Syksyiset Euroopan kaupungit ovat viehättäviä. Voi kävellä saappaat kopisten mukulakivillä putoavien lehtien seassa, vailla turistiryysistä (yllä oleva kuva on Literacu-kadulta, jonka seinissä on metkoja kirjallisuusteemaisia taideteoksia). Kun tulee vilu tai nälkä, sen kun valitsee kivannäköisen kahvilan ja astuu sisään. Olin J:n kanssa marraskuussa viikonlopun Vilnassa. Häntä kiinnosti eniten Chris Rean keikka, kun taas minulle tärkeintä oli päästä vaeltelemaan kaupunkiin. Majoituimme oikein kivassa AirBnB:ssä vanhan kaupungin laidalla ja nautimme täysin siemauksin ravintolatarjonnasta.
Vilnan ravintolavinkit
Paikallinen pubi: Špunka
Vilnan keskustassa on Uzupis-niminen alue, joka on julistautunut itsenäiseksi – ehkäpä hieman enemmän kieli poskessa kuin esimerkiksi taannoinen Transnistria Moldovassa. Paikan legendaarisin olutravintola on Špunka, jonne oli ihana paeta ekan illan sadetta ja tuulta.
Liettuassa on craft-siideribuumi, ja maistoin Obelan maukkaita luomuksia. J – joka ei yleensä pidä oluesta – tykästyi hieman New Castle Brown alea muistuttaneeseen Kurko-olueeseen. Palanpainikkeeksi kiskoimme valkosipulileipiä, joten ei ihme että janotti. Viihtyisän pubi-illan ainoa hämmennystekijä oli viereiseen pöytään majoittunut äänekäs miesseurue, jonka jäsenistä yksi oli valinnut päälleen ”Nazionalsocialist”-puoluepaidan. Aika hurja statement kaupungissa, jonka juutalaisväestön natsit murhasivat lähes tyystin.
Viinibaari: In Vino
Chris Rean mainon keikan jälkeen teki mieli vielä lasillista viiniä ja jotain purtavaa. In Vino on paikallisten suosima viinibaari vanhankaupungin eteläosassa. Ihania tapaksia, kynttilöitä, iloista puheensorinaa ja herkullista malbecia tummalla puulla sisustetussa rennossa miljöössä. Täydellinen päätös lauantaille.
Fine dining: Dziaugsmas
Lauantai-illalle piti keksiä ravintola, jossa voisimme syödä vähän paremmin ja juhlistaa molempien synttäreitä. Dziaugsmasia suositteli paikallinen tuttuni Vytas. ”Ei halvin mutta todella hyvä!”. Ravintola sijaitsi tyylikkäässä vanhassa rakennuksessa, ja sen sisustus oli lähes kauttaaltaan tyylikkään musta. Asiakaskunta vaikutti olevan hyvin toimeentulevia paikallisia. Mietin, että ravintolan nimi lienee niin vaikea, että menee monelta turistilta ohi…
Palvelu oli rentoa (vähän liiankin, kun olivat kaataa valkoviiniä kuoharin päälle lasiin) ja annokset vaikuttivat mielenkiintoiselta. ”Our cook likes do do Lithuanian kitchen with a twist”, sanoi tarjoilija.Alkuruuat (6 – 10 eur) olivat simppeleitä: J tilasi lihaa ja sai salamia, possunniskaa ja pekonia kahdella eri tavalla. Annos vakuutti, kuulemma parasta salamia aikoihin. Minä tilasin savustettua karppia, joka tarjottiin pienistä taikinakupeista purjomajoneesilla, tillillä ja mausteisella kastikkeella höystettynä. Ihan ok, vaikka taikinakiposta jäikin vähän rasvainen maku.
Pääruokana J:lla oli ankankoipea, kaalia, vihanneksia ja valkopapuja (14 e). Ankka oli eittämättä vielä pari tuntia sitten roikkunut vitriinissä. Minä tilasin kuhaa voikastikkeella kurpitsan ja porkkanoiden kera (17 e). Annokset kuulostivat perinteiseltä maalaiskeittiöltä, mutta olivat taiten tehdyt. Niitä ei ollut maustettu liikaa, vaan raaka-aineiden maut pääsivät todella oikeuksiinsa. ”Tämä annos palautti uskoni ankkaruokiin”, J sanoi. Jälkkäriksi jaoimme vielä ohrajäätelöannoksen. Illallisen hinta kuohuviineineen ja viineineen oli satasen. Suomessa vastaavan setin hinta olisi varmasti lähennellyt toistasataa.
Ravintolan lähellä on muuten Frank Zappan patsas, joka kannattanee katsastaa samalla kertaa.
Pikku bistro-kahvila: Cafe Montmartre
Tämä oli juuri sellainen kahvila, jossa lämmin ranskalainen tunnelma huokuu kasvoille, kun ulko-oven avaa. Söimme sipulikeitot ja pääruoaksi pekoniburgerin ja sinisimpukoita kermaisessa kookoskastikkeessa. Oikein hyvää ja tukevaa. Pääruuat maksoivat kympin verran, keitot 4 euroa, samoin viinilasilliset.
Turistimättöä ja kansanmurhamuseo
Kävimme myös Bambalyne-olutbaarissa, josta ei saanut ruokaa, joten menimme myyjän kehotuksesta saman liikkeen ravintolaan, Aline Leiciaihin. Se oli hinta-laatusuhteeltaan melko tylsä turistiravintola, minkä saattoi kyllä jo arvata erittäin keskeisestä sijainnista pääaukion kulmalla. Kala oli mautonta ja J:n pelmenityyppinen perinneruoka keskinkertaista. Meillä oli jo vähän kiire lentokentälle, mutta päätin tilata kuuden pikkulasillisen olutmaistelun meille jaettavaksi. J ei tykännyt näistä oluista yhtään ja joi vain simaa (joka oli kyllä hyvää). Niinpä sain kiskoa sunnuntai-iltapäivän kunniaksi vielä litran olutta yksikseni!
Konsertin lisäksi ehdimme vierailla myös Kansanmurha-museossa (Museum of Genocide), joka sijaitsi KGB:n vanhassa rakennuksessa. Mikäpä sen hilpeämpää dagen efter -päivän touhua. Museo kertoi siitä, miten liettualaisia on sorrettu toisen maailmansodan ajoista Neuvostoliiton murtumiseen. Museo oli periaatteessa ihan mielenkiintoinen, mutta tarinallistaminen ei ollut onnistunut ihan niin hyvin kuin vaikka London War Museumissa. Ihmiskohtalot jäivät vähän etäisiksi. Vaikuttavinta oli tutustua alakerran vankiloihin ja videoon, jossa kerrottiin niistä kylmistä teloituksista, joita samassa kellarihuoneessa oli tehty vielä 60-luvulla. Minua jäi vielä kiinnostamaan Vilnan juutalaisten historia, sillä holokaustissa lahdattiin kymmeniätuhansia juutalaisia, joista moni oli paennut Puolasta Liettuaan. Siitä ei museossa kerrottu.
Tämän viikonlopun perusteella Vilna vaikutti kaupungilta, joka on parhaimmillaan kiireettömiin kävelyretkiin vanhankaupungin ja Uzupisin kadulla ja herkutteluun. Olisi hienoa nähdä kaikki puistot kesäaikaan. Ja miksei se onnistuisi! Lennot maksavat alle 200 euroa ja alennuksessa vähemmänkin. Majoitus Aribnb:ssä kahdelta yöltä oli 111 euroa, ja hintataso yleisesti halvempi kuin Tallinnassa. Suosittelen.