Huomenta New Yorkista!
Pudotus Queen Mary 2:lta East Villageen maanantaina oli iso. Yritin tolkuttaa itselleni, ettanauti, tama on suosikkikaupunkisi, mutta kasijarru tuntui olevan paalla. Vasta tiistai-iltana, kun haimme Annikin kanssa japanilaista take awayta ysikadulta, alkoi tuntua silta, etta hei… It’s New York! Mutta siita myohemmin. Ensin palaan merille.
Viikko Atlantilla on hankala käsiteltavä blogissa, koska viikon aikana ei näennaisesti tapahtunut hirvittävästi mutta silti kokemus oli huiman hieno. Kirjoittelin matkan aikana padiini päiväkirjaa, joten ajattelin julkaista osia siitä, ja lopuksi tehdä vielä yhden käytännollisen postauksen niille, jotka harkitsevat matkaa.
Here we go:
Queen Mary 2: Tiistai 9.9. klo 7.00

Merellä ollaan. Ensimmäinen aamu sarastaa hyttiin, ja television mukaan olemme  ”south of Bishop Rock”. Laiva on seilannut koko yön Englannin rannikon ohi, ja nyt lähdemme oikealle avomerelle. Tämä on se kohta, missä Titanicissa sanottiin ”the next day we passed the south of Ireland, and there was nothing ahead of us but ocean”. Ah.

Kun hetki sitten heräsin, tuntui kuin olisi Ruotsin-laivalla – sama sekoitus moottorin ja ilmastoinnin hurinaa – mutta avattuani silmät fiilis oli hieman erilainen. Princess Grill -hytti on isompi kuin normaali hotellihuone. Nukun parisängyssä. Vieressäni lueskelee Miss Heinämaa päivän ohjelmaa, ja matkan päivänsankari Orvokki vetää sikeitä muhkeassa sohvassa vastakkaisella seinustalla. Välissämme olevalla pikkupöydällä tuoksuvat orkideat. Oikealla puolellani on kirjoituspöytä (saisimme tilata ilmaiseksi nimikoidut kirjesetit), jonka takana on walk-in closet (kyllä!) sekä kylpyhuone, joka on noin neljä kertaa tavallisen laivahytin vessan kokoinen.

Parasta on kuitenkin sängyn vasemmalla puolella koko seinän kokoisesta ikkunasta levittyvä merimaisema. Sympaattinen butlerimme Euggie (joka varmaan iloitsee tavastamme ääntää hänen nimensä kuten se kirjoitetaan)  raahasi eilen kolmannen tiikkisen kansituolin parvekkeellemme, jotta meidän kelpaa ihailla maisemaa porukalla.

Eilen maanantaina saavuimme laivaan jo hyvissä ajoin, kolmea tuntia ennen lähtoä. Olimme riehaantuneet sunnuntaina Southamptonin yössa (suosittelen lämpimästi London Hotelin drag queen -showta ja viereista jazziklubia!) mutta se ei paljon painanut, kun pääsimme Ocean Terminalin eteen ja Queen Mary 2 kohosi vihdoin edessämme kuin pilvenpiirtäjä. IIK!

Kun astelimme terminaalista laivaan ja butlerimme avasi hytin oven, leukamme loksahtivat: kerrankin joku näytti paremmalta kuin esitteessä. Butler lähti metsästämään laukkujamme, kun me korkkasimme Orvokin synttariyllärin, keltaisen lesken. Parvekkeelta näkyi aurinkoinen Southamptonin satama. Tajusin kuitenkin yhtäkkiä, että hyttihän on ”väärällä” puolella laivaa. Olimme nimenomaan tilanneet eteläparvekkeen, jotta voisimme ottaa aurinkoa, mutta nyt olimme saaneet pohjoishytin. Soitin Aktiv-Resorille, ja he myönsivät, että moka oli heidän. Tyttöjä tämä ei tuntunut hurjasti häiritsevän, ja iltapäivän aikana nauttimamme kolme samppanjapulloa pehmensivät iskua.

