Lillun laineilla. Joka puolella on vain mustaa vettä ja pääni yllä tähtitaivas. Meri tuntuu lämpimältä, mutta aallot ovat aika kovat ja suolavettä menee suuhuni. Onneksi tämä Mustameri ei ole niin suolainen kuin normaali meri.
Hmm. Taisin ajatella näin jo päivällä.
Jäävätköhän ne tässä pinnassa kelluvat pienet vihreät levät rannekoruun kiinni, mietin. Pimeällä rannalla seisoo pari ihmistä ja heiluttaa. Elektroninen musiikin jumputus kuuluu ihan läheltä.
Tunnen kuinka vesi imeytyy nahkaisiin bilekorviksiini. En näköjään ole riisunut niitä. Vaatteet kyllä jäivät rannalle. Toppi ja uusi putiikista ostettu mekko ja sandaalit.
Rannalla on pimeää.
Meressä on pimeää.
Aalto heittää taas vettä suuhun.
Ei tämä taida kovin järkevää olla.
Ville ui vieressäni ja osoittaa rantaan päin. Ehkä pitäisi pulikoida siihen suuntaan.
Mitä helvettiä minä teen meressä keskellä yötä anyway?

Se toisenlainen Odessa

Odessan matkan toiseksi viimeisenä iltana olimme törmänneet Vladimiriin, joka oli ”international model” ja lupasi hoitaa meidät seuraavana päivänä eli juhannusaattona Mantra-nimisen beach clubin VIP-avajaisiin. Edelliset päivät olimme lojuneet vain Lanzheronin vanhalla rannalla ja patsastelleet kaupungilla. Vladimir lähetti vielä Facebookissa erikseen viestiä ja vaati meitä viettämään viimeisen päivän ennen illan bileita Ibiza Beach Clubilla (”se on Itä-Euroopan hienon rantaklubii”) ja Arcadia-nimisellä ostoskadulla.
”Ostoskatu kuulostaa hyvältä – nimittäin mitä mä laitan illalla päälle?” tohotin Villelle. Hän oli ostanut edellispäivänä Odessan keskustasta italialaisen designer-paidan, jolle tuli nyt käyttöä. Minä olin puolestani hankkinut tavaratalon alennusmyynnista See by Chloén sandaalit. ”Mutta mä tarviin alaosan. En mä tällaisissa nuhjuisissa sortseissa voi lähteä, jos teikäläisellä on designer-paita”, toitotin. Reppureissulle lähtiessä ei tullut mieleen, että joutuisi edustustilaisuuteen. ”Mennään vaan ostoskadulle. Mun pitäs ostaa uikkarit”, VIlle sanoi. ”Ai sellaiset kittanat Speedot?” mä kiusasin. ”Niin. Tai sitä hyvää kroatialaista Aqua-merkkiä.”

Hurautimme neljän kilometrin matkan Bond-taksilla. Nyt olimme oivaltaneet, että Bond-sovellusta käyttivät kaikki. En tosin saanut sitä toimimaan suomalaisella liittymällä, mutta aamupalalla meitä oli palvellut englantia puhuva tarjoilija, ja saimme häneltä apua.

Taksi pudotti meidät ostoskadun päähän. ”Vautsi vau, täällä ei kyllä ole itäblokista jälkeäkään”, ihailin lasipintaisia taloja sekä värikkäitä kauppoja ja ravintoloita. Arcadia-kadulla tuntui kuin olisimmekin Italiassa. Ja yhtä modernilta näytti Ibiza Beach Club. Pientä pääsymaksua vastaan pääsimme nauttimaan tyylikkäästä allasalueesta ja hiekkarannasta. Iltapäivällä oli rauhallista, mutta voin vain kuvitella, millainen meno on ilta-aikaan.

FullSizeRender (50)
Juhannuscocktailit Finlandia-vodkasta toki!
FullSizeRender (49)
Tunnelma nousujohteinen…
FullSizeRender (55)
…mutta olipa kuinka upea beach club hyvänsä, jokin kavaltaa, että ollaan idässä. 🙂

Juhannus Mantra Beach Clubilla

Beach Clubilla nautittujen cocktailien jälkeen tunsin olevani valmis tekemään nopeita ostopäätöksiä. Kipitimme Arcadian ostoskeskukseen, ja ekan kerroksen putiikista – joka oli täynnä italialaisia naisten merkkivaatteita – löysin mustan hameen, joka sopi täydellisesti iltalookiin. Lounaan kautta hotellille, suihku, ukrainalainen skumppa auki ja valmistautumaan iltaan.

FullSizeRender (40)
Onpas komeaa porukkaa…. Vielä viimeinen selfie ennen bileitä.

Ja taas Bond-taksiin. Nyt huristelimme kuin vanhat tekijät takaisin Arcadialle. Lampsimme juhlatunnelmissa kohti Mantra Beach Clubia. Tyylikäs terassi ole rakennettu veden päälle, ja joka puolella oli kauniita nuoria naisia ja valkoisia ilmapalloja. ”Toivottavasti me sitten ollaan sillä listalla”, mutisin. Olimme me! Henkilökunta ohjasi meidät peremmälle sohvaryhmälle, ja tilasimme samppanjaa. Suomalaisina olimme tietenkin ensimmäisten joukossa, vaikka olimmekin saapuneet yli tunnin alkamisajan jälkeen.

