Kolmen viikon Aasian-matka häämöttää jo horisontissa, joten on syytä kaivaa blogi esiin. Ajattelin tomuttaa tätä päivitysten (lue: kunnon matkojen!) puutteessa uinunutta diaariani postaamalla muutaman muiston viime kesän Normandian-matkalta. Olin reissussa kesäkuussa kahdeksan päivää ystäväni Hannan seurassa. 

Vuokrasimme auton Pariisista vailla erityisiä ennakko-odotuksia, mutta Normandian kauneus, monipuolisuus ja historia lumosivat meidät. Oli aurinkorantoja, samppanjabaareja ja luksusbrändejä, sateisia metsäteitä ja siideritiloja, loputtomiin camembertiä. Sekä tietenkin Normandian maihinnousun historiaa. Mutta kuten matkakumppanini totesi ajellessamme jossain Sword beachin nurkilla: ”Luojan kiitos me ei olla täällä miesten kanssa. Täällä ei pääsisi etenemään metriäkään ilman että sota sitä ja liittoutuneet tätä, ja joka helvetin mutteri pitäisi kääntää.”



Claude Monet’n tilalla Givernyssä oli hyvä pitää pit stop matkalla rannikolle.
Tällaisissa paikoissa saa aina pienen viherpeukalon kutinan, mutta let’s face it: en onnistu kuin kaktusten kanssa.


Trouville kuuluisan kasinokaupunki Deauvillen kupeessa oli tukikohtamme kolme ensimmäistä päivää. Paikka oli charmikkaasti ajan patinoima, kuin olisi kävellyt Boardwalk Empiren kulisseissa. Deauville sen sijaan oli edelleen jetset-mesta, ja pääsimme kokemaan kauden avaussunnuntain. Jos Ranska olisi Ruotsi, Deauville olisi Båstad. Mikähän Suomessa? Hanko?


Siiderireitin varrella yövyimme suloisessa majatalossa pikkiriikkisessa Beauvron-en-Augen kylässä. (Pienuudesta huolimatta kylästä löytyi useampikin mukavanoloinen ravintola, josta sai mm. camembertiä ja omenatorttua.) Siiderireitin eli 40 kilometrin mittaisien Route du Cidren ajoi helposti päivässä, ja jäipä aikaa käydä myös kiertokävelyllä Pierre Huetin calvados-tilalla, josta ostin uutta suosikkiani pommeauta. Pommeau on calvadoksen ja siiderin välimuoto, jossa omenoita ei käytetä niin pitkään kuin calvadoksen teossa. Kirpeänmakea maku säilyy.


Reissun loppuosan risteilimme lännempänä rannikolla, eli Normandian maihinnousun tapahtumapaikoilla. Tämä kuva on Amerikkalaiselta hautausmaalta läheltä Omaha beachia. Näillä alueilla oli todella paljon jenkkiläisiä, kanadalaisia ja brittiläisiä turisteja, ja olipa mukaan eksynyt muutama ruotsalainenkin, joilla oli oma näkemyksensä siitä, miten toinen maailmansota olisi pitänyt taistella… Jep, jep! 🙂 Kiinnostavia ja koskettavia kohteita, mutta jos ei ole sota- tai historiafanaatikko, kaikkea ei millään jaksa eikä ehdi käydä läpi.

Yksi matkan kohokohdista osui kuitenkin maihinnousurannikolle, nimittäin hotellimme Hôtel de la Marine Arromanches-les-Bainsissa. Ensinnäkin se sijaitsi ihanasti rannalla, joten saatoimme nauttia iltapastiksemme meren äärellä terassilla. Toiseksi sen ravintolassa tarjoiltiin matkan maittavimmat ”huitrekset” eli osterit, Utah beachilta tietty. Tärkein syy oli kuitenkin huoneestamme avautunut näkymä historialliselle Mulberry beachille, jolla makasi edelleen huoltojoukkojen käyttämiä ponttooneita 1940-luvulta. Kun tähän vielä lisätään Normandian vuorovesivaihtelun syklit, merituuli ja suolan tuoksu, ei liene ihme, että olisi tehnyt mieli jättää ikkunat yöksi auki.


Näkymä ikkunastamme alkuiltapäivästä…

…ja parin tunnin kuluttua!


Joten: suosittelen. Ehkä mieluusti naisporukalla, niin ei koko aika mene sotamuistomerkeillä.