Kas, telkasta tulee Sinkkuelämää-leffa, joten vielä viimeistä kertaa syyskuun perhereissun osalta palaan minäkin New Yorkin tunnelmiin, tällä kertaa koosteen kera. Jospa tästä olisi hyötyä muillekin. Alkuperäinen viikkosuunnitelmani piti melko hyvin kutinsa, vaikka kaikkea emme tietenkään ehtineet. Eli jälleen syy tulla takaisin. 🙂
Translation: This is the week program of our family trip to NYC in Spetember 2013. 
The week was very successful and the first-timers were also happy.
 
 Arrival to NYC from JFK via Williamsburg Bridge. 
The view takes my breath away! 
(Meanwhile, Annika focused on a gigantic graveyard next to the road and my brother Markus on the cars and trucks that looked so different from the Finnish ones.)
 
Monen NYC-lomaviikon kokemuksella sanoisin, että tämä viikko-ohjelma oli rento mutta kuitenkin ekakertalaisillekin tarpeeksi monipuolinen, jotta näimme New Yorkin monet kasvot. Avainasia on valita majoitus downtownista, jotta kaikkeen ei aina tarvitse matkustaa erikseen, vaan lähikaduiltakin löytyy ravintoloita, baareja ja tekemistä. Museot jäivät Eevaa lukuunottamatta vähemmälle, mutta mun mielestä kaupunki itsessään on niin iso nähtävyys, että se ei nyt haitannut. Fiilistely, hyvä ruoka ja juoma sekä shoppailulöydot olivat tällä kertaa pääosassa. Ravintolat valitsimme sen mukaan, että sieltä löytyy aina myös ”tavallista” ruokaa, eli mm. Momofukun mestat ja sushipaikat jäivät välistä.
 
Alla on kartta ja tunnelmia viikon varrelta. Niitä saa vapaasti hyödyntää ja kommentoida.


Saturday: Arrival and East Village

Saavuimme asunnolle (A) taksilla iltaseitsemän maissa. Kävelimme illalliselle läheiseen B Bar & Grilliin. Se oli hyvä valinta: kaikille jotain. Minä söin ostereita ja parsaa,  mutta kuulemma  myös burgerit sekä fish & chipsit olivat tosi hyvät. Ruoan jälkeen palasimme asunnolla istuimme illan lämmössä terassillamme kuuntelemassa New Yorkin äänimaisemaa.
 
 
Sunday: East Village & Little Italy
Teemana oli tutustua omiin asuinkulmiin. Food and culture tour in East Village starttasi ennen puoltapäivää ja tarjosi eksoottisia makuja heillekin, jotka normaalisti painelevat purilaislinjalla. Lue lisää täältä.
McSorley’s (part of the tour) opens on Sundays after the church mass.
Illalla kävelimme Little Italyssa, jossa vietettiin viimeistä iltaa vuotuisia San Gennaron juhlia. Katuvilinän jälkeen nautimme kevyen illallisen Peasant-ravintolassa, joka on kuulemma yksi parhaimmista alueen italialaisravintoloista. Ainakin Annikan raguspagetti oli herkullista. Hassua kyllä, kohonnut vuokrataso on ajanut monet perinteiset italialaisravintolat evakkoon. (Asunnon lähellä sijainnut Il Buco on monessa lähteessä kehuttu kaupungin paras italialainen, mutta ehkä ensi kerralla…)
 
 
Monday: Financial district & Lower East Side
Aamupalan jälkeen suunnistimme metrolla Ground Zerolle tutustumaan muistolehtoon. Se oli sellaisenaankin ajatuksia herättävää, ja mitä paikasta tuleekaan, kun museo joskus avataan! 
 
On Ground Zero, birthdays are marked with a white rose. 
Sweet and heartbreaking at the same time.
 
Kävelimme takaisinpäin Wall Streetin kautta kohti shoppailumekkaa eli Century 21 -outletiä. Sinne saa varata monta tuntia, vaikka kuinka kävisi vain vilkaisemassa… Hankin urheiluvaatteita ja tein muutaman täsmäostoksen, kuten Kate Spaden silkkitopin ja MBMJ:n villatakin.
 
Illallisella kävimme 2nd Avenuen kreikkalaisessa Bouklasissa, joka oli keskiverto. Fiilis sen sijaan kohosi Arlenes Groceryn rokkikaraokeillassa, josta voit lukea täältä.
 
 
Tuesday: Midtown & West Village
”Mä haluun nähdä pilvenpiirtäjiä ja niitä valotauluja” -toiveisiin vastauksena päräytimme metrolla Times Squarelle. Valokuvaussession jälkeen jatkoimme matkaa HBO-kaupan ja Starbucksin kautta Bryant Parkiin, jossa oli ihanaa nauttia kahvia auringossa ja katsella lounasajan vilinää. Piipahdimme myös viereisessä Public Libararyssa, joka on tuttu mm. Sinkkuelämää-leffasta Bigin ja Carrien hääpaikkana.
 