Hyttiasiat unohtuivat, kun laivalla alettiin valmistautua lähtöön. Osallistuimme pakolliseen turvaharjoitukseen, jonka päätyttyä kipaisimme kasikannen pool bariin varmistamaan hyvät paikat seurata lähtoä. Bändi nimelta Vibz jo viritteli soittimiaan lähtöjuhlallisuuksia varten. Tunnelma nousi, se oli sekoitus riehakkuutta ja epätodellista fiilistä. Yli kaksi vuotta olemme miettineet tätä matkaa, ja nyt vihdoin! Henkilökunta jakoi kaikille Britannian lippuja, ihmiset räpsivät kuvia, ja jossakin vaiheessa tajusimme (niin, se kolmas samppanjapullo oli ehkä lievä ylilyonti!), että laiva peruuttaa hitaasti satamasta. Bändi soitti klassikkoja: I am sailing, Pomp and circumstance, Auld Lang Syne… Me matkustajat liehutimme lippuja, kuvasimme laivaa ja merta ja katsoimme, kun aurinkoinen Southampton alkoi hitaasti luisua horisonttiin. Saimme peräämme kaksi muuta risteilijää.

Bändi vaihtoi reippaampiin hitteihin, ja hetken tuntui kuin olisimmekin olleet kansibileissä. Mahtavaa! Olisimme varmaan unohtaneet mennä illalliselle, jollei musiikki olisi jossain kohtaa lakannut.

Takaisin tiistaihin ja hytin aamutunnelmaan.
Orvokki herasi ja avasi television, jossa pauhaa laivan aamushow. Entertainment director Jo lukee synttärionnitteluja matkustajille, jotka viettävät merkkipaivaansa risteilyllä. ”Miksei me älytty tuota?” hihkaisen.
”Orvokki from Finland is so happy to celebrate her birthday here, while she is still only 40, not 80!”
”No just…”, nauraa Orvokki.
Laivan ohjelmaan perehtynyt Miss Heinämaa lisaa höyryä: ”Täällä on solo travelers coffee corner aamulla kaikille yksin matkustaville. Ties ketä siella tapaa. Siehän voit Orvokki mennä sinne.”
”Ja te kyttäätte jukkapalmun takana mitä tapahtuu?”
”Joo. Miljonäärit esiin!”
Queen Mary 2: Keskiviikko 10.9. klo 9.27
”Siel on ihan sumuista!”, huokaa Miss H eilistä aurinkoa haikaillen. Olemme palanneet aamupalalta hyttiin. Toista vuorokautta merellä ja päällimmäinen fiilis on täysi vatsa. Kahden tunnin kuluttua on taas ruoka-aika. Syötävää on tarjolla niin paljon, että vitsit vaatteiden kutistumisesta eivät enää naurata. Toisaalta taas kaikki on niin herkullista, ettei malttaisi jättää maistamatta. Kun tästä on kuitenkin maksettu, huutaa suomalainen sisälläni.
Eilinen tiistai, siis ensimmäinen meripäivä, sujui laivaan tutustuen. Ohjelmaa on hurjasti, ja vaikkei virkkaus-workshop tai luento teemalla ”the agony of sore feet” tuntuisi ajankohtaiselta, jotain mekin olemme löytäneet. Orvokki osti itselleen Ray-Banit, joita piti sitten ulkoiluttaa aurinkoisella kannella, ja kierrettyämme seiskakannen promenadiradan nousimme ihan ylös kannelle 13. Sielta löysimme paitsi kansipelit myös rauhallisen paikan rentoutua ja ottaa päivävirvokkeet.

Vieressä kolme miestä pyöri kaukoputken näköisen vempeleen ympärillä, ja mun oli tietenkin pakko mennä selvittämään, mistä on kyse. Kävi ilmi, että mies oli astronomi John MacLean. Aurinkopilkkujen tuijottamisen lomassa keskutelimme myös avaruusmatkailusta, ja saimme kutsun laivan planetaarioon hänen luennolleen, joka kertoo planeettojen törmäilystä ja maailmaa uhkaavista vaaroista.
”Se tästä vielä puuttuikin”, Miss H nauroi.
”Mutta ajattele, asiat perspektiiviin. Jos meteoriitti törmää maahan, on ihan sama uppooko tää laiva vai ei. Kuollaan kumminkin”, lohdutin.

