”Oi Odessa, missäs tääl on vessa…”, rallatin hotellimme terassilla Odessassa ja ihastelin Mustaamerta. Olimme saapuneet puolta tuntia aiemmin hikiseltä parin tunnin taksimatkalta Tiraspolista, ja nyt edessäni oli herkullinen kreikkalainen salaatti, tuoppi jääkylmää olutta ja hiekkaranta. Täällä viettäisimme seuraavat kolme päivää. Ihan mahtavaa.
”…Oi Odessa, toisessa kerroksessa…”, jatkoin tutulla Odessa, helmi Mustanmeren -kappaleen sävelellä.
”Mikä ihmeen biisi toi on?”, Ville ihmetteli oluensa lomasta. ”En ole ikinä kuullutkaan.”
”Tässä näkee, että sua ei ole kasvatettu Seitsemän seinähullun veljeksen musiikilla. Sitä meillä aina lapsena kuunneltiin karavaanarimatkoilla. Tai et ole ollut akateemisissa insinöörisriennoissa.”
”No en todellakaan…” Ville mutisi humanistin ylpeydellä ja siemaisi tuopistaan.

Sain lauleskella hotellin terassilla ihan rauhassa, sillä muita asiakkaita ei paljon näkynyt. Odessan turistit olivat lähinnä ukrainalaisia tai moldovalaisia, sillä Itä-Ukrainassa riehuva sota oli tiputtanut matkailijamäärät puoleen muutaman vuoden takaisesta. Ilmankos hotellimme Shalandan emäntä Tatjana suorastaan puhkui vieraanvaraisuutta ja tuli viittä vaille halaamaan, kun saavuimme. Yhteiseksi kieleksi valikoitui tällä kertaa saksa, jota Tatjana puhui hieman paremmin kuin minä venäjää. Hän vei minut kädestä pitäen huoneeseemme, joka oli sisustettu punaisella sametilla ja pitsillä, ja vetäisi dramaattisesti sintsiverhot ikkunan edestä: ”Schwartzes Meer!”. Oli kyllä hieno merinäkymä. ”Kak krasivaja”, ihailin venäjäksi (kerrankin alle kymmenen lauseen sanavarastosta löytyi sopiva) ja Tatjana hymyili tyytyväisenä.

Hotel Shalanda edusti perinteistä hotellikantaa. Mutta kaikin mukavuuksin: oli ilmastointi, hyvä kylppäri ja merinäköala. Tatjana jopa pesi pyykkimme, kun sitä pyysimme!

Ja tässä sitä nyt oltiin.
”Syödäänkö nämä ja lähdetään sitten biitsille?” Ville kysyi. Kreikkalainen salaatti oli tosi herkullista ja tuoretta. Erona Kreikkaan ja Albaniaan täällä käytettiin avomaankurkkuja tavallisten kurkkujen sijaan.
”Oi Odessaa…on ovi lukossaaa! Oi Odessaa…on tavarat housussaa..!” minä kailotin täysin palkein biisin viimeistä säettä ja sain pöytäseurani näyttämään piinatummalta kuin helteisessä tullijonossa Transnistrian ja Ukrainan rajalla. ”No joo, joo. Tottakai lähdetään rannalle! Ihan mahtavaa, että tultiin tänne”, hehkuttelin.

Päädyimme Odessaan puoliksi sattumalta, sillä Itä-Euroopan kiertomatka ilman rantakohdetta olisi vaikuttanut kovin uuvuttavalta. Odessa kuitenkin yllätti meidät monipuolisuudellaan, ja jälkikäteen ajateltuna olisimme hyvin voineet tiputtaa Bukarestin pois kohdelistalta ja viettää loppuloman Ukrainassa – käydä vaikka Kiovassa ja Lvivissäkin. Etukäteen mietitytti, vaikuttaisiko maan toisella laidalla käytävä sota jotenkin turistin elämään, mutta vastaus oli ei. Sen takia ei Odessaa tarvitse karttaa.

Mikä siellä nyt sitten oli niin kivaa? Odessan valtti on sama kuin Nizzan: se on yhdistelmä kaupunki- ja rantalomaa.

Odessan vanha ranta Lantzheron

Meidän hotellimme Shalanda sijaitsi lähellä vanhaakaupunkia, kaupungin vanhimmalla uimarannalla nimeltään Lanzheron. Rannalla oli paljon perinteisiä pieniä hotelleja terassiravintoloineen. Näki, että majoitusliikkeet ovat toimineet vuosikymmeniä – kuten todennäköisesti Tatjanan Shalandakin. Palvelu oli henkilökohtaista, ja vaikka hotellia oli uudistettu, perinteinen tyyli oli säilytetty.

Hotel Shalandassa on yhdeksän huonetta. Hotellin nimi tarkoittaa proomua.

Mutta olipa  rannalle rakennettu pari perheystävällistä beach clubiakin, joilla oli muhkeita aurinkovuoteita ja reippaita englantia puhuvia tarjoilijoita, jotka kiikuttivat auringonpalvojille cocktaileja. Juuri sopivanlaista ohjelmaa muutaman päivän rantalomalle.

Gorplyatzh Beach Club Lanzheron beachilla oli niin uusi, että maali vielä tuoksui. Oman sängyn sai päiväksi noin kymmenellä eurolla.

Alkoholittomat mojitot maistuivat. Pitkällä lomalla on hyvä pitää välillä nenänvalkaisupäiviä.

…ja Odessan vanhakaupunki

Odessan kaupungin ydin on vanhakaupunki, jossa on mm. arkkitehtuuristaan kuulu oopperatalo, vilkas tori, pari kaunista puutarhaa ja upeita vanhoja rakennuksia.

