On alle kolme viikkoa siihen, kun patsastelen Manhattanilla parin vuoden tauon jälkeen. Hurraa! Viimeistään tänä viikonloppuna – kun äiti ja kummitäti olivat käymässä – kävi selväksi, että matkanjohtajan epävirallinen rooli on taas meikäläisen harteilla. No, kyllähän mä siitä tykkään: saa  ehdottaa hyväksi havaittuja paikkoja ja joutuu perehtymään vielä tuntemattomaan tarjontaan. 

We’ll meet again in three weeks… 
This blog post is about our week plan in NYC.
And this photo is taken from SoHo to the north some years ago.


Joten ei kun hommiin: olen viritellyt matkaseurueelleni alustavaa viikko-ohjelmaa. Meitä on matkassa yhteensä seitsemän (Alanmies, äiti, kummitäti, Eeva-serkku, Markus-veli ja hänen avovaimonsa Annika), joten mielihaluja on takuulla monenlaisia asunnon patiolla löhöämisestä extremelajeihin. 

Lisäksi sain lauantaina Helsingin-baarikierroksella näytteen kummitädin englannin sanavarastosta, ja se koostuu lauseista ”I love you.” ja ”Do you want me?”(hän on kuusikymppinen ja naimisissa toim. huom.), ja esimerkiksi pikkuveljeni avovaimo ei ole ollut koskaan lentokoneessa. Niinpä luulen, että kielitaitoa vaativat näytelmät ja standup-klubit ovat poissa laskuista, ja toisaalta moni itselle jo tavanomainen juttu – kuten kahvin makeuttamiseksi tarjolla olevat lukuisat vaihtoehdot – ovatkin elämyksiä sinänsä. Mutta ei se mitään. New York on runsaudensarvi, eikä koko aikaa tarvitse mennä porukassa (paitsi että äitin ja kummitätin mielestä tarvitsee – on siis toisinaan karattava…).

Lauantai:
East Village
Saavumme illansuussa Manhattanille ja majoitumme East Villagessa sijaitsevaan penthouseemme. Illan missio on koittaa pyöriä kaupungilla tai edes pysyä hereillä niin pitkään, että aamulla nukuttaisi edes kuuteen asti.

Sunnuntai:
Lower East Side 
Hyvä yritys, mutta ei nukuta kuitenkaan. Veljeni vaatii aamupalaa ja äiti aamukahvia kukonlaulun aikaan. Onneksi aamupalatarpeita esimerkiksi läheisestä Whole Foodsista. Kaupunkiloma startataan kunnon tekemisellä, joten klo 11 lähdemme  tutustumaan kaupunginosamme  ruokatarjontaan oppaan johdolla. Food tourimme listalla on ainakin japanilaista, belgialaista ja italialaista evästä
. Tourin jälkeen kaupunkiin tutustuminen jatkuu jo omalla painollaan. Ja ehkäpä illalla olisi tarjolla ohjelmaa esimerkiksi South Street Seaportin alueella? Olen onnistunut missaamaan sen joka kerran, ja nyt se on ilmeisesti remontoitu nätiksi hirmumyrskyn jäljiltä.


Maanantai:
Lower Manhattan
On kiva korkata uusi viikko sillä, että kiiruhtaa pukujengin matkassa kohti Wall Streetiä. Hetken voi leikkiä olevansa töissä, mutta sitten kaartaakin Century 21:lle, koska on lomalla! (Taisimme tehdä tämän keikan kerran aiemminkin maanantaina tyttöjen kanssa, koska muistan, että koitimme räplätä  metrossa Miss Heinämaan kännykästä ihan hemmetin stressaavaa työmeilin merkkiääntä pois…).  


Fashion worth fighting for? 
Maybe not, but worth spending a full day in the store.

Alanmies ja veljeni kyllästynevät outletiin noin tunnissa, joten onneksi vieressä on esim. Ground Zero memorial (siis se WTC-tontti, jossa on nyt muistolehto ja museo). Ja voihan sitä itsekin piipahtaa niemenkärjessä. ”Missä se vapaudenpatsas nyt on?”, on nimittäin kummitäti ehtinyt kysyä tässä vaiheessa jo muutamaan otteeseen, ja siellä se loimottaa saarella, kun Battery Parkista katselee. Rannasta pääsee myös Staten Island Ferryyn, josta on hienot maisemat Manskulle. Samoin Ellis Islandin museoon, joka olisi kyllä kiinnostava nähdä. Ehkäpä maanantai-iltapäivänä olisi vähemmän väkeä?

Staten Island Ferry


Illalla voisi tehdä esim. Brooklynin baarikierroksen esim. Park SlopessaTai sitten vaan maata sängyllä ja ihastella kuiteista, kuinka monta sataa dollaria tuli taas Centuryssa säästettyä. Tarvitsen ainakin kävelykengät ja… no juuri nyt ei tule muuta mieleen, mutta tavarataivaalla on taipumus aktivoida piilevät tarpeet.