Menimme lounaalle syömään makrillimoussea ja seabassia sekä leffaan katsomaan The Best Exotic Marigold Hotelia, jonka esitteli Celia Imrie, yksi elokuvan tähdistä. Hän on mukana risteilyllä ja ruokailee naapuripöydässämme. Syöminen rytmittää päiviämme niin tiivisti, että kerron muutaman sanasen ravintoloista:
Laivalla on kolme ravintolakategoriaa.  Britannia on ylivoimaisesti isoin eli ”rahvaan ravintola”: kaksikerroksinen hehtaarihalli alakansilla, jossa normaaleissa hyteissä matkustavat ruokailevat kahdessa eri kattauksessa. (Kuulostaa siltä, että olemme pelottavan nopeasti  omaksuneet laivan hierarkian!) Oikeasti ravintola on tietenkin tyylikäs ja ruoka hyvää. Ravintoa saa myös Golden Lion -pubista ja King’s Court -buffetista, joka harmaine tarjottimineen näyttää vähän ankealta. Se on kuitenkin paikka, jonne eilen illalla vaelsi oman polkunsa tallaajia shortseissa ja terveyssandaaleissa, kun muut juhlivat formal nightia iltapuvuissa ja smokeissa. Jos haluaa irtisanoutua laivan juhlallisuuksista, joutuu pysyttelemään King’s courtissa ja poimimaan itse annoksensa.
Kaksi muuta kategoriaa ovat Princess Grill ja Queen’s Grill, joista edellinen on meidän. Nämä seiskakannen perässä sijaitsevat pienet ravintolat ovat nimenmukaisten sviittien käytössä. Parasta on, että pöytä on varattu vain ja ainoastaan meidän seurueellemme koko risteilyn ajan. Voimme siis käydä elegantisti pöytään milloin vain ruoka-aikojen sisällä ja valita haluamamme ruoat päivän listalta tai à la cartesta.
Ja millaista ruokaa se onkaan! Eilen esimerkiksi söin alkuun katakrapucevicheä, pääruuaksi hummeria (oikeasti ruoka oli surf n turf, mutta kieltäydyin filet mignonista ja sain tuplahummerit!) ja jälkkäriksi luulin tilanneeni jätskiä, mutta sen lisäksi tarjoilijat toivat pöytään suklaamoussekakun, johon oli kirjoitettu syntymäpäiväonnittelut Orvokille! Ähky!! (Jostain syystä tosin siinä luki Happy Birthday Laura. Tarjoilijat ovat vielä hieman sekaisin, kuka on kuka.)
Meilla sen sijaan on jo tarjoilijoista omat suosikkimme. Kaikkein kivoin on intialainen Rajesh eli ”se ihana”, joka hymyilee niin kauniisti, että korkkarit pyörivät ainakin Orvokin jaloissa. Ehkä vähän munkin. Orvokki tykkaa myos vuoropomostamme Dominicista. Sitten on filippiiniläinen sommelierimme Jerome, joka on jo juonessa mukana etsimässä Orvokille rikasta miestä. Kuulimme myös eilen kapteenin cocktaileilla, että meitä suomalaisia on laivassa peräti kymmenen, mutta Jeromen kautta selvitin, ettei yksikään heistä ole Princess Grillissä. Voimme siis jatkaa seurusteluamme illallispöydässä pelkäämättä, että viereinen pöytä kuuntelee korvat hörössä juttujamme. Lisäksi tarjoilijakuntaamme kuuluu kaksi muuta intialaista sekä yksi aasialaisen näköinen kaveri. Tarjoilijat ovat aina asemissa ja valmiina siirtämään tuolia ja asettamaan lautasliinan syliin. ”Tässä tulee kyllä vähän siirtomaalaisvibat”, olen sanonut jo ainakin kahdesti. Me valkoiset länsimaisen hyvinvoinnin turvottamat ihmiset istumme pöydissä ja tummahipiäinen, epäilemättä edullinen työvoima häärää ympärillämme.
Queen’s Grilliin meillä ei ole asiaa, mutta ikkunasta katsottuna se näyttää ihan samalta kuin miedän ravintolamme, ainoastaan hopeisten pöytälampunjalkojen sijaan siellä on kultaiset. ”Kyllä hopea on kauniimpi kuin kulta”, totesimme tyytyväisinä omaamme. Sitä paitsi – kuten Orvokki huomautti – siellä tuskin on ihanaa Rajeshia tarjoilemassa…
Queen Mary 2: Keskiviikko 15.15. 
Ai niin, olimme eilen kapteenin sviittimatkustajille järjestämässä cocktail-tilasuudessa. Oli ihana laittautua iltapukuun. Siina kristallikruunun alla, ilmainen samppanja kourassa oli helppo kuvitella olevansa rikas perijätar… Kapteeni kertoi, että QM2 on maailman mahtavin ocean liner eikä mikään cruise ship, ja hän tuntui hieman toivovan merenkäyntiä Atlantilla, jotta paatti pääsisi näyttämään kyntensä. Tämä on kuulemma rakennettu valtamerten olosuhteisiin eikä mihinkään mataliin vesiin ja saaristossa pyörimiseen. Let’s see!