Kävelyreitti hotellilta vanhaankaupunkiin kulki sataman vierestä.

Kuuluisin yksittäinen nähtävyys lienee Potemkinin portaat, jotka ovat ainakin leffafaneille tutut Panssarilaiva Potemkin -elokuvasta. Mielestäni ne eivät olleet kovinkaan ihmeelliset, ja varsinkin tukalan helteen päivänä kiipeily niillä oli kaikkea muuta kuin nautinto…

”Lauran kanssa matkaillessa päätyy aina kiipeilemään helteessä.”

Noh, välillä on vähän mentävä mukavuusalueen ulkopuolelle…
Sen sijaan illansuussa, kun helle hellitti ja puistojen valot pikku hiljaa syttyivät, Odessan kaupunki pääsi oikeuksiinsa.

Aina reissussa osumme keskelle häitä! Tällä kertaa morsiuspari kuvautti itsenään tivolissa.

”Volga, volga, rakkaus tai kuolema…” Onkohan tämä Volga? Ainakin Odessa kirvoitti kaikki katu-uskottavat biisit mieleeni!

Odessan keskustassa oli viihtyisää. Osa taloista on rakennettu uudelleen sotien jälkeen. Rakentamisessa oli selvästi ajateltu muutakin kuin taloudellisia näkökulmia, sillä monin paikoin oli yksinkertaisesti todella kaunista, ei minkään sortin elementtihirvityksiä.

Odessan oopperatalo.

Lanzheron-rannalta oli kävelymatka vanhaankaupunkiin, mutta yön hämärässä matkan taittaminen jalan ei houkutellut. Taksi maksoi 5 – 8 euroa. Toisena iltana pyydystimme sellaisen lennosta Odessan keskustasta ja hyppäsimme kyytiin.
”Strastuitje! Sorry, we don’t speak Russian… Or Ukranian… We would need to go to Hotel Shalanda.”
Kun aloin puhua englantia, kuski haistoi heti rahastuksen mahdollisuuden.
”Hotel Shalanda, that is 20 dollars.”
”What? We pay you eight dollars, that is a good price”, sanoin, kun äijä survaisi tallan pohjaan ja taksin liikkeelle.
”No, 20 dollars. This is a real taxi, I need to make money for my family.”
”I understand. But 20 dollars is too much. We can give you ten dollars. Or 300 rubles.”
”Laura, täällä ei ole ruplia”, Ville huomautti ihan oikein sivusta.
”No. Twenty is the price.”
”It is 300 rubles, or you can leave us here”, minä totesin äijän jästipäisyydestä kimmastuneena.
”Hei ne ei ole ruplia…”
No niin, taisin ärsyttää kuskia jo heti alkumetreiltä, kun ensin aloin puhumaan venäjästä ja sen jälkeen ruplista. Kas kun en vielä kehunut Putinin toimia Krimillä. Ukko pysäytti autonsa ja me hyppäsimme ulos pimeälle kadulle. ”Hmm. Täytyy etsiä toinen taksi.”

Lähdimme tallustamaan hotellin suuntaan, mutta vaikka kuinka viittilöimme, taksit eivät hiljentäneet. Perhana. Sitten edessämme olevalle poikkikadulle kurvasi taksi, josta astui ulos kolmikymppinen pariskunta. Säntäsimme auton luo. ”Are you free?” huikkasin. Taksista ulos tullut poika katsoi meitä pitkään ja sanoi: ”You don’t get taxi like that. You need to use Bond.” Jaahas. Onneksi tämä pariskunta puhui hyvää englantia. Pojan nimi oli Vladimir, ja hän selosti, että taksi kannattaa tilata Uberin tapaisella kännykkäsovelluksella nimeltä Bond.
Ja sitten se perinteinen: ”What are you doing in Ukraine? On holiday? Why?”
Selostimme, kuinka hienoa meillä on ollut Odessassa ja Vladimir kysyi, olemmeko jo käyneet kaikilla rannoilla. Kuulemma parhaat ovat kaupungin ulkopuolella.
”Teidän täytyy mennä Ibiza Beach Clubille, se on ihan mahtava paikka. Ja huomenna perjantaina on Mantra Beach Clubin avajaiset”, hän selosti.
”Hei, se oli se kadunvarsimainos, mitä me katsoimme”, Ville äkkäsi. ”Sinne olisi kiva mennä, koska on meidän viimeinen iltamme täällä. Ja juhannusaatto.”
”Tiedättekö mitä? Mä olen VIP-listalla sinne avajaisiin. Haluaisitteko tulla myös? Saan teidät varmaan listalle. Ootko Facebookissa?” Vladimir kysyi. Hetken päästä olimme FB-kavereita.
”Mä laitan teille huomenna viestiä”, hän sanoi. ”Tiedän, millaista on olla vieraassa paikassa, kun ei tunne ketään eikä puhu kieltä.”
”Mahtavaa”, iloitsimme. Sillä aikaa Vladimirin  meille tilaama taksi oli tullut. Hyvästelimme molemmat, ja tyttö sanoi nauraa kihertäen:
”Te ette tietenkään tiedä, mutta toi on aika kuuluisa malli täällä.”
Niinkö? Kieltämättä olin pannut merkille, että Vladimir näytti keskivertojannua komeammalta.
”No, huomenna mennään sitten mallien ja julkkisten kanssa bileisiin”, hehkuttelimme Villen kanssa taksissa matkalla hotellille. ”Kannatti ottaa se riistäjätaksi, muuten tätä ei olisi ikinä käynyt.”

Seuraavassa blogitekstissä odottaakin ihan toisenlainen Odessa…