In Bryant Park. 
It was one of those days, when a cardigan is too much, but no cardigan is too little!
 
Kunnon matkanjohtajan tavoin annoin laumalle puolitoista tuntia shoppailuaikaa 5th Avenuen liikkeissä, kunnes tapaisimme Grand Centralilla. Halusin Henri Bendelille, ja sillä aikaa Alanmies käväisi Abercrombiella (uh!) ostamassa paketin parfyymia (UH!!) – onneksi ystävälleen. Mä petyin vähän Bendelin tarjontaan (tai sitten mua vain ärsytti yli-innokkaat myyjät) ja kipaisin Tiffanylle. Laitoin tekstarin Alanmiehelle: ”Olenkin täällä Tiffanylla, 3. krs.” Mies tuli ja tarjoutui maksamaan synttärilahjaksi valitsemani Atlas-kaulakorun. Kyllä niitä kivoja lahjoja saa, kun vähän avittaa! 😉
 
Not a breakfast at Tiffany’s, but drinks at Grand Central.
 
Sitten olikin jo kiire kohtauspaikalle. Koko kuudes Avenue oli täynä poliiseja ja aitoja, sillä Barack Obama oli kaupungissa. Ryysimme myöhässä Grand Centralin baariin, jossa otimme välivirvokkeet ja esittelimme löytöjämme. Nautimme myös kauniista arkkitehtuurista ja ihmisten seuraamisesta, kunnes lopulta hyppäsimme metroon. Suunta kohti West Villagea ja illallista Littel Owlissa – suosittelen, mutta varaa pöytä ajoissa, paikkoja on vain 28! Loppuillasta voitkin lukea täältä.
 
The Little Owl with the tiny (yet delicious) meatball burgers.
 
 
Wednesday: Brooklyn Park Slope ja Williamsburg
Maisemanvaihdos Brooklyniin. Lue lisää päivästä täältä.
Illaksi haimme take awayta Whole Foodsista, joka on luomuruokaan erikoistunut kauppaketju. Läheisin myymälä sijaitsi onneksemme vain muutaman korttelin päässä. Kaksi isoa salaattisekoitusta, pari jättisiivua pizzaa ja muutamat vietnamilaiset rullat riittivät ruokkimaan koko porukan. Samalla pystyi loikoilemaan terassilla tai katsomaan telkkaa verkkareissa. Rakastin asuntoamme koko ajan enemmän.¨
 
Planning the next steps with some nachos by our kitchen table.
 
 
Torstai: Soho & Meatpacking District
Edellispostauksessa hehkuttamani Brooklyn Bridgen aamulenkin ja brunssin jälkeen Alanmies ja veljeni lähtivät tutustumaan Intrepid-lentotukialukseen. Eeva suuntasi Chelsean gallerioihin. Me loput naiset lähdimme kävelylle Sohoon. Toivoin löytäväni kätevän keskikokoisen, olkahihnallisen laukun, johon rakastua. Tutsa – joka oli tähän mennessä lähinnä ostanut pojanpojalleen vaatteita – otti ja pamautti Michael Korsilta laukun ja lompakon. Kate Spadelta löytyi Annikalle iPhone-tarvikkeita, mutta ei minulle laukkua.
 
 
Mom at Kate Spade.
 
Lounastimme aina niin viehättävässä Sanctuary T:ssä, minkä jälkeen porukka oli kasassa taas. Päätimme kuitenkin mennä seuraavat tunnit kukin omia menojamme. 
 
Lunch at Sanctuary T.
 
Kävelin miehen kanssa kotiin Broadwayn Dean Deluca -herkkukaupan kautta, josta löysin ihanaa Pure Elizabeth -mysliä. Little Italystä ostimme Rice for Riches -liikkeestä riisivanukasta (uskomatonta, että kylmän riisipuuron myyminen on näin laajamittaista liiketoimintaa! :). Olimme jo melkein kotona, kun bongasin Christian Sirianon liikkeen. Hän on mun kautta aikain -suosikkini Project Runwayssa, ja löysinkin rekistä alennusjakun. Boweryn Rag & Bonen ohi kävellessäni huomasin ovensuusta potentiaalisen the laukun. Palasin liikkeeseen ja totesin, että tuossa se taitaa olla. Päätin kuitenkin vielä miettiä. 
 