”Hauskaa juhannusta! Cheers!
”Täällä Odessassa on ollut niin mahtavaa, että olisikohan pitänyt vaan perua se viimeinen etappi Bukarestiin ja olla täällä loppuloma… Kai täältäkin saisi lentoja kotiin?”, Ville mietti.
Kieltämättä siinä lempeästi hämärtyvässä kesäillassa Mustanmeren yllä seuraavan päivän kymmentuntinen bussimatka ei houkutellut. (Onneksi emme vielä tienneet, että matka venyisi 15 tunnin mittaiseksi.)

FullSizeRender (51)
Mantra Beach Club – kun bileet olivat vasta alussa.
FullSizeRender (52)
Joka puolella valkoisia ilmapalloja.

Porukkaa alkoi valua lisää, ja Vladimir ystävineen saapui. Halasimme. Kaverit olivat kotoisin Briteistä ja jostain Keski-Euroopasta. Mikä parasta, he puhuivat englantia! Siirryimme terassilta värivaloin valaistulle uima-allasalueelle. Dj oli aloittanut. Aika hyvää musiikkia. Ville toi lisää juotavaa. Juttu luisti uusien tyyppien kanssa. Räpsimme selfieitä. ”Missä Irina on”, kysyin Vladimirilta hänen edellisillan seuralaisestaan. ”Ei se tullut tänään”, hän sanoi, ja jostain ilmestyi simpsakka blondi kiehnäämään hänen kylkeensä. Käteeni ilmestyi uusi drinkki.

FullSizeRender (56)
Merry Midsummer!
FullSizeRender (54)
Hyvää musaa Odessan yössä. Voisi juhannuksen huonomminkin viettää.
IMG_3598
Vladimirin kanssa poolilla.

”Mulla on kuuma. Mä haluan uimaan”, sanoi Vladimir ja lähti suunnistamaan rannalle. ”Hei, mä haluan kanssa uimaan, mennään!” huikkasin ja lähdimme VIllen ja blondin kanssa Vladimirin perään. Jätimme värivalot ja musiikin taaksemme ja suuntasimme pimeälle rannalle. Seurasimme isäntämme esimerkkiä ja heitimme vaatteemme pimeässä viileille aurinkotuoleille. Blondi ja joku poika jäivät vahtimaan niitä, ja me syöksyimme mereen. Ja siinä sitä sitten lilluttiin, kuten alussa kerroin.

Oliko se nyt sitten viisasta? Jälkikäteen ajateltuna aika monta cocktailia ja skumppalasillista oli päivän aikana kumottu. Onneksi aallokko ei ollut kovempi, niin emme päätyneet juhannuksen tilastomerkinnäksi.

FullSizeRender (53)

Uimareissun jälkeen olo ei ollut kovin piristynyt. Tungin joukon mukana lavan eteen, jossa lippispäinen pitkätukkainen DJ piti bileitään. Mistä tää porukka tuli? Tanssin. Värivalot vilkkuivat. Missähän Ville on? Istuin jonnekin. Hetken päästä tajusin, että kävelen Villen kanssa käsikynkkää samppanjabaarin läpi ja kadulle. ”On aika lähteä”, Ville totesi.  Yritin vielä kadulla nykiä jonnekin musiikin suuntaan, mutta huomasin kai sen turhaksi. Seuraavassa kohtauksessa Ville jonotti grilliltä ruokaa ja minä istuin grillin portailla. Sitten taksissa.  Sängyssä havahduin. ”Meillä on check-out huomenna! Pakko herätä kympiltä viimeistään. Voi helvetti.” Väänsin kännykän soittamaan ja nukahdin.

Eikö juhannusyönä pitäisi loikkia alasti kasteisella pellolla? No minäpä olin käynyt loikkimassa alasti Mustassameressä.

Hyvää huomenta! Bussimatka odottaa…

Kun kello aamulla soi, oli krapula ja jano. Ville näpräili kännykkäänsä ärsyttävän muina miehinä. Edellisilta ei näköjään tuntunut missään. Mokoma robotti.
”Kiitos kun toit mut kotiin. Kerran näinkin päin”, mutisin.
”Ai kerran?”
”Niin. Mulla on kyllä kännykällä julkaisematonta kuvamateriaalia teikäläisestä, joten älä yritä. Missä täällä on vettä? Ei kyl yhtään huvita se bussimatka.”
Tässä oltiin taas erään reissuilmiön äärellä: Minkä takia viimeisenä iltana päätyy juhlimaan niin, että pitää seuraavana päivänä matkustaa huonon olon vallassa? Ei ollut ensimmäinen kerta, eikä ehkä viimeinenkään. Onko se niin, että vasta silloin huomaa hauskanpidon mahdollisuuksien olevan rajalliset ja yrittää kompensoida tilannetta ottamalla pari cocktailia lisää?
”Niin, oisko pitäny jäädä vielä tänne?”, Ville kysyi.
”No se on liian myöhäistä nyt. Äkkiä se kymmenen tuntia menee. Ollaan kuitenkin vielä tämän vuorokauden puolella Romaniassa.”
Olisimmepa tienneet.
Onneksi emme tienneet.

(Bussimatkasta voit lukea lisää tästä aiemmasta postauksesta.)