Somessa on jaettu runsaasti naisten ahdistelun näkyväksi tekevää #metoo-päivitystä. Sen rohkaisemana haluan jakaa kokemukseni työmatkalta Intiasta muutaman vuoden takaa.

Olin työkonferenssissa Mumbaissa. Muutamaa päivää aiemmin olin kellunut iltamyöhään yksin Delhin hotellini uima-altaassa ja katsellut tähtitaivasta. Se päivä oli ollut syntymäpäiväni. Täytin 35 vuotta ja muistan kuinka ajattelin, että nyt olen jo kunnolla aikuinen. Työmatkalla toisella puolella maailmaa ja pärjään ihan yksin. Vaikka taksikuski olikin aiemmin päivällä yrittänyt huijata. Mutta olin tajunnut huijausyrityksen ja läksyttänyt taksikuskia. Jäivät tipit saamatta.

Mumbain konferenssi pidettiin loistohotellissa tekojärven rannalla. Tekojärvi rajasi hyvin symbolisesti Mumbain sotkuisen ja äänekkään kaupungin erilleen loistohotellin maailmasta, ja minua oli varoitettu lähtemästä yksin kaupungille. Ensimmäisen konferenssipäivän iltana katselin kuitenkin kaihoten kaupungin valoja järven toisella puolen. Halusin kokea oikeaa Intiaa, en pelkkää kullalla silattua bisnespalatsia. Minulla oli myös hirveä nälkä, sillä tapahtuman kokkareilla oli tarjolla kirjaimellisesti vain cocktail-paloja.

Hotellin terassille ilmestyi hollantilainen pankkiirimies, jonka vieressä olin istunut luentosalissa. Olimme sopineet työaiheisen tapaamisen seuraavalle päivälle ja jutustelleet niitä näitä. ”Ei tuosta oikein nälkä lähtenyt”, mies valitteli. Totesin saman, ja mies ehdotti, että lähtisimme syömään kunnolla. Hän kertoi reissaavansa paljon Mumbaissa.  Osa hänen sukujuuristaan oli Intiassa, ja nyt hän vastasi yhtiössä Intian-sijoituksista.
”Tuossa järven toisella puolen on tosi hyvä paikallinen ravintola. Otetaanko taksi sinne?”
Hetken epäröityäni myönnyin. Hänhän oli saman tilaisuuden edustaja, ei mikään paikallinen rikollinen joka kolkkaisi minut kulman takana ja veisi rahani.  Lähetin kuitenkin tekstarin kotiin, johon kerroin lähteväni dinnerille ja laitoin mukaan tyypin nimen ja työnantajan ”jos mut ryöstetään ja raiskataan eikä kuulu mitään muutamaan tuntiin”. Ei vara venettä kaada.

Ruoka vei kielen mennessään, ja meillä oli todella hauskaa. Vertailimme Suomea, Hollantia ja Intiaa, ja mies höpötti ummet ja lammet perheestään ja vaimostaan ja heidän tulevaisuudensuunnitelmistaan. Jos olin vielä lähtiessä hitusen kyseenalaistanut miehen motiiveja kutsua naispuolinen delegaatti kanssaan syömään, epäilykseni hälvenivät. Olimme juoneet pari olutta palanpainikkeeksi, ja taksissa kotiin sovimme, että otamme vielä yhdet gintonicit hotellin aulabaarissa ennen nukkumaanmenoa.

Hotellilla meitä odotti pieni pettymys: baari oli mennyt kiinni, vaikka kello ei ollut edes puoltayötä. Mies muisteli, että huoneessa oli minibaari, joten arvoimme hetken, ja sitten mies totesi, että eiköhän hän voi yömyssyn tarjota. Menimme huoneeseen, ripustin laukkuni naulakkoon ja kävelin ikkunan eteen nojatuoliin istumaan ja ihailemaan kaupungin valoja, jotka loimottivat järven takana. Puhelin Intian suurista tuloeroista ja kuinka hämmentävää oli nähdä raajarikot kerjäläiset kolkuttelemassa hotellin kiiltävän Mersun ikkunoihin. Mies kolisteli minibaarista ainekset esiin ja sekoitti drinkit. ”Ole hyvä”, hän hymyili ystävällisesti ojentaessaan juoman ja lähti käymään vessassa. Maistoin juomaa ja ajattelin, että kohta on pakko päästä nukkumaan, jottei aamulla olisi ihan nuupahtanut. Kuulin, kuinka kylpyhuoneessa aukesi kylpyammeen hana. Hassua.

Mies ilmestyi kylpyhuoneesta takaisin. Hän oli riisunut puvuntakkinsa ja solmionsa sekä käärinyt hihansa. Nyt hän käveli eteeni. ”Laitoitko sä kylpyammeen hanan päälle?”, kummastelin. ”Musta olisi kiva mennä sun kanssa kylpyyn”, mies totesi ykskantaan. En voinut uskoa korviani. Vasta äskenhän hän oli ylistänyt rakkauttaan vaimoonsa. ”Öh… Mitä luulet, että sun vaimo olisi mieltä, jos niin tapahtuisi”, kysyin ja aloin samalla kuumeisesti miettiä kohteliasta tapaa päättää illanvietto. ”Hänhän olisi vain onnellinen, että minä saan kokea jotain ihanaa”, mies sanoi. ”Epäilen.”