Bargaining at Christian Siriano. 
(I’m wearing the BCBG leather boots I found at Century 21 for $79!)
Illalliselle lähdimme miehen kanssa kaksin: otimme taksin länsilaidalle ja kävelimme High Linen kautta Coliccio and Sonsiin. Sen Tap room oli oluthallin ja rustiikkisen ravintolan risteytys, ja palvelu oli erinomaista, ruoka samoin. Sekä miehen liha että mun itämaisen makuinen kala maistuivat. Vyöryimme kylläisinä Villagen läpi, ja olimme jo menossa Eevan ja hänen ystävänsä luokse Williamsburgiin, mutta M-juna meni nenän edestä ja päätimme sittenkin palata kotiin nukkumaan. Aamulenkki vaati veronsa.
On the High Line.
 
 
Friday: Meatpacking District ja East Village 
Lähdimme taas Financial districtille. Lupasin nimittäin makutuomaroida Alanmiehen kauluspaidat Centurylla, ja loppurevohka halusi nähdä Vapadenpatsaan Battery parkista. Miehen ostoksien jälkeen lähdimme Meatpacking districtille, koska halusin nähdä alueen myös päiväsaikaan, ja lisäksi mun oli pakko käydä Rag & Bonen flagship-liikkeessä. Olin tehnyt nettivertailua, laskelmia ja päättänyt palauttaa muutaman tuotteen Centurylle. Näillä rahoilla sekä äitien antamalla – hih! – matkanjohtajapalkkiolla ($200) vahvistettuna lompakko kestäisi $990-hintaisen laukkuostoksen. Mutta meillä ei ollut kiire: pysähdyimme terassille ja nautimme italialaisia valkosipulileipiä sekä  Brooklyn Lageria ja aurinkoa. Sitten maleksimme eteenpäin, kotiutimme Rag & Bonen liikkeestä mulle laukun ja miehelle villakangastakin. Suomessa kun oli kuulemma jo päästy nauttimaan ensilumista. Jatkoimme Spotted Pigiin, mutta siellä oli niin pitkä jono, että istahdimmekin White Horse Tavernin terassille. Meidän fiilistellessä Eeva oli opastanut loput Central Parkiin ja jatkanut itse luonnontieteelliseen museoon.  
 
Illaksi palasimme asunnolle, jonne muut porukat pamahtivat kuudentoista Dunkin Donuts -donitsin (Veljeni Markus oli jo täysin rakastunut näihin!) sekä ruokakierroksella testaamamme Chikaliciousin cupcakejen ja leivonnaisten kanssa juuri, kun olin saanut pöytävarauksen tehtyä läheiseen ”Harlem-tyyppiseen” Jules Bistroon. Nuoriso-osasto halusi keskittyä donitseihin ja koti-iltaan, mutta me muut kävimme bistrossa, jossa oli livejatsia ja ehkä paras koskaan maistamani bouillabaisse. Fiilistelimme vielä Alphabet Cityn ja East Villagen kaduilla. Tänne pitää tulla uudelleen viettämään iltaa! Viimeinen yö New Yorkissa, haikeaa.
 
East Village and Aplhabet City need to be explored in the nighttime.
 
 
Saturday: Lower East Side – and back to Finland…
Nukuin kuin tukki! Kiivaan pakkaamisen jälkeen jätimme laukut kuljettajalle (mikä mainio palvelu asunnolta)  ja käyskentelimme Lower East Sidelle aamiaiselle. Kohteemme Clinton Street Baking Company oli täyteen ammuttu, joten jatkoimme Orchard Streetin ja Broomen kulmaan paikkaan, joka vielä muutama vuosi sitten oli Little Giant mutta nyt ravintolan nimi oli Dudley’s. Ei se mitään, rehevät leivät ja herkkupannarit olivat tallella. 
 
Äiti ja Eeva ehtivät vielä siirtolaisista kertovan Tenement Museumin kierrokselle. Me muut kävimme Hester Streetin markkinoilla ja piipahdimme putiikeissa. Sitten nappasimme viimeiset drinkit Thin Forkissa, Stantonin ja Orchardin risteyksessä. Ai että, tälläkin alueella oli mielettömästi kivanoloisia baareja, jotka taas jäivät käymättä, huokailin. Ei auta, taksi odotti.
 
My favourite drink Dark & stormy with my new favourite bag Rag & Bone. 😉
 
 
Onneksi seuraava matka on bff-seurueessa jo ensi syksynä! Varasimme pienemmän asunnon samasta talosta, ja silloin satsaamme kyllä Momofukuun ja sushiin sekä Alphabet Cityn iltaelämään! 

Oli muuten hassua, kun varauksessa kysyttiin lennon tietoja, ja mä jouduin vastaamaan ”we will arrive by boat”! Queen Mary 2 odottaa… Vaikka reissuun on 11 kuukautta, silti vähän jo jännittää.

Mutta siitä lisää myöhemmin. Pitäskö katsoa tätä leffaa nyt vielä about neljättä kertaa?!