiemurrellessa serpentiinitietä rannikkoa pitkin kohti Amalfia pelotti. Tiet olivat älyttömän kapeita ja pudotukset huimia. Mietin, että olemme ammattikuskin kyydissä, mutta silti vähän hirvitti. Bussimatka maksoi kympin.
Hotellimme Il Nido sijaitsi upealla paikalla noin kilometri ennen Amalfin kaupunkia. Koko rannikko on nimetty Amalfin kaupungin mukaan, joka joskus satoja vuosia sitten oli suuri merimahti. Nykyisin Amalfi on söpö pieni kaupunki, jossa oli jo nyt keväällä melko paljon turisteja. Voin vain kuvitella, millainen vilinä kaupungissa on kesällä! Il Nido oli ihana perhehotelli, ja meillä oli iso terassiparveke, josta kelpasi katsella ja kuvata merta.
Saimmekin terassillamme kiitettävästi kokemusta pääsiäisen eri säistä paahtavasta auringosta ukkosmyräkkään ja sateeseen. Hotelli maksoi neljältä yöltä 690 euroa. Tällä rannikolla ei ole halpaa.
Kävimme yhtenä päivänä vuorilla Ravellossa – sydämentykytysten kera kiemuratietä bussilla ylös ja patikalla takaisin. J sai valita urheilujuoman.
Capri-vierailu jäi välistä, sillä juuri sinä päivän kuin sinne olisi voinut mennä, satoi ja myrskysi. Laivavuorot oli peruttu, joten räpsimme terassilta kuvia aallokosta ja sitten kömmimme syvemmälle vällyjen alle.
Viimeisenä aamuna hyppäsimme Amalfin rannasta laivaan, joka vei meidät tunnissa lahdenpohjukan isompaan kaupunkiin eli Salernoon. Siellä raahasimme pakaasimme junaan, ja reilussa parissa tunnissa olimme Roomassa.
Pääsiäisen kelit olivat vaihtelevat, mutta Salernossa oltiin jo ihan kesätunnelmissa!
Rooma ja pasta bolognese – mahdoton yhtälö?
Roomassa oli tällä kertaa aikaa yksi ilta ja yksi kokonainen päivä, sillä Norwegianin aamulento Suomeen lähti jo ennen aamukahdeksaa. Krooh! Onneksi tajusimme ottaa majoituksen aivan aseman kupeesta, melko uudesta B&B:stä nimeltään Domus Palatina. Majoitus oli ihan mukava ja aamiainen tuotiin huoneeseen. Viimeisenä aamuna oli kätevää raahata laukkua aamuvarhain vain pari sataa metriä lentokenttäjunan laiturille.
Rooman-ensikertalainen J halusi nähdä Colosseumin ja syödä ”kunnon pasta bolognesea”. Ensimmäinen onnistui jo ekana iltana, kun auringonlaskun aikaan kävelimme Colosseumille räpsimään valokuvia.
Jälkimmäinen tuotti hankaluuksia. Kävelimme Trasteveren pikkukauduille etsimään bolognesea tarjoavaa ravintolaa, mutta sitä ei noin vain löytynytkään – oli alla vongolea, cacio e pepeä ja carbonaraa mutta ei jauhelihakastiketta. No, siinä kävellessä kuitenkin päädyimme ihastuttavan autenttiseen paikallisbaariin San Calistoon, josta roomalainen Heli vinkkasi Kukkulalta-blogissaan.
Lopulta kävelimme summamutikassa ravintolaan, jossa oli paljon väkeä ja myös paikallisia. Saimme ihanat kananmuna-parsa-alkuruuat ja kohtuullista pastaa, mutta ei siis bologneseä.
Viimeisenä päivänä J bongasi ihanan aurinkoisen terassikahvilan via Venetolta. Kävimme viereisessä kapusiinimunkkien kryptassa, käyskentelimme Fontana di Treville ja siitä lounaalle. J sai valita paikan, ja niin kävi, että minä sain L’Orso 80:ssa reissun parhaan pasta alla vongolen eli simpukkapastan.
Ihmettelimme, kun bolognesea ei löydy mistään, ei Napolista eikä Roomasta. Heli vastasi, että tämä onkin hieman kinkkinen juttu, koska emme ole Bolognassa. Kuulemma pasta al ragu on melkein samanlainen. Illalla J sai ragu-pastaa, mutta taso oli kuulemma ”perus-Palmiaa”. Tässä se taas nähdään, että parasta keskittyä paikallisiin erikoisuuksiin. Minä menetin sydämeni täysin pasta alla vongolelle, jota ehdin viikon aikana syödä monta kertaa. Sääli, että Suomesta on hankala saada tuoreita venussimpukoita. Ruuista pitää vielä mainita, että Norwegianin menusta löytyi pepperonipizza. Italiassahan pepperonipizza on aika vaikea löytää, kun joka paikassa on salamia. J söi sellaisen ja oli kuulemma mainio! Kannatti siis lentää ruokamatkalle. 🙂
Tällä kertaa Rooma jäi vähän vähälle, mutta suosittelen Roomaan matkustajalle myös Ramin Kohteena Maailma -blogin nähtävyyskoostetta sekä tätä aivan ihanaa ruokaretkeä, jolle sain osallistua viime kerralla.
Viikon kiertomatka Italiassa – molto bene!
Kaiken kaikkiaan reilu viikko oli juuri oivallinen aika kiertomatkalle, ja sitä varten ei todellakaan tarvita autoa. Kahden hengen liikkumiset maksoivat yhteensä n. 350 euroa, ja halvemmallakin olisi päässyt, jos olisi suosinut paikallisjunia. Mutta merimatkat Napolista Sorrentoon ja Amalfista Salernoon olivat loistava tapa nähdä rannikkoa ja matkustaa mukavammin ja nopeammin kuin teitä pitkin. Mikäpä siinä istuessa stressittömästi prosecco kourassa, kun huikeat maisemat vilisevät silmien ohi. Suosittelen!