Tiistai:

Midtown
Jos NYCissä on yksi paikka, josta en niin kovasti välitä, se on Midtown: Broadwayn teatterit, Times Square, työmatkalaiset ja kanssaturistit kansoittamassa katuja. Toisaalta onhan siellä museot: MoMa, MET, Luonnonhistoriallinen museo  ja Guggenheim nyt ainakin. Ehkäpä lähden sinne serkkuni seuraksi, joka kuvataiteilijana haluaa tottakai nähdä tämän puolen kaupungista. Ja sitten toki Top of the Rock, Central Park, Grand Centralin drinkkibaari, leluliikkeet tuliaisostoksia varten ja Tiffany’s, jonne Alanmies varmaankin palaa halusta taluttaa minut… 🙂 (Pakkohan se on, kun viimeksi hissipojalle lupasin, että takaisin tullaan!)

Empire State Building from Top of The Rock


Jos suinkin saan ylipuhuttua pöytävaraukseen yhden henkilön lisää, menemme illalla syömään West Villagen Little Owl -kortteliravintolaan. (Ja ihan ehkä vähän Duplex-pianobaariin sen jälkeen… Vastuullinen matkajohtaja pitää huolta, että kummitäti voi riskittä testata kielitaitoaan tässä homojen suosimassa kapakassa.)


Näyttääkö Little Owl tutulta? No, ravintolahan sai vuosikausien ajan ilmaista mainosta Frendien joka jaksossa (tämä talo esitti kaverusten taloa). Kuva: Yourlittleblackbook.com


Keskiviikko:

Lower East Side ja Harlem
Tällä kertaa en tee sitä virhettä, että jätän Lower East Siden koluamatta. LES:ssä on rutosti vintage-kauppoja ja paikallisten suunnittelioiden puoteja erityisesti nyt, kun kovat ajat ovat sopivasti pudottaneet vuokratasoa. Luin juuri ylistävän arvion In God We Trust -liikkeen originelleistä design-tavaroisa. Hetken mietittyäni tajusin, että sieltä vuonna 2009 löytämämme koru inspiroi bff-tyttöporukkamme tatuoinnit! Hassua. Ei-shoppailijoille on tarjolla ainakin siirtolaisten ajasta kertova Tenement Museum, jossa kävimme Alanmiehen kanssa ensivisiitillämme. 

Streets of Harlem.


Illalla Harlemissa olisi legendaarisen Apollo-teatterin amatööri-ilta eli koe-esiintymiset. Menisimmekö sinne? Mikä parasta, kielitaitoa ei tarvita. Riittää, että osaa hurrata hyvän ja buuata huonon laulajan kohdalla. Välillä voi jopa huutaa ”I love you!”
Olisipa muuten ihanaa käydää soul foodilla jossain paikallisten suosimassa ravintolassa. (Tai sitten karkaamme Harlemin yöhön Alanmiehen kanssa ihan kaksin…)

Torstai:
Village & West Side

Tässä vaiheessa viikkoa veljeltäni on todennäköisesti jo palanut käämi ”akkojen nähtävyyksiin”, ravintoloihin ja shoppailuun, joten Alanmies voi taluttaa hänet (ja miksei muutkin) Interpid-lentotukialukselle, jossa on ilmeisen vaikuttava teknisten vimpainten ja sotatekniikan museo.
Loput voivat kävellä High Lineä, joka on ilmassa kulkeva vanha junarata, tai shopata ja hengailla SoHossa taikka Villagessa ihan vain kaupungin henkeä aistien. Carrie Bradshaw’n talo Perry Streetillä ehkä kiinnostaa jotakuta, mutta mä voin kuluttaa senkin ajan esimerkiksi käymällä ”teellä” vakkarimesta Sanctuary Teassa tai hankkimalla Katie Spadelta jotain räiskyvää. Pari vuotta sitten ostamani aniliininpunainen clutch on ollut ahkerassa käytössä.

Street art in SoHo…


Tuntien talsimisen jälkeen voimme poiketa syömään vaikkapa Spotted Pigin roquefort-purilaiset, joita Mondon opas viimeksi suositteli, ja ihan aiheesta. Paikka on supersympaattinen. Ja jos emme maanantaina jaksaneet, niin viimeistään tänä iltana olisi syytä lähteä koluamaan Brooklyniä.

…and in Williamsburg, Brooklyn


Perjantai:
What did we miss..?
Brooklyn Brewery -panimovisiitti? Tai sosiaalinen baarikierros Manhattanilla? Jokin off-Broadway-näytelmä? Stand-up show? Tuliaset ostamatta? Galleria tai näyttely? Viimeisenä kokonaisena päivänä voi paikkailla aukkoja tai käydä läpi niitä viikon aikana tulleita ideoita, jotka ovat vielä toteuttamatta.


Jonakin aamuna mun on PAKKO mennä Brooklyn Bridgelle lenkille ihailemaan nousevaa aurinkoa. (Kiitos inspiraatiosta, ystäväni Norppa!) Lenkkarit siis mukaan eikä drinkkejä joka ilta.

Sen lisäksi pidän henkilökohtaisesti huolen, että kummitäti oppii ainakin muutaman uuden englannin lauseen lisää. 🙂