Mies tuli nojatuolini eteen, nojautui käsinojiin ja tarkasteli minua lähempää. Haistoin hien ja partaveden tunkkaisen yhdistelmän ja tajusin, että äijä taitaa olla tosissaan. Mihin se kohtelias pankkiiri ja konferenssiedustaja katosi? Sydämeni pamppaili ja ajatukset risteilivät päässäni. Voi helvetin yömyssy, että pitikin suostua. Mitä tehdä? Jos alkaisin vastustaa ja rimpuilla, hän voisi ryhtyä väkivaltaiseksi. Päätin esittää harkitsevani tarjousta, jotta saisin lisää peliaikaa. ”Odota nyt. Enhän mä voi täällä sentään kylpyyn mennä, eikös se ois vähän hassua.” Mies nousi seisomaan ja näytti mietteliäältä. ”No voidaanhan me olla vaan tuossa sängyllä. Otetaan vaatteet pois. Mä haluaisin tutkia sua sisältä.” Uh! Toivoin, etteivät kasvoni paljastaneet, kuinka epämiellyttävältä ajatus kuulosti. ”Minusta se ei ole hyvä idea. Ootas, jos mä katson sitä kylpyammetta kuitenkin”, totesin ja kävelin miehen ohi.

Pääsinpä pois huoneen nurkasta! Nyt ovelle oli enää pari metriä matkaa. Kurkkasin nopeasti kylppäriin ja paikansin toisella silmällä laukkuni naulasta. Mies oli avannut vyönsä. Hän asteli lähemmäs ja sanoi, ettei voi uskoa, etten muka haluaisi viettää hänen kanssaan rakkaudentäyteistä hetkeä. Jep. Nyt riitti lemmenvalat. Nappasin laukkuni ja sanoin ”Ehkä on vain paras, että mennään nukkumaan. Olet kiva tyyppi, mutta tämä oli vähän liikaa”. Käännyin kannoillani ja juoksin hissille. Nukuin jotenkuten.

Seuraavana päivänä tapasin miehen sovitusti. Olin korostetun asiallinen. Hän oli hermostunut ja höpötteli mitä sattuu. Palaverin jälkeen irtisanoin hänet LinkedIn-kontakteistani ja välttelin häntä loppukonferenssin ajan. En puhunut asiasta kenellekään töissä tai julkisesti.

Miksi en sanonut mitään?

Ensinnäkin siksi, että kuulen jo mielessäni kommentit ”et kai voi kuvitella, että miehillä on jotain muita motiiveja kutsua nainen drinkille kuin kellistää hänet”? Niinpä niin. Ja muuten: kyllä voin kuvitella. Olen viettänyt lukuisia hauskoja iltoja miesseurassa ilman, että tilanteessa on ollut mitään seksiin viittaavaakaan.

Toiseksi olin hiljaa siksi, että pitkään vähättelin omaa kokemustani. Vasta myöhemmin olen tajunnut, että jos joku sanallinen tai fyysinen lähentely tuntuu ahdistavalta, se on ahdistelua. Kolmanneksi kai siksi, että koitin ymmärtää myös miestä: ehkä hän kuvitteli, että olin kiinnostunut? Oliko tässä kulttuurieroja? Ja olihan hän seuraavana päivänä hämillään.  Miksi sitä paitsi sotkea työasioihin tällaista, joka ei oikeastaan edes tapahtunut? Ja niin edelleen.

Mutta jälkikäteen tuntuu, etten tapahtumassa ollut edes oma itseni. Sitä kuvittelisi, että tuollaisessa tilanteessa potkaisisi tyyppiä munille ja kommentoisi jotain viiltävän nokkelaa, mutta oikeasti ensimmäinen reaktio oli ”tämä ei voi tapahtua” ja seuraava ”tästä pitää päästä pois jotenkin”. Sitten sitä ei saa suustaan edes kunnolla ”ei”, ja vielä lopuksi puolustelee tyyppiä ajatuksella, että tässä on saattanut sattua joku väärinkäsitys.

Entä miksi kesti niin yllättävän kauan myöntää, että täpärällä oli? Ehkä ajattelin, että en sitten olisikaan se pärjäävä aikuinen, jollaiseksi olin itseni Delhin uima-altaassa kelluessani kuvitellut. Vaikka oikeastihan minussa ei ollut mitään vikaa. Ei, vaikka nauroin hänen jutuilleen, hymyilin ja menin hame päällä yömyssylle.

En ollut hänelle mitään velkaa.

En mitään.

Ensi kerralla uskallan sanoa myös ei.