Queen Mary 2: Keskiviikko 10.9. klo 17.55
Ilmoittauduin äsken National Symphony Orchestran kuoroon! Ilmeisesti orkesteri on tosi kuuluisa Briteissä (näin ainakin suffolkilainen kanssakuorolainen väitti), ja sen johtaja Anthony Inglis on kapellimestaroinut enemmän Royal Albert Hallissa kuin kukaan toinen kapellimestari. Luin aiemmin laivaohjelmasta, etta laivan vieraista koostetaan kuoro sunnuntain ”prom nightia” varten, ja mietin, että kerrankos sitä.
Kokoonnuimme Royal Court Theatreen ja meidät jaettiin eri äänialoihin. Ilmoitin olevani sopraano (ainakin lapsikuorossa olin). Herra Inglis esitteli kappaleemme, National Medleyn, johon kuuluu brittiläisiä lauluja Walesista, Skotlannista, Irlannista ja Englannista. En tunnistanut ainoatakaan. Ilmoittautumisen lopuksi kajautettiin Rule Britannia, jossa tyydyin hymyilemään mukana. Noh, huomenna torstaina kello 10 on ekat harkat sunnuntain esitystä varten, ja siellä saan kai sanatkin.

Muuten tämä sumuinen päivä on mennyt kahtalaisesti. Aamulla reippailin muutaman kierroksen kantta ympäri, kävin salilla (on jännä käyttää crosstraineria, kun aallot tempaisevat polkimen alta ihan varoittamatta) ja vaihdoin lounaan hedelmiin hytissä, koska olin niin täynnä aamupalasta. Iltapäivän olemmekin sitten nauttineet drinksuista, ihmetelleet meren vaahtopäitä ja haikailleet auringonpaistetta. Toisaalta meri on upea, kun se on aina erilainen. On kiva nähdä kirjo kelejä… Mutta saisi se aurinko jo tulla takaisin.

Queen Mary 2: Torstai 11.9. klo 7.35
”Tätä merenkäyntiähän se kapteeni toivoi…”, huokasi Miss Heinamaa juuri.
”Ei tää varmaan sille ole kuin pientä keinuntaa.”, totesin ja koitin vielä hautautua peiton alle.
Nyt torstain vastaisena yönä tuntui ensi kertaa siltä, että todellakin olemme aluksessa, emme hotellissa Las Vegasissa. Jo illalla DJ Chrisin Abba-illassa (jee!) tanssilattia pyörähti toisinaan alta pois, ja kun pääsimme hyttiin ja yöpuulle mainingit tuntuivat vain voimistuvan. Välillä laiva sukelsi alaspäin, sitten taas ylöspäin ja toisinaan mukaan sekoittui pyörremäinen liike.
Säpsähdin aina, kun alhaalta kuului kumaus aallon törmätessä laivan kylkeen tai kun hytin huonekalut narahtivat voimakkaasti. Siirsin varmuudeksi lasiset Cunardin lasiset vesipullot pöydiltä lattialle ja otin matkapahoinvointilääkkeen.

Ruotsin-laivalla on aina voinut lohduttautua sillä, että aamuun mennessä saavumme saaristoon ja keinunta lakkaa. Nyt meillä on edessämme vielä neljä päivää avomerta, joten on paras totutella kiikkerään oloon. Ilma ei ole enää sumuinen mutta se on harmaa. Toivottavasti saamme auringon takaisin, kun kynnämme tästä eteläisemmille leveyspiireille. Toisaalta meressä on nyt hienoa dramatiikkaa, joten koitan keskittyä sen ihailemiseen ja aterioiden pitämiseen sisälläni.

Jatkuu ensi postauksessa… Nyt New Yorkin aurinko kutsuu ulos! 🙂